Alumnimme Mari Karsikas: Merkityksellistä, vertaistuellista ja viihteellistä mediasisältöä

Median murros näkyy sisältöjen kuluttamisessa ja tuottamisessa
Mari Karsikas työskentelee A-lehdillä Kauneus & Terveys-, Voi hyvin-, Trendi- ja Lily-julkaisujen päätoimittajana sekä eeva.fi:n sisältöpäällikkönä. Hänellä on takanaan pitkä ura A-lehtien palveluksessa, mitä ennen hän työskenteli muun muassa Ylellä, Aamulehdessä ja Bonnierilla.
Mari pitää yhtenä työnsä parhaana suolana tunnetun, vakiintuneen median uudistamista – ja sitä hän on päässyt useaan otteeseen tekemäänkin.
– On hieno hetki uralla, kun pääsee miettimään tiettyä pitkäaikaista mediabrändiä, sen arvoja, lukijoiden toiveita ja kuinka media tuodaan nykypäivään. Uudistus ei saa vanhentua vuodessa, vaan sen on kestettävä aikaa. Uudistaminen on samaan aikaan innostavaa ja pelottavaa, Mari kertoo.
Mari näkee median murroksen konkreettisesti jokapäiväisessä työssään. Aiemmin printtisisällöissä annettiin paljon ajatusta julkaisun flow’lle, eli kuinka lukijaa kuljetetaan artikkelista seuraavaan. Nykyään juttuja kulutetaan yksitellen ja pirstaleisesti. Moni haluaisi myös lukea kaikki sisällöt ilmaiseksi – samaan aikaan kun journalistit haluavat työstään edelleen palkkaa.
Nykypäivää on myös monikanavaisuus, jonka myötä tekstin ja kuvan lisäksi mietitään jatkuvasti liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Koska on epärealistista pyrkiä tekemään sisältöjä täysipainoisesti kaikkiin kanaviin, median on valittava taistelunsa.
– Näitä ristiriitoja ei ole ratkaisu kestävästi vielä missään mediassa. Keskeinen kysymys on, millaisesta journalismista ihmiset haluavat edelleen maksaa. Puhumme näiden pohdintojen yhteydessä usein arvoista, mihin tarpeeseen sisältömme vastaavat ja missä tilanteissa kohderyhmä tarttuu printtiin. Tavoitteemme on yllättää lukija iloisesti joka kerralla.
Korkokengät jalkaan ja nimikyltti oveen
Marin uravalinnasta voisi kertoa totuudenmukaisesti monellakin eri tapaa. Yksi tarinoista on se, että hänellä oli jo teini-ikäisenä haave päästä ammattiin, jossa saisi käyttää korkokenkiä, puhua tai kirjoittaa sekä tehdä töitä omalla nimikyltillä varustellulla työpisteellä. Tämä haave on toteutunut.
– Totta on sekin, että olin lukioikäisenä todella hukassa enkä tiennyt yhtään, minne mennä. Tiesin kuitenkin olevani hyvä kirjoittamaan, joten hain ja pääsin opiskelemaan suomen kieltä. Ratkaisevaksi asiaksi itselleni osoittautui sivuaineoikeus, jonka kautta koen löytäneeni niin itseni kuin uranikin, Mari kertoo.
Totta on sekin, että olin lukioikäisenä todella hukassa enkä tiennyt yhtään, minne mennä. Tiesin kuitenkin olevani hyvä kirjoittamaan, joten hain ja pääsin opiskelemaan suomen kieltä. Ratkaisevaksi asiaksi itselleni osoittautui sivuaineoikeus, jonka kautta koen löytäneeni niin itseni kuin uranikin."
Mari Karsikas
Siinä missä monet Marin vuosikurssilaisista tiesivät jo valmiiksi uransa suunnan ja suorittivat esimerkiksi opettajankoulutusta, Mari vietti ensimmäiset opiskeluvuotensa katsellen ja kokeillen erilaisia opintoja. Hän opiskeli suomen lisäksi muun muassa sosiologiaa, markkinointia, kirjallisuutta, puheoppia ja hypermediaa.
– Kun suuntaansa ei vielä tiedä, on tärkeää saada kokeilla monenlaista ja myös mokata matkan varrella, Mari toteaa.
Opiskelijayhteisö on erityisen tärkeä junantuomille
Tiedotusoppi ja journalismi juolahtivat Marin mieleen kolmantena opiskeluvuotena. Aiemmin hän oli ollut luulossa, että kaikki toimittajat työskentelevät uutismedioissa – jotka eivät olleet hänen oma intohimonsa. Oikea suunta löytyi lopulta aikakausmedioiden parista.
– Pääsen vaikuttamaan nykyisessä työssäni siihen, että kohdeyleisö saa luettavakseen merkityksellisiä, vertaistuellisia ja viihteellisiä juttuja. Juuri nyt olen todella tyytyväinen tilanteeseeni, vaikka media-ala toki muuttuukin jatkuvasti. Oppiminen ei lopu, mutta uteliaalla ja uutta oppivalla asenteella pärjää, Mari rohkaisee.
Juuri nyt olen todella tyytyväinen tilanteeseeni, vaikka media-ala toki muuttuukin jatkuvasti. Oppiminen ei lopu, mutta uteliaalla ja uutta oppivalla asenteella pärjää."
Mari Karsikas
Yliopistoajoilta Mari muistelee lämmöllä suomen kielen vuosikurssiaan, joka ehti tulla varsin tutuksi. Mari toimi ainejärjestön puheenjohtajanakin muutaman vuoden. Hän kokee tutor- ja ainejärjestötoiminnan olleen erityisen merkittävää hänenlaiselleen opiskelijalle, joka muutti Tampereelle toiselta paikkakunnalta eikä tuntenut kaupungista valmiiksi ketään.
– Tampereella oli helppo viettää opiskeluaikaa. Se oli merkittävä osa elämääni. Olen kiitollinen, että pääsin Tampereelle ja otin paikan vastaan. Elämä olisi ollut todella erilaista, jos olisin päätynyt mihin tahansa muualle, Mari toteaa.
Kuka?
Nimi: Mari Karsikas
Tutkinto ja pääaine: filosofian maisteri, suomen kieli
Valmistumisvuosi: 2008
Nykyinen työ: päätoimittaja ja sisältöpäällikkö, A-lehdet Oy
Opiskeluaikaiset yhdistykset: Kopula ry
Teksti: Tiina Leivo