Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Laura Ruohola: Korkeakouluopinnoissa oppii ymmärtämään elämää ja maailmaa

Julkaistu 29.6.2022
,
päivitetty 29.6.2022
Tampereen yliopisto
Tampere_Alumni_Laura
Suomen Keskustan viestintäpäällikkö Laura Ruohola tuli suurelle yleisölle tutuksi YLEn pitkäaikaisena urheilutoimittajana. Näiden kahden pestin välissä hän toimi muun muassa freelance-toimittajan ja juontajan tehtävissä sekä loma-asuntomessujen projektipäällikkönä. Ruoholan koulutustausta on hallintotieteissä. Aluetiedettä ja ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistossa opiskellut Ruohola kokee saaneensa opinnoista hyvät eväät, joiden pohjalta voi ponnistaa moneen eri suuntaan. Jatkossa Laura on näkyvästi esillä myös Tampereen yliopiston alumnitoiminnan materiaaleissa, sillä hän on yksi uusista alumnikasvoista.

Laura Ruoholan aloittaessa aluetieteen opintojaan Tampereen yliopistossa vuonna 1993 hänellä oli takanaan jo useampi vuosi kirjoittavana toimittajana sanomalehti Länsi-Suomessa Raumalla ja radiotoimittajana saman konsernin Radio Ramonassa. Vaikka töitäkin olisi varmasti riittänyt Lauralla oli palava halu opiskella yliopistossa ja suorittaa maisterintutkinto. Ilmeisin valinta olisi ollut hakeutua tiedotusopin opintoihin, mutta Laura päätti toisin.

– Selasin opinto-opasta ja aluetiede tuntui natsaavan. Olen aina pitänyt Suomen rikkautena, että maassamme on niin erilaisia alueita. Haluaisin nähdä maamme kaikkien osien pysyvän elävänä ja asuttuna, Ruohola toteaa.

Pitkän toimittaja- ja juontajauran jälkeen ympyrä sulkeutui eräällä tavalla vuonna 2018, jolloin Ruohola aloitti työt Suomen Keskustan viestintäpäällikkönä.

Tunnollinen hulivili

Käytännön työ Keskustan viestintäpäällikkönä on varsin monimuotoista, ja tärkeitä sidosryhmiä on paljon. Lauran läheisimpiä työkavereita ovat kolme omaa viestintätiimiläistä sekä puoluesihteeri. Pesti on ehtinyt sisältää varsin monenlaisia vaiheita sitten töiden aloituksen keväällä 2018.

– Olen tehnyt Keskustassa töitä tavallaan aika erityislaatuiseen aikaan. Ensinnäkin olemme olleet koko tämän ajan hallituspuolue, ja se on luonnollisesti muokannut koko ajan sekä yleistä että myös puolueen omaa tekemistä. Myös vuosi työskentelyä pääministerin kabinetin rinnalla on tietenkin omalla tavallaan erityistä – pääministeri-instituutio on kuitenkin hyvin vahva. Näihin vuosiin on myös osunut monella tavalla haastavia aikoja, joten aika monena monessa on saanut olla, Laura kertoo.

Omassa työotteessaan Laura kertoo yhdistyvän vauhdikas moniajo ja ”hulivilimeininki” sekä toisaalta tinkimätön tunnollisuus ja tarkkuus. Hektiseen työarkeen liittyy varsin monenlaisia vaatimuksia.

– Kaikkein tärkeimpänä tässä työssä pidän sitä, että osaa erottaa oleelliset asiat epäolennaisista. Politiikka pyörii 24/7, tai oikeastaan 26/7. Työpanos täytyy osata keskittää oikeisiin asioihin, Laura sanoo.

Keskusta tunnetaan nimenomaan alueitten puolueena, joka edistää kehitystä ja luonnon kanssa tasapainoista elämää kaikissa Suomen osissa. Samat asiat ovat tärkeitä myös Lauralle, ja osittain sattumankaupalla yliopistoaikaisista opinnoista löytyvätkin yhtymäpisteet juuri näihin teemoihin. Pääaineensa aluetieteen lisäksi Laura opiskeli pitkän sivuaineen verran ympäristöpolitiikkaa, ja esimerkiksi ilmastonmuutos on aina ollut hänelle tärkeä teema.

Jotta tiivistahtista työtä jaksaa tehdä, Laura kertoo tarvitsevansa taustalle tietynlaisen draivin. Siksi myös työuran aiemmat vaiheet ovat liittyneet Lauralle itselleen tärkeisiin aihepiireihin. YLEn urheilutoimittajana Laura koki saavansa tehdä mieluisaa työtä, joka tarjosi valtavasti mahdollisuuksia ja mieluisia työtehtäviä. Työ oli paljon muutakin kuin tapa ansaita elanto.

– Tunsin olevani YLEn toimittajana todella etuoikeutettu, nautin joka hetkestä. Yksi monista hienoista muistoista liittyy Sydneyn olympialaisiin vuonna 2000. Olympialaiset olivat kenties yhdet kaikkien aikojen hienoimmista, minkä lisäksi pääsin vielä tutustumaan paikalliseen elämänmenoon. Se oli unohtumaton työreissu, josta jäi pysyvä ikävä Australiaan, Laura toteaa.

Toinen hieno kokokohta työuralla olivat myös vuoden 2014 Kalajoen loma-asuntomessut, jossa Laura työskenteli projektipäällikkönä vuodesta 2012 lähtien. Tavoitteena oli nostaa Kalajoen ja hiekkasärkkien tunnettuutta sekä toteuttaa onnistuneet messut.

– Messuprojekti oli elämäntehtäväni kahden vuoden ajan. Pidän sitä edelleen hienona onnistumisena, ja olen iloinen siitä työpanoksesta, jonka sain annettua Kalajoen kaupungille.

Aamuöisiä ajomatkoja Tampereelle

Laura Ruohola suhtautuu koulutusasioihin varsin suoraviivaisella ja käytännönläheisellä asenteella. Vuosien varrella kollegat ovat oppineet tuntemaan hänet eri työyhteisöissä jopa eräänlaisena maallikkosaarnaajana, joka kannustaa muitakin saattamaan tutkintonsa valmiiksi.

– Aloitin työnteon nuorella iällä, joten alkuun olin kaikissa työporukoissa aina se nuorin. Sittemmin olen saanut toimia työyhteisöissä, joissa on mukana paljon nuoria. Monella on olleet opinnot kolmenkympin korvalla vielä kesken, ja kannustan heitä aina tekemään tutkintonsa valmiiksi, Laura toteaa.

Keskeneräiset opinnot ovat Lauralle itselleenkin tuttu asia. Rauman läheltä, Pyhärannasta kotoisin oleva Laura muutti Tampereelle vuonna 1993 ja teki alkuun opintojaan tiiviisti ja kävi luennoilla Koivistonkylän Viljapellontiellä sijainneesta, pienestä asunnostaan käsin. Muutaman vuoden päästä työt kuitenkin imaisivat mukaansa, Laura muutti Helsinkiin, ja opinnot jäivät kesken.

Luentosaliin palaaminen julkisesta työstä 35-vuotiaana ei ollut ihan itsestään selvä asia. Lujalla tahdonvoimalla Laura kuitenkin suoritti opinnot loppuun ja valmistui hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2007. Opintojen loppuunsaattaminen vaati toisinaan aamuöisiä ajomatkoja Tampereelle ja heti luennon jälkeen paluumatkaa takaisin Helsinkiin kuvauksiin. Laura arvostaa vielä jälkikäteenkin sitä, että hänet otettiin yliopistolla lämpimästi vastaan opiskelemaan palatessaan.

– Ajattelen itse niin, ettei ole edes kovin tarkkaa, mitä täsmällistä oppiainetta opiskelee – ehkä eniten lääketieteet pois lukien. Kaikki korkeakouluopinnot opettavat ajattelemaan elämästä ja maailmasta. Työura kyllä muovautuu sitten aikanaan.

 

INFOLAATIKKO

Kuka: Laura Ruohola

Työ: Suomen Keskustan viestintäpäällikkö

Tutkinto: Hallintotieteiden maisteri (aluetiede, ympäristöpolitiikka)

Yllättävää: Pyhärantalaislähtöinen (Rauman naapurikunta) Laura teki pro gradu -työnsä Porin Ässistä ja yhdisti tutkielmassa tiettävästi ensimmäistä kertaa aluetieteen ja urheilun. Työn otsikkona oli ”Porilaisten marssi keväällä 2006 – alueidentiteetti kiekkohuuman keskipisteessä”.

Muisto: Laura oli juuri aloittelemassa YLE Urheilun kesätoimittajana keväällä 1995, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Laura oli finaalipäivänä seuraamassa ottelua opiskelukaveriensa kanssa anniskeluravintola Senssillä Pirkankadulla. Aiemmin päivällä tekemäänsä ensimmäistä Yle Urheilun juttua tuunattiin ottelun aikana pariinkiin kertaan, ja Saab 96 viiletti Senssiltä Tohloppiin. No, loppu on historiaa. Suomi voitti maailmanmestaruuden ja tuota ensimmäistä inserttiä ei koskaan julkaistu missään. Kyseisestä keväästä Lauran nousujohteinen ura sai joka tapauksessa alkunsa.

 

Teksti: Tiina Leivo
Kuva: Rami Hanafi

Tutustu muihin alumnitarinoihin