Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Ari Kaperi: Uraan mahtunut pankkimaailman iso murros lamavuosista tähän päivään

Julkaistu 17.11.2020
,
päivitetty 18.11.2021
Tampereen yliopisto
Ari Kaperi
Pohjoismaiden suurimman pankin Nordea Bank Oyj:n Suomen maajohtaja on Tampere Alumni Ari Kaperi. Tampereella perheineen asuva kauppatieteiden maisteri Kaperi vastaa myös koko Nordea konsernin luotonannosta. Kaperin vaikuttavaan uraan on mahtunut pankkimaailman iso murros lamavuosista tähän päivään.

Tein aikanaan pro gradu -tutkielmani Suomen Yhdyspankille. Professorimme Juha Näsi hankki meille opiskelijoille graduaiheita yrityksistä. Valitsin aiheeni SYP:stä, josta tuli myös ensimmäinen varsinainen työpaikkani ja alku pankkiuralleni, Ari Kaperi muistelee.

 Opiskeluaikoina toimin aktiivisesti ainejärjestö Boomissa ja muun muassa perustimme Tampereelle Hämeenkadun approbatur -tapahtuman, joka on voimissaan edelleen. Minulla on paljon mukavia muistoja opiskeluvuosista ja pidämme opiskeluaikojen kaveriporukan kanssa edelleen yhteyttä.

 Koen, että omat yliopisto-opintoni muokkasivat tapaani ajatella ja omaksua tietoa. Opin käsittelemään isoja tietomääriä, näkemään kokonaisuuksia, arvottamaan ja tekemään johtopäätöksiä.

Pankkimaailma on kokenut viimeisten vuosikymmenten aikana  isoja muutoksia. Kaperille on vuosista kertynyt kokemuksen ja näkemyksen lisäksi mittava määrä matkapäiviä. Työ on vienyt häntä Tampereen ja Helsingin kautta niin Tukholmaan kuin Kööpenhaminaankin. Alkuvuosien ura jatkui SYP:in jälkeen Meritassa ja Merita-Nordbankenissa, josta tie vei hetkeksi vakuutusalalle. Nordeassa Kaperi on työskennellyt vuodesta 2001.

Tampereen seutukunnan kehitystä seuratessa ei voi olla vaikuttumatta alueen elinvoimasta ja monipuolisesta kehityksestä.  Tässä kehityksessä yliopistolla on valtavan suuri merkitys. Yliopisto on olennainen osa Tampereen identiteettiä.  Tampere on tunnettu eteenpäin menevänä ja houkuttelevana opiskelupaikkakuntana. Elinkeinoelämälle yliopiston tutkimus- ja innovaatiotoiminta on ensiarvoisen tärkeää, joillekin yrityksille jopa syy perustaa toimintansa Tampereelle, samoin korkeakoulut takaavat osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden, Kaperi miettii.

Tampereen uuden yliopiston kärkialojen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan yhteistyö on juuri sitä, mitä yhteiskuntamme nyt tarvitsee ratkaistakseen suuret haasteemme. Yliopisto voi juuri nyt toimia moottorina ja vaikuttajana, mutta siihen tarvitaan resursseja.   Julkisen rahoituksen niukkuuden vuoksi  tarvitaan väistämättä myös yksityistä rahoitusta, Kaperi painottaa.

Yliopistolle varainhankinnan kautta avautuu tärkeä lahjoittajien sidosryhmä. He ovat kiinnostuneita yliopiston kehityksestä, tutkimustyöstä ja koulutuksen laadusta.  Tämä edellyttää yliopistolta entistä aktiivisempaa viestintää, toiminnan avoimuutta ja vuorovaikutusta yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Yliopiston pitää viestiä yhä enemmän ja näkyvämmin siitä, miten hienoja juttuja  ja miten vaikuttavaa työtä siellä tehdään.

Kuva: Jonne Renvall
Teksti: Minna Puntila

Tutustu muihin alumnitarinoihin