Hyppää pääsisältöön

Virtuaalimatkailu

Tampereen ammattikorkeakoulu
1.4.2021–31.8.2023

Tavoite ja tehtävät

VIRMA (Virtuaalimatkailu) -hankkeessa kehitetään uusia, digitalisaatiota hyödyntäviä palvelumalleja ja konsepteja niille matkailu-, tapahtuma-, palvelu-, ja elämysalan yrityksille, joiden liiketoimintamahdollisuuksia korona ja sitä seurannut uuden normaalin aika on merkittävästi vähentänyt. Hankkeessa tavoitellaan uusia tuotteistamisen ideoita pk-sektorille hyödyntäen mm. ketterää kokeilua, digitalisaation osaamisen kasvua ja toimintamallin kehittämistä. Toimenpiteinä on muun muassa työpajatyöskentelyä, pilotteja ja yhteiskehittämistä yritysten kanssa.
Tärkein tulos on yleistettävissä oleva digitaalisen palvelukonseptin malli, jota matkailu- ja elämysalan yritykset voivat hyödyntää ympärivuotisesti siinäkin tapauksessa, että koronaan liittyviä liikkumisrajoituksia kiristetään taas. Lisäksi tulos on suoraan hyödynnettävissä asiakassegmenteille, jotka eivät kykene liikkumaan matkailupalvelusta tarjoavan yrityksen luokse koronatilanteen hellittäessäkään. Hanke edesauttaa yrityksiä kehittämään toimintaympäristöä sellaiseksi, että ne pystyvät entistä paremmin kehittämään uusia innovatiivisia ratkaisuja digitalisaatiota ja uusia palvelumalleja hyödyntäen.

Rahoituslähde

Euroopan alukehitysrahasto (EAKR) 2014-2020

Partnerit

Visit Tampere Oy

Yhteyshenkilöt

Vesa Vuorinen
vesa.vuorinen [at] tuni.fi