Hyppää pääsisältöön

PLASTin - ALL‐IN for Plastics Recycling

Logo

PLASTin projekti on perustettu tukemaan muoviteollisuuden toimijoita kehittämään systeemisiä ja ympäristön kannalta optimoituja kierrätyskonsepteja. Tämä saavutetaan hankkimalla uutta tietoa kierrätysprosesseista ja teknologioista, kuten erottelusta, esikäsittelyistä ja rejektien käsittelystä sekä systeemitason ymmärryksestä, joilla mahdollistetaan parempia kierrätykseen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Tausta

Euroopassa syntyy vuosittain noin 27 miljoonaa tonnia muovijätettä, josta tällä hetkellä vain noin kolmasosa kierrätetään. Ympäristöhuolien ja tiukentuvan sääntelyn aikana on selvää, että muovien, mukaan lukien ei-pakkaussovelluksissa käytetyt muovit, talteenottoa ja kierrätystä on parannettava. Tämän vuoksi elinkaarensa lopun saavuttaneiden muovien arvostusastetta on parannettava, jotta niillä voidaan vastata tulevaisuuden materiaalikäyttöön koskeviin vaatimuksiin. Muovijätteen kierrätysasteen parantaminen vaatii uusia ja parempia ratkaisuja sekä mekaanisissa että kemiallisissa kierrätysprosesseissa.

Suurin osa muovista käytetään Euroopassa pakkauksiin. Monet näistä pakkauksista ovat monikerrosmateriaaleja, joiden kierrätys on vaikeaa. Monikerrosratkaisuja käytetään myös nestekartonkipakkauksissa, joiden muovipitoisuus on suhteellisen korkea (20…30%). Toinen haastava jae on elektroniikka- ja sähkölaiteromusta (WEEE) eroteltu muovi, jonka suhteellinen osuus kokonaismuovijätteestä kasvaa. WEEE muovit voivat sisältää monia haitallisia lisäaineita, jotka voivat olla ongelmallisia sekä niiden kierrätyksessä, että uusiokäytössä. Tässä tutkimuksessa keskitytään erityisesti näihin jakeisiin.

Rahoituslähde

Business Finland

Koordinoiva organisaatio

Clic Innovation Oy

Partnerit

BMH Technology Oy, Borealis Polymers Oy, Fortum Waste Solutions Oy, Kuusakoski Oy, Neste Oyj, Griffin Refineries Oy, Rosk’n Roll Oy, Muovipoli Oy, Suomen Uusiomuovi Oy, Finnish Environment Institute (SYKE), Lappeenranta-Lahti University of Technology (LUT), Tampere University (TAU), VTT Technical Research Centre of Finland (VTT) and Arcada University of Applied Sciences (Arcada)