Liitteet suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin haettaessa
Näin valmistelet ja lataat liitteet hakulomakkeelle
Lataa sinulta vaaditut liitteet sähköiselle hakulomakkeelle Opintopolku.fi:ssä seuraavasti
- Skannaa vaadittavan dokumentin kaikki sivut, joissa on tekstiä tai ota niistä hyvänlaatuiset kuvat. Varmista, että kuvista saa kunnolla selvää.
- Yhden liitteen maksimikoko on 1GB. Lataa tiedostosi PDF-, JPG- tai PNG-muodossa. Huomaathan, että Opintopolku saattaa muuntaa lataamasi tiedostot qt.-muotoon. QT-muotoiset liitteet aukeavat kuitenkin tarkastusvaiheessa normaalisti, joten tiedostoja ei tarvitse tämän vuoksi ladata uudelleen.
- Kokoa samaan kokonaisuuteen liittyvät sivut yhteen tiedostoon. Esimerkiksi tutkintotodistus tulisi olla yksi tiedosto, joka voi sisältää useita sivuja.
- Nimeä tiedostot muodossa sukunimi_etunimi_dokumentti, esim. sukunimesi_etunimesi_tutkintotodistus.
- Lataa tiedostot hakulomakkeelle määräaikaan mennessä. Seuraa sähköpostiasi ja varaudu täydentämään liitteitäsi pyydettäessä (huomaa myös roskapostikansio!)
Myöhässä saapuvia liitteitä ei huomioida.
Katso lisäksi korkeakouluittain alle kootut muut ohjeet hakukohteesi mukaan.
Miksi liitteitä tulee toimittaa hakiessasi Tampereen yliopistoon?
Hakijoilta tarkistetaan hakukelpoisuuteen sisältyvät
Pyydämme sinua toimittamaan hakuvaiheessa hakemukseesi liitteitä. Tietoa ehdollisesti hyväksyttyjen liitteiden toimittamisesta löydät tältä sivulta kohdasta "Ehdollinen hyväksyntä".
Löydät alta tietoa
- vaadituista liitteistä haettaessa kandi- ja/tai kandi- ja maisterikoulutuksiin korkeakoulukelpoisuuden todentamisessa
- liitteiden toimittamisen määräajoista, toimitustavoista
- tietoa miten valmistelet sekä lataat liitteet hakulomakkeellesi.
Huom! Perehdythän lisäksi suomen kielen kielitaidon todentamisen osalta siihen, tuleeko sinun toimittaa liitteitä. (Kielitaidon osoittamiseen pyydettyjen liitteiden määräajat ovat samat kuin muillekin liitteille, ks. kohta ”Liitteiden toimittamisen määräajat”.)
Sinua pyydetään Opintopolun hakulomakkeella mainitsemaan hakemuksellasi kaikki suorittamasi tai hakukaudella suorittavasi tutkinnot. Tutustuthan liitteiden toimittamiseen sinua koskevien tutkintojen osalta.
Joissakin yhteishaun hakukohteissa hakulomakkeella vaaditaan myös muita liitteitä. Lisäksi joihinkin hakukohteisiin voi liittyä ennakkotehtäviä. Tarkemmat tiedot ja mahdolliset poikkeukset määräaikoihin löydät kunkin hakukohteen valintaperusteista. Huom! Eri yliopistojen yhteistyönä toteutettaviin yhteisvalintoihin kuuluvilla hakukohteilla voi olla poikkeavia liitekäytäntöjä. Tarkasta yhteisvalinnan oma ohjeistus.
Liitteiden toimittamisen määräaika on kevään 2023 toisessa yhteishaussa 6.4.2023 klo 15.00. Lataathan liitteet suoraan Opintopolun hakulomakkeelle. Löydät alta lisätietoja siitä, miten valmistelet ja lataat liitteet hakulomakkeelle. Huom! Hakuaika päättyy jo 30.3.2023 klo 15.00, mitä ennen hakulomakkeen on oltava lähetettynä. Liitteitä voi siis täydentää vielä viikon tämän jälkeen, ellei niitä lisää jo hakulomakkeen lähettämisen yhteydessä.
Liitteissä tulee olla oppilaitoksen virallinen leima ja/tai oppilaitoksen edustajan allekirjoitus tai liitteen tulee olla sähköisesti varmennettavissa. Hakulomakkeelle ladatut liitteet rinnastuvat tavallisiin kopioihin. Jos emme saa liitteessä näkyvää tietoa (kuten tutkinto, opintosuoritus tai kielitaitokoe) varmennettua sähköisesti kansallisista rekistereistä, mahdollinen opiskelijaksi hyväksyminen tehdään ehdollisesti. Tällöin pyydämme sinulta tarvittaessa alkuperäisen tai virallisesti oikeaksi todistetun kopion nähtäväksi, ennen kuin mahdollinen opiskelijaksi hyväksyminen voidaan vahvistaa. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille alempaa tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Huomioithan, että mikäli et osoita korkeakoulukelpoisuuttasi ja suomen kielen kielitaitoasi vaaditulla tavalla määräaikaan mennessä, sinua ei voida huomioida opiskelijavalinnassa.
Myöhässä saapuvia liitteitä ei huomioida.
Jos hyväksyntäsi on ehdollinen, se tarkoittaa sitä, että
- tarvitsemme joistakin hakemuksesi liitteinä olevista dokumenteista virallisesti oikeaksi todistettuja kopioita, ja/tai
- tarvitsemme tiedon valmistumisestasi, jos hakuperusteena oleva tutkintosi ei ole valmistunut hakuajan päättymiseen mennessä.
Huomioithan, että ehdollisuus voi liittyä myös suomen kielen kielitaidon todentamiseen tai sekä hakuperusteena olevaan tutkintoosi että suomen kielen kielitaidon todentamiseen.
Lue tarkemmista ohjeista ja määräajoista ehdollisesti hyväksytyille.
Huomaathan, että mikäli et toimita pyydettyjä asiakirjoja/et valmistu määräaikaan mennessä/tiettyjen tutkintojen osalta lopulliset arvosanasi eivät riitä hyväksymiseen, menetät tarjotun opiskelupaikan.
Vaaditut liitteet
Jos olet jo valmistunut
Vuonna 1990 tai sen jälkeen suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneita ei pyydetä erikseen todistamaan korkeakoulukelpoisuuttaan liitteillä, vaan tutkintotiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta.
Jos olet valmistunut vuonna 1989 tai tätä aiemmin, liitä Opintopolun hakulomakkeellesi kopio ylioppilastutkintotodistuksestasi viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Liitä hakulomakkeelle kopio myös mahdollisista ennen vuotta 1990 tehdyistä arvosanakorotuksista. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Jos valmistut keväällä 2023
Mikäli suomalainen yo-tutkintosi valmistuu keväällä 2023, sinun ei tarvitse toimittaa kopiota tutkintotodistuksestasi hakulomakkeesi liitteeksi. Saamme tutkintotiedot suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta.
Todistusvalinnassa otetaan huomioon ne viimeistään keväällä 2023 suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittavat, joiden tiedot ovat ylioppilastutkintorekisterissä 16.5.2023. Lukioiden on toimitettava ylioppilastutkintorekisteriin myös tiedot lukion oppimäärän suorittamisesta 16.5.2023 mennessä. Yliopisto ei vastaa lukiosta johtuvista suoritustietojen myöhästymisistä. Todistusvalinnan tulokset pyritään julkaisemaan ennen valintakoetta.
Valintakoevalinnassa otetaan huomioon ne viimeistään keväällä 2023 suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittavat, joiden tiedot (suoritettu ylioppilastutkinto ja lukion oppimäärä) ovat suoritusrekisterissä viimeistään 16.6.2023. Yliopisto ei vastaa lukiosta johtuvista suoritustietojen myöhästymisistä.
Ylioppilastutkintolautakunnan suorittaman jälkiarvostelun tulos on ilmoitettava suoraan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin.
Jos olet jo valmistunut
Lataa kopio varsinaisesta tutkintotodistuksestasi International Baccalaureate Diplomasta (IB Certificate ei riitä) hakulomakkeellesi 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta Tampereen yliopiston osuuden kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Jos valmistut keväällä 2023
Lataa hakulomakkeellesi oppilaitoksesi myöntämä ennakkoarvio (Predicted Grades tai vastaava) 2023 valmistuvasta tutkinnosta viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Tutkinnon tulee valmistua ja lopulliset arvosanat tulee olla toimitettuina Tampereen yliopistoon viimeistään 14.7.2023 klo 15.00.
Jos et tule ennakkoarvion perusteella hyväksytyksi Tampereen yliopistoon, mutta lopulliset arvosanasi ovat ennakkoarvion arvosanoja korkeammat, ilmoita asiasta Tampereen yliopiston hakijapalveluihin (hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi). Sinun tulee myös toimittaa lopulliset arvosanasi hakijapalveluihin. Toimita lopulliset arvosanat ensisijaisesti IB-organisaation sähköisen IBIS-järjestelmän kautta. Vaihtoehtoisesti voit toimittaa arvosanat postitse virallisesti oikeaksi todistettuna jäljennöksenä alkuperäisestä todistuksestasi tai tulla näyttämään alkuperäistä todistustasi Tampereen yliopiston hakijapalveluihin. Määräaika lopullisen tuloksen toimittamiselle Tampereen yliopiston hakijapalveluiden tietoon on 14.7.2023 klo 15.00. Mikäli lopulliset arvosanat korotukset huomioiden oikeuttavat sinut opiskelupaikkaan, valinnan tulos korjataan.
Huomaathan, että mikäli lopulliset arvosanasi ovat ennakkoarvosanoja heikommat ja pisteesi laskevat alle alimman hyväksytyn pisterajan, opiskelijaksi hyväksyminen perutaan ja hakukohteesta ja pisteistäsi riippuen siirryt varasijalle tai hylätyksi. Myös siinä tapauksessa, että et toimita lopullisia arvosanojasi, valintasi peruutetaan.
Jos olet jo valmistunut
Lataa kopio virallisesta tutkintotodistuksestasi (European Baccalaureate Diploma) hakulomakkeellesi 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Jos valmistut keväällä 2023
Lataa hakulomakkeellesi oppilaitoksesi myöntämä ennakkoarvio 2023 valmistuvasta tutkinnosta viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Tutkinnon tulee valmistua ja lopulliset arvosanat tulee olla toimitettuina Tampereen yliopistoon viimeistään 14.7.2023 klo 15.00.
Jos et tule ennakkoarvion perusteella hyväksytyksi Tampereen yliopistoon, mutta lopulliset arvosanasi ovat ennakkoarvion arvosanoja korkeammat, ilmoita asiasta Tampereen yliopiston hakijapalveluihin (hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi). Sinun tulee myös toimittaa lopulliset arvosanasi hakijapalveluihin. Voit toimittaa arvosanat postitse virallisesti oikeaksi todistettuna jäljennöksenä alkuperäisestä todistuksestasi tai tulla näyttämään alkuperäistä todistustasi Tampereen yliopiston hakijapalveluihin. Määräaika lopullisen tuloksen toimittamiselle Tampereen yliopiston hakijapalveluiden tietoon on 14.7.2023 klo 15.00. Mikäli lopulliset arvosanat korotukset huomioiden oikeuttavat sinut opiskelupaikkaan, valinnan tulos korjataan.
Huomaathan, että mikäli lopulliset arvosanasi ovat ennakkoarvosanoja heikommat ja pisteesi laskevat alle alimman hyväksytyn pisterajan, opiskelijaksi hyväksyminen perutaan ja hakukohteesta ja pisteistäsi riippuen siirryt varasijalle tai hylätyksi. Myös siinä tapauksessa, että et toimita lopullisia arvosanojasi, valintasi peruutetaan.
Huomaathan, että ainoastaan Suomessa suoritettu Reifeprüfung tai DIA -tutkinto tuottaa todistuspisteitä. Ulkomailla suoritettu kyseinen tutkinto ei tuota todistuspisteitä. Mikäli olet suorittanut todistuspisteitä tuottavan tutkinnon (suomalainen ylioppilastutkinto, IB-/EB-/RP-/DIA-tutkinnot), mainitse myös kyseinen tutkinto hakulomakkeellasi ja katso tutkinnon osalta liitteiden toimitusohjeet tältä sivulta.
Jos olet jo valmistunut
Lataa kopio virallisesta Reifeprüfung tai DIA -todistuksestasi hakulomakkeellesi 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Mikäli olet suorittanut tutkinnon Suomessa, lataa hakulomakkeellesi myös Helsingin Saksalaisen koulun vastaavuustodistus. Huomaathan, että vastaavuustodistus ei ole yksin riittävä, vaan sinun tulee toimittaa sekä vastaavuustodistus että kopio virallisesta tutkintotodistuksestasi.
Jos valmistut keväällä 2023
Lataa hakulomakkeellesi oppilaitoksesi myöntämä ennakkoarvio 2023 valmistuvasta tutkinnosta viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Huomaathan, että ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto eivät ole todistuspisteitä tuottavia tutkintoja yliopistojen hakukohteissa. Mikäli olet suorittanut todistuspisteitä tuottavan tutkinnon (suomalainen ylioppilastutkinto, IB-/EB-/RP-/DIA-tutkinnot), mainitse myös kyseinen tutkinto hakulomakkeellasi ja katso tutkinnon osalta liitteiden toimitusohjeet ylempää tältä sivulta.
Jos olet jo valmistunut
Jos ammatillinen perustutkintosi on valmistunut vuonna 2017 tai sen jälkeen, sinun ei tarvitse toimittaa kopiota todistuksestasi. Jos ammattitutkintosi tai erikoisammattitutkintosi on valmistunut vuonna 2018 tai sen jälkeen, sinun ei tarvitse toimittaa kopiota todistuksestasi. Saamme tutkintotietosi varmennettua sähköisesti.
Jos olet valmistunut ennen vuotta 2017 (ammatillinen perustutkinto) tai ennen vuotta 2018 (ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto), lataa kopio virallisesta tutkintotodistuksestasi hakulomakkeellesi viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Jos valmistut keväällä 2023
Jos suoritat ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon keväällä 2023, sinun ei tarvitse toimittaa kopiota todistuksestasi hakulomakkeesi liitteeksi. Saamme tutkintotietosi varmennettua sähköisesti. Tutkintosi tulee valmistua ja sen tulee näkyä valmiina Opintopolun suoritusrekisterissä viimeistään 16.6.2023. Huomaa, että ammatillisilla oppilaitoksilla on kaksi viikkoa aikaa viedä tieto tutkinnon suorittamisesta rekisteriin. Yliopisto ei vastaa oppilaitoksista johtuvista suoritustietojen myöhästymisistä. Jos oppilaitos ei ehdi toimittaa valmistumistietoasi suoritusrekisteriin ajoissa, voit toimittaa jäljennöksen tutkintotodistuksestasi Tampereen yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 16.6.2023 ennen klo 15.00. Ole tarvittaessa yhteydessä hakijapalveluihin.
Jos sinulla ei ole mitään tällä sivulla aiemmin listatuista tutkinnoista, olet korkeakoulukelpoinen myös, jos sinulla on joko
- suoritettu korkeakoulututkinto, tai
- suomalaiseen yliopistoon myönnetty tutkintoon johtava opiskeluoikeus.
Ilmoita tällöin tiedot suorittamastasi tutkinnosta tai suoritusoikeudestasi hakulomakkeen Pohjakoulutuksesi-osiossa. Mikäli saat hakulomakkeella liitepyynnön, lataa liitteeksi pyydetty todistus 6.4.2023 klo 15.00 mennessä.
Huom. Mikäli olet suorittanut todistuspisteitä tuottavan tutkinnon (suomalainen ylioppilastutkinto, IB-/EB-/RP-/DIA-tutkinnot), mainitse myös kyseinen tutkinto hakulomakkeellasi ja katso tutkinnon osalta liitteiden toimitusohjeet tältä sivulta. Tällöin sinun ei tarvitse toimittaa liitettä korkeakoulututkinnosta, vaikka olisit sellaisen suorittanutkin.
Jos olet jo valmistunut
Mikäli olet jo aiemmin suorittanut ulkomaisen tutkinnon, joka antaa asianomaisessa maassa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin, lataa kopio todistuksestasi hakulomakkeesi liitteeksi viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä.
Huomaathan, että sinun tulee toimittaa myös kopio ulkomaisen tutkintotodistuksen virallisesta käännöksestä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, jos todistusta ei ole kirjoitettu yhdellä näistä kielistä. Lataa liite virallisesta käännöksestä hakulomakkeesi liitteeksi viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Jos valmistut keväällä 2023
Mikäli suoritat ulkomaisen tutkinnon keväällä 2023, lataa hakulomakkeesi liitteeksi oppilaitokseltasi saamasi virallinen dokumentti (esimerkiksi opintosuoritusote), josta käy ilmi tutkinto, jota suoritat ja lisäksi arvioitu valmistumisaikasi. Lataa liite hakulomakkeellesi viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Huomaathan, että mikäli tutkintosi valmistuu vasta hakuajan päättymisen jälkeen, sinun tulee toimittaa hakuvaiheessa ennakkoarvio, ja tutkinnon tulee valmistua sekä sinun tulee toimittaa lopullinen tutkintotodistus Tampereen yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 14.7.2023 klo 15.00 mennessä.
Hakija, jolla on Tampereen yliopiston koulutuksen vararehtorin tai opintopalvelujohtajan jo myöntämä erivapauspäätös joltain aiemmalta vuodelta (ennen vuotta 2020), on hakukelpoinen. Huomaathan, että sinun tulee lisäksi todentaa hakukelpoisuuteen sisältyvä suomen kielen kielitaitosi.
Lataa hakulomakkeellesi Tampereen yliopiston vararehtorin tai opintopalvelujohtajan myöntämä erivapauspäätös viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä.
Tiedekilpailumenestyksen perusteella haettaessa hakijalta edellytetään korkeakoulukelpoisuuden ja suomen kielen kielitaidon todentamista sekä tiedekilpailutodistuksen toimittamista hakulomakkeen liitteeksi. Katso tarkemmat tiedot hakukohteen valintaperusteista. Huomaathan, että vain osaan koulutuksista on mahdollista hakea tiedekilpailumenestyksen perusteella.
Jos haet koulutukseen, johon voi hakea tiedekilpailumenestyksen perusteella, lataa kopio kilpailutodistuksestasi hakulomakkeesi liitteeksi viimeistään 6.4.2023 klo 15.00 mennessä. Mikäli tulet hyväksytyksi emmekä pysty varmentamaan sijoitustasi suoraan kyseisen kilpailun järjestäjältä, hyväksyntäsi on ehdollinen. Löydät tietoa ehdollisesti hyväksytyille ylempää tältä sivulta kohdasta ”Ehdollinen hyväksyntä”.
Sinun tulee toimittaa hakulomakkeesi liitteeksi elossaolotodistus, ote väestötietojärjestelmästä (tai vastaava ulkomaisen viranomaisen dokumentti), mikäli nimesi tai henkilötunnuksesi on muuttunut todistuksen myöntämisen jälkeen eikä todistuksessa ole muita yhdistäviä henkilötietoja. Dokumentista tulee käydä ilmi entinen ja nykyinen nimesi. Otteen väestötietojärjestelmästä saat Digi- ja väestötietovirastosta (entinen maistraatti).
Voit ladata todistuksen hakulomakkeella samaan liitekohtaan, mihin lataat myös sinulta pyydetyn varsinaisen liitteen.

Lisäohjeita hakemiseen
Lisäohjeita yhteishaussa hakemiseen, hakukelpoisuuteen, liitteisiin maisteri- ja DI-ohjelmiin haettaessa sekä kielitaitovaatimuksista löydät alla olevien linkkien kautta.