Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Kestävän kehityksen opinnot

Kestävän kehityksen osaaminen kuuluu korkeakouluyhteisön yhteisiin osaamistavoitteisiin, joten sen tulee olla sisällytettynä läpileikkaavasti kaikkien tutkinto-ohjelmien sisältöön. Jos kuitenkin haluat syventää kestävän kehityksen osaamistasi, tutustu esimerkiksi tällä sivustolla esitettyihin opintoihin. Kestävän kehityksen opintotarjonnasta löydät monipuolisesti opintojaksoja, opintokokonaisuuksia ja verkosto-opintoja. Suurin osa opinnoista on laajasti eri tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden saatavilla. Huomioi kuitenkin, että osalla opintojaksoista voi olla osallistumisrajoituksia ja muita valintakriteerejä. Tutustu siis kurssien valintaperusteisiin huolella.

Sivustolla ei ole esillä kaikkia Tampereen yliopiston kestävään kehitykseen liittyviä kursseja, vaan kestävään kehitykseen liittyviä kursseja löytyy myös tutkinto-ohjelmien sisältä. Opettaja! Jos sinulla on kestävään kehitykseen liittyviä ja monille opiskelijoille avoimia kursseja, ilmoitathan siitä osoitteeseen: pedagogiikantuki.tau [at] tuni.fi

Kestävän kehityksen teemoihin liittyviä opintokokonaisuuksia

Alta löydät tietoa kestävän kehityksen teemoihin liittyvistä opintokokonaisuuksista. Tutustu valikoimaan ja kerrytä kestävän kehityksen osaamistasi.

KEKE-M01: Kestävän kehityksen opintokokonaisuus 

  • Kestävän kehityksen opintokokonaisuus on johdatus kestävään kehitykseen eri näkökulmista. Kestävän kehityksen monitieteiset suoritettuaan opiskelija ymmärtää nykypäivän ja tulevaisuuden ihmisen hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön yhteydet sekä tunnistaa niihin liittyviä paikallisia ja globaaleja kysymyksiä. 

MAB.SUST-M30: Thematic Module in Responsible Business and Sustainability 

  • Kokonaisuuden suoritettuaan opiskelijat ymmärtävät, miten liiketoiminta, yhteiskunta ja luonto vuorovaikuttavat keskenään sekä oppivat muun muassa liiketoiminnan etiikasta ja kestävyydestä. 

TAU.YHT.KEYR Kestävän yrittäjyyden opintokokonaisuus

  • linkittyy Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisistä osaamistavoitteista Uuden kehittäminen ja innovointi -teemaan. Yrittäjyyden opinnot vahvistavat opiskelijan valmiuksia toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisena yrittäjänä tai yrittäjämäisesti millä tahansa työelämän sektorilla. Opinnot soveltuvat kaikille korkeakouluopiskelijoille alasta riippumatta. Opinnoista voi muodostaa sivuaineen (vähintään 20op).
  • Tavoitat HUBS-tiimin sähköpostitse: hubs [at] tuni.fi (hubs[at]tuni[dot]fi)

Kestävän kehityksen teemoihin liittyviä yksittäisiä opintojaksoja

Alta löydät kestävään kehitykseen liittyviä yksittäisiä opintojaksoja. Pääset tutustumaan opintojaksokuvauksiin ja aikatauluihin linkkien kautta. 

Perus- ja aineopinnot:

Syventävät opinnot:

Verkosto-opintoja

Alla on kerrottu verkosto-opinnoista, joiden kautta voit löytää mielenkiintoisia, kestävään kehitykseen liittyviä opintojaksoja ja opintokokonaisuuksia.

  • UniPID: UniPID on yliopistoverkosto, joka muun muassa tukee jäsenyliopistojensa kestävään kehitykseen liittyvää opetusta. UniPID:stä löydät monipuolisesti kestävään kehitykseen liittyviä opintoihin. Käy tutustumassa UniPID-opintoihin osoitteessa: https://www.unipid.fi/
  • Climate University: Korkeakoulujen yhteisen DigiCampus-oppimisympäristön kautta voit opiskella esimerkiksi Climate Universityn opintojaksoja. Käy tutustumassa valikoimaan: https://digicampus.fi/course/index.php?categoryid=76
  • Circumpolar Studies: Circumpolar Studies on opintokokonaisuus, jossa monitieteiset kurssit valottavat arktisen alueen mahdollisuuksia ja siihen kohdistuvia uhkia. Kurssien järjestäjinä toimivat pohjoisamerikkalaiset yliopistot. Lue lisää: Verkosto-opinnot
  • Leadforsust.fi: Leadership for sustainable change on ilmainen verkko-opintojakso kestävyydestä. Löydät opintojaksotiedot ja aikataulut osoitteesta: http://www.leadforsust.fi/
  • Demola: Jos projektit ja innovaatio-opinnot kiinnostavat, kannattaa tutustua  Demolan opintotarjontaan. Kestävä kehitys toimii teemana osalla opintojaksoista. Selaile tarjontaa osoitteessa: https://www.demola.net/students
  • Co-op Network Studies -verkosto: Verkostosta löytyy kestävään kehitykseen liittyvä opintojakso CNS-P5 Osuuskunnat ja kestävä kehitys
  • Liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuus (LITO): Verkostosta löytyy kestävään kehitykseen liittyvä opintojakso LITO7 Johdatus yritysvastuuseen 

Kestävä opiskelijaelämä

Kestävä kehitys näkyy opiskelijan arjessa muutenkin kuin opintoina. Alle on koottu mielenkiintoisia esimerkkejä:

Julkaistu: 21.9.2020
Päivitetty: 14.3.2024