Hyppää pääsisältöön

Yliopistoyhteistyöstä tukea puurakentamisen kasvulle

Julkaistu 14.2.2023
Tampereen yliopisto
Kaksi vastavalmistunutta puurunkoista kerrostaloa suomalaisessa lähiössä.
Teollisen puurakentamisen tutkijakoulu teki tutkimuksia Tampereen Hervantaan kesällä 2022 valmistuneissa TOASin puukerrostaloissa. Lumipuuksi nimetyn 6-kerroksisen puurakennuskokonaisuuden suunnittelivat Tampereen yliopiston arkkitehtiopiskelijat Aleksi Kraama ja Eero Kuokkanen sekä LSV Arkkitehdit. Kuva: LSV Arkkitehdit ja Roope Jakonen.
Tampereen yliopiston teollisen puurakentamisen tutkijakoulu aloittaa yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa. Käytännönläheisen, alan teollisuutta osallistavan opetus- ja tutkimustyön tavoitteena on yhdistää tiede ja liiketoiminta. Tutkijakoulussa kumppanit tuovat yhteen puurakentamista koskevaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja kouluttavat alalle lisää kipeästi kaivattuja asiantuntijoita. Ympäristösyyt puoltavat erityisesti puukerrostalojen rakentamista.

Suuren mittakaavan puurakentamista, kuten puukerrostaloja, halutaan lisätä Suomessa, mutta kasvua jarruttaa alaan vihkiytyneiden asiantuntijoiden puute.

– Suomessa puukerrostalon suunnittelijoilta vaaditaan erityisen vaativan kohteen pätevyys. Siinä missä yli 8-kerroksisen betonikerrostalon suunnittelijan voi valita FISEn pätevyysrekisteristä reilun 500 rakennesuunnittelijan joukosta, niin puukerrostalon suunnitteluun sopivia löytyy vain parikymmentä, kertoo rakennusopin professori Markku Karjalainen Tampereen yliopistosta.

Karjalaisen mukaan Suomessa vapaa-ajan rakennuksista puurakenteisia on 98 % ja pientaloista 85 %, mutta kerrostaloista vain 6 %. Hän näkee, että tarvetta on myös julkisille puurakennuksille, jotka ovat tyypillisesti teknisesti vaativia.

Puurakentamisen laajamittaista toteutumista hidastava osaajapula koskee koko rakentamisprosessia.

– Puurakentamisessa on paljon lunastamatonta potentiaalia. Tutkijakoulussa vaikutamme osaltamme tilanteen kohenemiseen tuomalla monipuolisesti uusinta tietoa ja asiantuntemusta alalle, sanoo rakennustekniikan professori Sami Pajunen Tampereen yliopistosta.

Nyt tutkijakoulu laajentuu Tampereen ja Aalto-yliopiston yhteiseksi tutkijakouluksi, jossa Tampereen vahva osaaminen puurakentamisessa yhdistyy Aalto-yliopiston kansainväliseen puumateriaalitieteen osaamiseen. Mukaan on tulossa puutieteiden professori Lauri Rautkari Aalto-yliopistosta.

Tietoa suoraan puurakennusalan käyttöön

Teollisen puurakentamisen tutkijakoulussa Tampereen yliopisto kouluttaa paitsi puurakenteiden suunnittelun, myös akustiikka- ja palosuunnittelun, arkkitehtisuunnittelun, projektiosaamisen, tuotekehityksen ja liiketoimintaosaamisen asiantuntijoita.

Aalto-yliopisto tuo mukaan vahvan tietämyksen puumateriaalista soluseinätasolta aina puutuotteisiin saakka. Professori Rautkarilla tekee jatkuvaa yhteistyötä kansainvälisten yliopistojen kanssa, mikä tuo maailmalla tehdyn huipputieteen nopeasti käyttöön myös Pohjolassa.

Samaan aikaan yliopistot suunnittelevat ja toteuttavat yhteistä opetusta. Aalto-yliopisto on tuomassa verkkokurssit saataville kaikille halukkaille vuoden 2023 aikana. Jo nyt pelkästään Aallon sisällä opiskelijamäärät ovat räjähtäneet kasvuun.

– Yhteistyö puurakentamisen ja puumateriaalitieteen välillä on luonnollista, sillä puun materiaaliosaaminen on keskiössä, kun halutaan hyödyntää puuta laadukkaasti rakennetussa ympäristössä ja kehittää uusia puupohjaisia rakentamisen tuotteita, toteaa Rautkari.

Tutkijakoulun toiminnassa käytännönläheisyys tarkoittaa sitä, että tutkitaan ja kehitetään niitä asioita, joista on aidosti hyötyä alan teollisuudelle.

Havainnekuva Ouluun rakennettavasta 16-kerroksisesta puukerrostalosta.
Oulun asuntomessuille valmistuu vuonna 2025 Suomen korkein puukerrostalo. Monimuotoiseen Puukruunuun nousee peräti 16 puurunkoista kerrosta. Kuva: Puurakentajat Group Oy ja Schauman Arkkitehdit Helsinki Oy.

Yhdessä tekeminen tuo tutkijoille uusia oivalluksia

Yhteistyön myötä tutkijakouluun on tarkoitus palkata koordinaattorin ohella lisää väitöskirjatutkijoita. Tällä hetkellä Tampereen yliopistossa puurakentamista tutkii 9 väitöskirjatutkijaa. Aalto-yliopistossa on noin 10 puumateriaalitieteiden väitöskirjaa tekeillä.

Väitöskirjatutkijoista suurin osa työskentelee tutkimuksen ohella alan yrityksissä, jotka myös ideoivat tutkimusten aiheet. Tutkijakoulu painottuu väitöskirjatutkimuksiin, mutta myös kandi- ja diplomityöntekijöitä palkataan mahdollisuuksien mukaan.

Olennainen osa tutkijakoulun toimintaa ovat suositut kirjoitusleirit, joilla puurakentamista eri näkökulmista ja tutkimusaloilta tarkastelevat väitöskirjatutkijat harjoittelevat ohjatusti tieteellistä kirjoittamista. Opetus sisältää myös vertaisarviointia ja yhteiskirjoittamista.

– Tärkeä osa koulutusta on tiedon jakamiseen kannustaminen. Tiivis yhteistyö tutkijoiden välillä mahdollistaa uudet oivallukset eri aloilta, Pajunen toteaa.

Professori Markku Karjalainen on valittu mukaan riippumattomaan valtiolliseen metsäbiotalouden tiedepaneeliin. Paneeli aloitti toimintansa 1.1.2023. Asiasta uutisoi Tekniikka & Talous.

Lisätiedot

Sami Pajunen
040 849 0571
sami.pajunen [at] tuni.fi (sami[dot]pajunen[at]tuni[dot]fi)

Markku Karjalainen
040 583 2127
markku.karjalainen [at] tuni.fi (markku[dot]karjalainen[at]tuni[dot]fi)

Lauri Rautkari
050 569 3458
lauri.rautkari [at] aalto.fi (lauri[dot]rautkari[at]aalto[dot]fi)