Hyppää pääsisältöön

Valtteri Vuorisalo: Miten data muuttaa kansainvälisen politiikan ”suurta peliä”

Julkaistu 14.6.2022
Tampereen yliopisto
Valtteri Vuorisalo on kansallisen turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan työelämäprofessori johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Hän tutkii työssään kansalaisten ja valtioiden kasvavan teknologia- ja datariippuvuuden vaikutuksia.

– Haavoittuvuuksien ja uhkien ohella minua kiinnostavat teknologian ja datan synnyttämät keskinäisriippuvuudet. Erityisesti sellaiset, jotka on aiemmin nähty viattomina ja neutraaleina politiikan ja erityisesti turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

Vuorisalon mukaan data on uusi vallan ja vaurauden lähde. Teknologia ilman dataa on hyödytöntä, eikä esimerkiksi tekoälyä voi olla tai kehittää ilman dataa. Onkin todettu, että kyky jalostaa dataa korreloi yhä enenevissä määrin valtion käytettävissä olevan vallan kanssa. Myös yritysten, erilaisten ryhmittymien ja ihan yksittäisten ihmisten vaikutusvalta on kasvanut.

– Huomionarvoista on, että EU-lähtöisiä yrityksiä ei vaikutusvaltaisimpien yritysten listalla ole – Suomi-lähtöisistä puhumattakaan. EU onkin jäämässä tässä yhä voimakkaammin polarisoituvassa kehityksessä jälkeen.

Datan keskittymisellä tiettyjen suurvaltojen alle, erityisesti USA:n ja Kiinan, on vaikutuksia siihen, millaisia kumppanuuksia ja jopa liittolaissuhteita voidaan ja tullaan solmimaan. 

Tutkimusmaailma tarjoaa sanoja, joilla näistä asioista voidaan keskustella. Tarvitaan uusia käsitteitä, konsepteja, analyysin viitekehyksiä, laskelmia ja teorioita. Vuorisalon mukaan kaikkien toimijoiden tulisi omalta osaltaan edistää keskustelua.

– Jos näin ei tehdä, riskinä on, että kansalaisina ja kansallisvaltiona ajaudumme tulevaisuudessa tilanteisiin, sen sijaan, että tekisimme rationaalisia päätöksiä näihin teemoihin liittyen.

Valtteri Vuorisalon yhteystiedot