Tiedote

Toiveena energiatehokkaampi tulevaisuus – Härmälä hiilineutraaliksi 2030

Härmälänranta
Tampereella on otettu hienoja harppauksia kohti ilmastoystävällistä energiasuunnittelua. Uudenlaisia työkaluja energiasuunnitteluun kehitetään Itämeren ympärillä Viron, Saksan, Puolan, Ruotsin ja Venäjän kanssa. Vaikuttaviin tuloksiin pyritään monitahoisella, kansainvälisellä yhteistyöllä viranomaisten, energiayhtiöiden sekä tutkimuslaitosten kesken.

Yksi merkittävä saavutus yhteistyössä on Tampereen ammattikorkeakoulun rakentamisen ja ympäristöteknologian lehtorin, Antti Mäkisen laatima kansainvälinen Good Practises -raportti, joka on tehty AREA 21 -projektin kumppaneiden kesken. Raportissa perehdytään jo olemassa oleviin hyviin energiasuunnittelun käytäntöihin. Samalla selvitetään, kuinka uusilla teknologioilla ja työkaluilla voidaan tukea asukkaita energiasuunnittelussa omilla asuinalueillaan.

Hiilineutraali Härmälä 2030

Tampereen ammattikorkeakoulu keskittyy tällä hetkellä erityisen energiasuunnittelun ICT-työkalun kehittämiseen ja vastaa yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa projektin aluesuunnittelusta. Tampereella toimet kohdistuvat Härmälänrantaan, jossa pyritään asuinalueen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

ICT-työkalun avulla voidaan mitata lähes reaaliajassa esimerkiksi asunnon lämpötilaa sekä sähkön- ja vedenkulutusta. Tulokset ovat nähtävissä web-pohjaisen käyttöliittymän kautta.

– 15 minuuttia on jo erittäin hyvä saavutus, sillä aiemmin esimerkiksi päivän myöhässä tulevaa mittaustietoa on pidetty hyvänä. Suomessa ollaan tässä asiassa selvästi edelläkävijöitä, sanoo projektipäällikkö Aija Paananen TAMKista.

Vaikka asukkaat pääsevät itse käsiksi omaan energiankulutusdataansa, ei se välttämättä tarkoita, että asumistottumuksiin olisi tulossa muutoksia.

– On haastavaa saada sovelluksen kautta tulleet tulokset asukkaille niin, että he niiden perusteella muuttaisivat energiankulutustaan, toteaa Paananen.

Partnerikokous
AREA 21 - Baltic Smart City Areas for the 21st Century -hankkeessa on mukana seitsemän Itämeren alueen kaupunkia.

Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kaikki keinot sallittuja

Tulevaisuudessa toiveena on energiasuunnittelun tehostaminen niin, että asuinalueiden energian ja resurssien käyttö olisi tehokasta ja viisasta. Tärkeää olisi päästä hyödyntämään jo nyt hyväksi havaittuja käytäntöjä.

– Kun lähdetään suunnittelemaan kokonaisia asuinalueita, voisimme hyödyntää oppimiamme asioita jo seuraavassa suunnitteluvaiheessa, sanoo Aija Paananen.

Esimerkiksi TAMKin kehittämä energiasuunnittelun ICT-työkalu soveltuu työvälineeksi datan keräämiseen, tosin monissa yrityksissäkin on vastaavan tyyppisiä mittareita käytössä. Paananen ei silti näe kilpailua huonona asiana, sillä kaikkien on nyt tehtävä toimia ilmastokriisin eteen.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ilmastokriisi on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että monikanavaisia muutoksia tarvitaan. On hyvä, että useat tahot ovat mukana ja ilmastonmuutoksen eteen tehdään yhdessä töitä, hän kiteyttää.

AREA 21 on kansainvälinen yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on tarjota uudenlaisia työkaluja alueellista energiatehokkuuden suunnittelua tekeville tahoille. Projekti on kolmivuotinen, ja sitä toteuttaa kymmenen eri toimijaa Itämeren ympärillä. Suomen lisäksi projektipartnerit ovat Virosta, Saksasta, Puolasta, Ruotsista ja Venäjältä. Toimijat ovat paikallisia ja alueellisia viranomaisia, energiayhtiöitä sekä tutkimuslaitoksia.

Suomesta projektissa on mukana Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen kaupunki.

Hanketta rahoittaa Euroopan unioni, Interreg Baltic Sea Region (2014–2020)

 

Lisätietoja:
Aija Paananen, projektipäällikko, aija.paananen@tuni.fi
Kari Kallioharju, substanssiprojektipäällikkö, kari.kallioharju@tuni.fi

 

Teksti: Ida Pellinen

Kuvat: Juho Rinta-Rahko ja Katri Keltamo

Julkaistu:
Päivitetty:23.5.2019