Hyppää pääsisältöön

Tohtoripromootiossa 13. elokuuta vihitään 244 tohtoria ja 14 kunniatohtoria – seuraa tilaisuutta paikan päällä tai verkossa

Julkaistu 8.8.2022
Tampereen yliopisto
Promootion osallistujia kävelee kulkueessa.
Uusi monitieteinen Tampereen yliopisto järjestää ensimmäisen tohtoripromootionsa 12.–14. elokuuta 2022. Juhlallinen promootioakti pidetään Tampere-talossa lauantaina 13. elokuuta.

Tohtoripromootio on akateemisista juhlista arvokkain ja sillä on vuosisatojen perinteet. Aiemman Tampereen teknillisen yliopiston ja aiemman Tampereen yliopiston yhdistyessä vuonna 2019 alussa syntyneen uuden yliopiston ensimmäisen promootion protokolla on rakennettu aiempien yliopistojen perinteitä kunnioittaen ja yhdistäen.

Kaikkien tiedekuntien yhteisen promootion tapahtumat jakaantuvat kolmelle päivälle 12.–14. elokuuta. Promootion päätapahtuma, juhlallinen promootioakti, on lauantaina 13.8. Tampere-talossa.

Promootioaktissa vihittäville tohtoreille ja kunniatohtoreille luovutetaan akateemisen vapauden symbolina tohtorinhattu ja tekniikan tohtoreita, tekniikan alalta valmistuneita filosofian tohtoreita sekä kunniatohtoreita lukuun ottamatta tohtorinmiekka. Promoottoreina toimivat professorit Riittakerttu Kaltiala ja Esa Räsänen.

Seuraa promootioaktia paikan päällä tai verkossa

Promootioakti on avoin tilaisuus ja sitä voi seurata paikan päällä Tampere-talon Isossa salissa ilman ennakkoilmoittautumista.

Juhlayleisön tulee istua paikoillaan klo 12:00. Myöhästyneet ohjataan Pieneen saliin seuraamaan striimiä. Jos seurueessa on mukana pieniä lapsia, tilaisuutta suositellaan seurattavan Pienessä salissa, sillä arvokkaan tiilaisuuden arvioitu kesto on yli kolme tuntia.

Yleisöltä odotetaan tilaisuuden luonteen mukaista pukeutumista: tummaa juhlavaa asua, ei taskuliinaa, käsineitä, näyttäviä koruja tai turkiksia. Suuret kunniamerkit, tohtorinhattu (jos on). Promootioaktissa ei taputeta missään kohdassa. Yleisön toivotaan pidättäytyvän valokuvauksesta aktin aikana ja matkapuhelimet on pidettävä suljettuna.

Promootioaktia voi myös seurata suorana verkossa promootion verkkosivuilla. Tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa.

Promootioaktin jälkeen promoottorit, kunniatohtorit, vihityt tohtorit, yliopiston johto sekä professorit siirtyvät kulkueena Tampereen tuomiokirkossa pidettävään promootiojumalanpalvelukseen. Kulkue lähtee liikkeelle Tampere-talolta arviolta klo 15:45 ja etenee reitillä Yliopistonkatu – Tammelan puistokatu – Kullervonkatu – Erkkilänkatu. Kulkuetta voi seurata reitin varrella.

244 tohtoria ja 14 kunniatohtoria

Kaikkien tiedekuntien yhteisessä promootiossa vihitään 244 tohtoria, jotka ovat valmistuneet uudesta Tampereen yliopistosta tai aiemmista yliopistoista. Lisäksi promootiossa vihitään uuden yliopiston ensimmäiset kunniatohtorit.

Kunniatohtorin arvo on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää. Uusi Tampereen yliopisto on kutsunut kunniatohtoreiksi henkilöitä Suomesta ja ulkomailta yliopiston edustamien alojen saavutuksillaan tai muiden erinomaisten tieteellisten, taiteellisten tai yhteiskunnallisten ansioiden perusteella. Uuden yliopiston ensimmäisessä promootiossa on lisäksi painottunut toimiminen tieteenalojen rajapinnoilla.

Kunniatohtoreiksi vihitään:

  • Ana Claudia Arias, sähkötekniikan professori, Kalifornian yliopisto, Berkeley, Yhdysvallat
  • Ban Ki-Moon, Ban Ki-Moon -säätiön puheenjohtaja, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri 2007–2016  
  • Chun Wei Choo, professori, informaatiotieteiden tiedekunta, Toronton yliopisto, Kanada
  • Bernard Cova, johtava markkinoinnin professori, Kedgen kauppakorkeakoulu, Ranska
  • Klaske Havik, analyyttisten ja luovien menetelmien professori, arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön tiedekunta, Delftin teknillinen yliopisto, Alankomaat
  • Rauno Ihalainen, sairaalaneuvos, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja 1995–2019
  • Timothy Ingold, sosiaaliantropologian emeritusprofessori, Aberdeenin yliopisto, Iso-Britannia
  • Jarmo Kekäläinen, toimitusjohtaja, Columbus Blue Jackets, Yhdysvallat
  • Elina Knihtilä, näyttelijä, näyttelijäntaiteen professori, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
  • Risto Käkelä, teollisuusneuvos, Avant Tecno Oy:n perustaja
  • Mari Pantsar, johtaja, kestävyysratkaisut, Sitra
  • Ann Phoenix, psykososiaalisen tutkimuksen professori, kasvatustieteen laitos, University College London, Iso-Britannia
  • Kimmo Pietiläinen, tietokirjailija, tietokirjallisuuden suomentaja ja kustantaja, Terra Cognita Oy:n perustaja
  • E.M.J. (Sabeth) Verpoorte, professori, farmasian tutkimuslaitos, Groningenin yliopisto, Alankomaat


Lue myös: Ensimmäiset kunniatohtorit saavat tohtorinhattuihinsa uuden Tampereen yliopiston oman embleemin