Hyppää pääsisältöön

Tampereen 90-vuotiaista suurin osa asuu omassa kodissaan ja kokee suurta elämäntyytyväisyyttä

Julkaistu 8.12.2022
Tampereen yliopisto
Aihekuvassa vanha ihminen istuu kädet sylissään
Suurin osa 90 vuotta täyttäneistä tamperelaisista, 70 prosenttia, asuu omassa kodissaan ja elää omanlaistaan elämää, kertoo Tervaskannot 90+ -tutkimuksen tuorein kysely.

Tutkimuksessa tarkastellaan 90 vuotta täyttäneiden tamperelaisten elämäntilannetta, terveyttä ja toimintakykyä sekä muun muassa avun tarvetta. Tänä vuonna postikysely lähetettiin kymmenennen kerran kaikille ikäryhmään kuuluville sekä kotona että pitkäaikaishoidossa asuville noin 2700 henkilölle. 

Vuonna 1995 alkanutta tutkimusta toteuttaa Tampereen yliopisto. 

90-vuotiaat ovat monimuotoinen joukko ihmisiä, joista yli 70 prosenttia on naisia, koska naiset elävät keskimäärin pidempään kuin miehet. Elinajanodotteen kehitys on ollut hieman nopeampaa miehillä kuin naisilla, ja miesten osuus hyvin vanhojen joukossa on kasvanut lähes 10 prosenttiyksikköä vuodesta 2001. 

Tutkimusaineiston keräämisen aikaan koronapandemia aiheutti vanhoissa ihmisissä huolta terveydestä ja Ukrainan sodan alkaminen herätti heissä muistoja menneisyydestä. 

— Vallitsevasta tilanteesta huolimatta, 83 prosenttia kertoi olevansa elämäänsä jokseenkin tyytyväinen ja 78 prosenttia koki yksinäisyyttä vain harvoin. Aikaisempien tutkimustulostemme mukaisesti, lapset ja lasten perhe sekä puoliso ovat tärkein apu jokapäiväisessä elämässä, kertoo Tervaskannot 90+ -tutkimuksen vastuullinen tutkija Linda Enroth

Koronapandemian aikana oli voimassa rajoituksia, joiden pelättiin vaikuttavan negatiivisesti erityisesti ikääntyneiden terveyteen ja toimintakykyyn. 

— Vaikuttaa siltä, että suuria muutoksia sairastavuudessa ja itsenäisessä pärjäämisessä ei kuitenkaan ole tapahtunut, kun tuloksia verrataan aikaisempien vuosien lukuihin, Enroth toteaa. 

Diabeteksen esiintyvyys on hieman kasvanut (19 %) mutta esimerkiksi sydänsairauksien esiintyvyys on pysynyt tasaisena vuosien saatossa (52 %). 

Suuri osa 90-vuotiaista elää toimintakykyistä elämää ja tulee toimeen pienen avun turvin. Hyvin vanhojen ihmisten lukumäärän kasvaessa, kasvaa kuitenkin myös heidän joukkonsa, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa muistisairauden tai muun toiminnallisen rajoitteen vuoksi.   

Kuva: Jonne Renvall