18.12.2025 Joulukalenteri: Olga Ravn: Vahalapsi
Noitaoikeudenkäyntejä pidettiin Fynin saarella ja Pohjois-Jyllannissa Aalborgissa vuosina 1596–1621. Tuomioiden perusteella ihmisiä paitsi poltettiin roviolla, myös mestattiin. Suuri osa syytetyistä kuitenkin selvisi vankilatuomiolla, ruumiinrangaistuksilla tai sakoilla.
Teoksen kertoja on mehiläisvahasta valettu lapsi, jonka päähenkilö Christenze Krukow luo. Välillä vahalapsi otetaan mukaan tapahtumiin, mutta välillä se saa maata yksin pimeässä. Koska lapsi ei ole elävä, se ei pysty puhumaan tai osoittamaan tunteita, mutta näkee ja kuulee kaiken. Vahalapsi on myös taikakalu, jonka avulla tiettyjen ihmisten halutaan kärsivän.
Ravn onnistuu luomaan kirjassaan oudon tunnelman, johon lukijakin uppoutuu. Maailma näyttäytyy sekavana, tapahtumien ja tarinoiden todenperäisyydestä ei voi olla varma, koska ne leviävät suusta suuhun. On vaikea erottaa totuutta valheesta ja oikeaa väärästä. Kirjassa on myös runsaasti alkuperäislähteistä peräisin olevia taikakeinoja. Sekä henkilöiden että lukijankin on välillä vaikea tietää, mitkä ovat parannuskeinoja, jotka on opittu edelliseltä sukupolvelta ja mikä vahingollista magiaa.
Taikakeinoja on 1600-luvulla käytetty molempiin tarkoituksiin. Toinen asia on se, miten tehokkaita nämä keinot oikeasti olivat. Noituusepäilyihin saattoi toisaalta riittää pelkästään se, ettei istunut perinteiseen muottiin. Christenze Krukow poikkeaa muista syytetyistä naisista jo siinä, että hän on aatelinen:
- hän katsoi emäntääni Christenzeä, joka oli silloin yhä nuorehko, ei nuori, ehkä 36-vuotias, mutta yhä naimaton, hän piti ratsastamisesta ja tuli usein päivälliselle ratsastussaappaissa, ja Anne kyräili punaposkista, naimatonta aatelisnaista ja sihisi hampaiden välistä: Sinä, se olet sinä, sinä olet noita, mutta Christenze vain nauroi ja pyöritteli silmiään ja joi lisää viiniä, ja toisinaan emäntäni Christenze ajatteli, että olisi ollut parempi syntyä mieheksi.(s. 15)
Olga Ravn
Kerronta on aistivoimaista ja vahvaa, ja vaikka monet kuvatuista asioista ovat vastenmielisiäkin, kirja pitää otteessaan. Christenze Krukow muuttaa pois Etelä-Fyniltä Aalborgiin päästääkseen eroon häntä ympäröivistä noituushuhuista, mutta maine seuraa perässä. Asiaa ei auta se, että hän tutustuu Mareniin ja muihin naisiin, jotka kokoontuvat usein yhteen ilman miehiä. Kokoontumisissa tehdään yleensä töitä, perataan sillejä, karstataan villaa tai käsitellään pellavaa, mutta myös syödään, juodaan ja tanssitaan. Myös taikakeinoja hyödynnetään vahingoittavassakin tarkoituksessa.
Papin vaimo Elisabeth alkaa karttaa kokoontumisia, koska ei omien sanojensa mukaan muista silloin rukoilla. Hänen asemansa on ristiriitainen. Hän on ollut mukana tapaamisissa, mutta alkaa kertoa miehelleen niistä. Yksi keino välttää syytetyksi joutumista onkin ilmiantaa muita. Jokaisen on valittava puolensa, kuten kuningaskin kirjan loppupuolella sanoo: ”
Kukaan meistä ei toivo pahuutta keskuuteemme. Mutta tämä noitanainen on tänä päivänä todiste siitä, että näitä paholaisen lypsypiikoja on kaikkialla. Tanskan valtakunnan jokainen kansalainen on saman päätöksen edessä: jokainen on joko Jumalan ja kuninkaan puolella tai paholaisen noitien puolella. (s. 168)
Olga Ravn
Vahalapsi kuva yhtä kummallisimmista ajanjaksoista historiassa. Noitavainoja on ollut meillä Suomessakin erityisesti juuri 1600-luvulla. Erilaisia ryhmiä tai normista poikkeavia ihmisiä on vainottu kautta aikojen ja vielä nykyäänkin, ja se tekee Vahalapsesta myös ajankohtaisen romaanin.
Kirjoittaja: Maarit Cederberg, tietoasiantuntija.
