TAMKin uudet opiskelijat on valittu tammikuussa alkaviin tutkinto-ohjelmiin

Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa TAMK oli jälleen vetovoimainen: hakijoita oli reilut 4000, heistä ensisijaisia hakijoita noin puolet. Jokaista aloituspaikkaa tavoitteli keskimäärin 3 ensisijaista hakijaa. Tammikuussa 2023 aloittavista opiskelijoista 443 tulee suorittamaan ammattikorkeakoulututkintoa ja 217 ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.
Syksyn AMK-hakukohteista suosituin, ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella, oli maahanmuuttajille suunnattu kaksikielinen sairaanhoitajakoulutus, johon oli 444 ensisijaista hakijaa. Hakijoiden määrä lähes kaksinkertaistui viime syksystä, jolloin koulutus oli hakukohteena ensimmäistä kertaa. Tutkinto-ohjelmaan otettiin yhteensä 35 opiskelijaa. Koulutus järjestetään yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa.
Orientaatioviikoilla aloitetaan
Uudet opiskelijaryhmät aloittavat opintonsa tammikuussa TAMKin kampuksilla järjestettävillä orientaatioilla, jotta opiskelijat pääsevät tutustumaan uuteen opiskeluympäristöönsä ja opiskelukavereihinsa.
Opiskelijoille suunnattua informaatiota päivitetään TAMKin verkkosivuille opintojen alkuun eli tammikuulle saakka. On tärkeää, että uudet opiskelijat seuraavat sekä sähköpostiaan että TAMKin uuden opiskelijan verkkosivuja. Linkkien kautta pääsee kunkin tutkinto-ohjelman omille sivuille.
Opiskelupaikka otettava vastaan viimeistään 2. joulukuuta
Kaikki syksyn yhteishaussa opiskelupaikkaa hakeneet saavat valtakunnallisen tuloskirjeen, joka sisältää opiskelijavalinnan tuloksen sekä valinnan pisteet hakukohteittain. Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ovat nähtävissä myös Oma opintopolku -palvelussa.
Valituksi tulleen hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään perjantaina 2.12.2022 kello 15.00. Joissakin hakukohteissa on vielä mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta tiistaihin 13.12.2022 kello 15.00 saakka.
Seuraavat hakumahdollisuudet
TAMKiin voi hakea opiskelemaan myös avointen korkeakouluopintojen perusteella avoimen väylän erillishaussa tai toisesta korkeakoulusta siirtohaun kautta. Seuraava hakuaika avoimen AMKin polkuopintoihin on 1.–2.12.
Seuraava valtakunnallinen korkeakoulujen yhteishaku syksyllä 2023 alkaviin tutkinto-ohjelmiin on tammikuussa englanninkielisiin ja maaliskuussa suomenkielisiin koulutuksiin.
Lisätietoa
TAMKin hakijapalvelut: hakijapalvelut.tamk [at] tuni.fi
TAMKin opiskelijan opas suomeksi
TAMKin opiskelijan opas englanniksi
Opiskelijarekrytoinnin päällikkö Kristiina Engblom-Pelkkala, p. 040 663 7679, kristiina.engblom-pelkkala [at] tuni.fitarget="_blank"
Koulutuksen vararehtori Sanna Wesanko, p. 040 509 2711, sanna.wesanko [at] tuni.fi