Tiedote

TAMK menestyi loistavasti OKM:n TKI-profilaatiohauissa

Profilaatiohaku
TAMK on saanut kahdessa OKM:n TKI-Profi haussa yhteensä yli 1,3 miljoonaa euroa oman tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintansa profiloitumisen tueksi. Sen lisäksi TAMK on päättänyt tukea 600 000 euron erillisrahoituksella sote-alan ja tekniikan TKI-toiminnan kehitystä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi viime viikolla (15.3.2019) ammattikorkeakouluille viisi miljoonaa euroa harkinnanvaraisena valtionrahoituksena tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan (TKI) niiden profiloitumisen tukemiseen. Rahoitus myönnettiin nyt toista kertaa, edellisen kerran syyskuussa 2018, ja siitä on tullut pysyvä muoto vahvistamaan ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan laatua ja vaikuttavuutta sekä tukemaan strategista suunnittelua ja johtamista.

Tampereen ammattikorkeakoulu pärjäsi loistavasti molemmissa Profi-hauissa. Viime syksynä TAMK sai OKM:n rahoitusta 415 000 euroa FieldLab – The testbed and capability creation for Industry 4.0 -nimiseen kokonaisuuteen. Sen avulla kehitetään uutta innovatiivista osaamista yhteistyössä valmistavan teollisuuden kanssa. Yhteistyötä Pirkanmaan alueella tehdään useiden teollisuusyritysten kanssa. Tämän älykkäiden koneiden painoalan profilointia vahvistavan hankkeen rakentamisessa ovat olleet mukana mm. yliopettaja Mika Ijas ja yliopettaja Markus Aho painoalavetäjänä.

Viimeviikkoisessa Profi-jaossa TAMK pärjäsi vielä edellistä paremmin. OKM päätti rahoittaa TAMKin The Development and implementation of well-being data roadmap –kokonaisuutta 910 000 euron määrärahalla. Tässä hankkeessa kehitetään tiedon ja datapankkien uudenlaista hyödyntämistä ja asiakkaan kokonaisvaltaisempaa osallistamista tiedon tuottamiseen. Pirkanmaalla TAMK tekee yhteistyötä mm. Tampereen biopankin, Tampereen yliopiston ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Tämän kehittämispäällikkö Tarja Heinosen vetämän, sosiaali- ja terveysalan uusien toimintamallien painoalan rahoitushakemuksen valmistelun takana ovat mm. yliopettaja Sari Räisänen, yliopettaja Arja Halkoaho ja TKI-asiantuntija Hannele Palukka.

Näiden kahden merkittävän hankkeen lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulu vahvistaa rooliaan alueellisena kehittämiskumppanina investoimalla 600 000 euron omarahoituksella Sote Virtual Lab – Industry Virtual Lab -kokonaisuuteen. Kaikki rahoitukset yhdessä vahvistavat merkittävästi TAMKin roolia juuri tekniikan ja terveyden aloille kohdistuvana TKI-toimijana. Tällä tavoin TAMK omalta osaltaan on vahvistamassa Tampereen korkeakouluyhteisön vahvoja tutkimusalueita.

Profiloituminen tukee korkeakouluyhteisön tutkimusstrategiaa

Käytännössä TAMK investoi uudistamalla työympäristöjä, kone- ja laitekantaa sekä perustamalla virtuaalisia laboratorioita. Yksi kehittämisen kenttä on auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä digitalisaation, robotiikan ja älykkään valmistuksen tiellä. Toinen kehittämisen suunta on sosiaali- ja terveysala, jossa uuden teknologian soveltaminen tulee muuttamaan asiakaskokemusta merkittävästi.

– Kun nämä TAMKin kaksi strategista painoalaa, sote ja tekniikka, liitetään tiiviimmin yhteen, syntyy monialaisempaa ja vaikuttavampaa kehittämistoimintaa. Lisäksi tämä yhdistelmä linkittyy hyvin Tampereen korkeakouluyhteisön tutkimusstrategian kahteen kulmakiveen, tekniikka ja terveys.

– TAMKin rooli tässä kehittämisessä on olla paitsi matchmaker myös vahvistaa omaa vaikuttavuuttaan tutkimuksen ja kehittämisen kentässä. Tuomme yhteen eri alojen huippuosaajia, tarjoamme yhteiskäyttöön moderneja tutkimus- ja kehitysympäristöjä ja uusinta teknologiaa, sanoo TAMKin TKI-toiminnasta vastaava vararehtori Kirsi Viskari.

– Kokonaisuutena panostukset ovat noin kaksi miljoonaa euroa parin seuraavan vuoden aikana. Hyödyt kertaantuvat ja niillä on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen, kun TAMK on kehittämässä alueen työ- ja elinkeinoelämän toimintoja ja prosesseja oman TKI-toimintansa kautta, yhdessä työelämäkumppaneiden kanssa. Tulevaisuuden osaaminen syntyy täällä, sanoo TAMKin rehtori Markku Lahtinen.

Yhteiskunnan odotukset ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan vaikuttavuudelle ovat viime vuosina merkittävästi kasvaneet. Tämä näkyy konkreettisesti muun muassa siten, että valtion rahoitusmallissa vuodesta 2021 alkaen ulkoisen TKI-rahoituksen määrän perusteella jaetaan 11 prosenttia ammattikorkeakoulun rahoituksesta.

 

Lisätietoa
vararehtori Kirsi Viskari, p. 040 037 6420, kirsi.viskari@tuni.fi
rehtori, toimitusjohtaja Markku Lahtinen, p. 050 524 6525, markku.lahtinen@tuni.fi

OKM: Profi-rahoituspäätös 20.9.2018

OKM: Profi-rahoituspäätös 15.3.2019

Julkaistu:21.3.2019