Hyppää pääsisältöön

Reza Shafiloo haluaa tehdä suositusjärjestelmistä tasapuolisempia ja läpinäkyvämpiä

Julkaistu 16.5.2024
Tampereen yliopisto
Reza Shafiloo, Doctoral Researcher, Convergence
Kuva: Antti Yrjönen
CONVERGENCE-hankkeen väitöskirjatutkija Reza Shafiloon tutkimus vaikuttaa siihen, kuinka tulevaisuudessa vuorovaikutamme esimerkiksi verkkokauppojen, hakukoneiden ja musiikkipalveluiden kanssa.

Erilaiset tekoälypohjaiset suositusjärjestemät vaikuttavat monin tavoin elämäämme. Suosittelujärjestelmä (engl. recommender system) on ohjelmisto, joka ehdottaa käyttäjän aiempaan toimintaan perustuen sisältöjä, joista hän voisi olla kiinnostunut. Ne ohjaavat meitä uuden musiikin pariin, vaikuttavat siihen mitä katsomme suoratoistopalveluista tai mitä ostamme verkkokaupoista. Suositusjärjestelmät helpottavat elämäämme monin tavoin, mutta niiden käyttö ei ole ongelmatonta. 

Näitä ongelmia ratkomassa on Iranista kotoisin oleva väitöskirjatutkija Reza Shafiloo, joka tutkii suositusjärjestelmien oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä Tampereen yliopistossa.

Shafiloo löysi suositusjärjestelmien tutkimuksen sattumalta osallistuttuaan eri seminaareihin maisteriopintojensa alussa.

– Kuulin suositusjärjestelmistä ja niiden puolueellisuusongelmista, ja innostuin näiden ongelmien ymmärtämisestä ja ratkaisemisesta.

Teknologia ja ihmisten kokemus kohtaavat Shafiloon tutkimuksessa.

– Kun opin lisää suosittelualgoritmeista, huomasin, miten ne vaikuttavat ihmisten kokemuksiin ja yhteiskuntaamme. Olen innoissani voidessani olla mukana kehittämässä näistä järjestelmistä tasapuolisempia ja avoimempia.

Shafiloo uskoo, että tulevaisuudessa ihmisten ja koneiden vuorovaikutus tulee olemaan intuitiivisempaa ja luonnollisempaa. 

Teknologian kehittyessä edelleen ihmisen ja koneen välinen vuorovaikutus kehittyy intuitiivisemmaksi ja luonnollisemmaksi. Ihmisten ja koneiden välinen yhteistyö voi lisääntyä muun muassa terveydenhuollon ja koulutuksen aloilla, mikä parantaa kykyämme ratkaista monimutkaisia ongelmia.

Reza Shafiloo

Reza Shafiloo, Doctoral Researcher, Convergence projectKuva: Antti Yrjönen

Tampereen yliopiston CONVERGENCE-hankkeen monitieteinen lähestymistapa houkutteli Shafiloita hakemaan ohjelmaan, sillä eri tieteenalojen välinen yhteistyö auttaa näkemään tutkimushaasteet uusista kulmista. 

Monitieteinen yhteistyö on korvaamatonta, sillä se voi tarjota uusia oivalluksia, innovatiivisia ratkaisuja ja kyseenalaistaa olettamuksia, joiden haastaminen ei välttämättä olisi ollut ilmeistä yksittäisen tieteenalan sisällä.

Reza Shafiloo 

Shafiloon tutkimus vaikuttaa siihen kuinka tulevaisuudessa vuorovaikutamme esimerkiksi verkkokauppojen, hakukoneiden ja musiikkipalveluiden kanssa. Nykyään ongelmana on esimerkiksi läpinäkyvyyden puute, sillä usein edes suositusalgoritmien kehittäjät eivät tarkkaan tiedä mihin käyttäjille esitetyt suositukset perustuvat.

– Parantamalla suositusjärjestelmien tasapuolisuutta ja läpinäkyvyyttä voimme varmistaa, että kaikki saavat suosituksia ilman vinoumia, Shafiloo kuvailee.

Suomeen muuttaminen tuntuu Shafiloosta luonnolliselta valinnalta.

– Suomi on rauhallinen ja turvallinen maa opiskelijoille. Olosuhteet ovat täydelliset keskittyneelle akateemiselle työskentelylle.

Suomen kylmä ilmasto tosin jännitti ennalta.

– Nyt kun olen kuitenkin kokenut sen, pidän säätä varsin siedettävänä, Shafiloo toteaa.

Reza Shafiloo, Doctoral Researcher, Convergence
Jokaisella CONVERGENCE-väitöskirjatutkijalla on kaksi pääasiallista ohjaajaa, Reza Shafiloon pääohjaajat ovat professorit Konstantinos Stefanidis ja Thomas Olsson. Lisäksi ohjaajana toimii professori Jaakko Peltonen.
Kuva: Antti Yrjönen

Tässä artikkelisarjassa esitellään Tampereen yliopiston CONVERGENCE-hankkeen väitöskirjatutkijat. Hankkeessa koulutetaan asiantuntijoita ja tutkijoita ymmärtämään ihmisen ja koneen lähentymisen haasteita ja mahdollisuuksia. Yhdistämällä luonnontieteen ja tekniikan alan yhteiskunta- ja humanistisiin tieteisiin CONVERGENCE kuroo umpeen teknologian ja ihmisten välistä kuilua. Hankkeessa tarkastellaan esimerkiksi affektiivista tietojenkäsittelyä, lisättyä todellisuutta ja tekoälyä. Voit lukea lisää hankkeen verkkosivuilta
Hanketta rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Teksti ja kuvat: Antti Yrjönen
Stage ja valot: Carlos Portilla Lopez
Paikka: Teatterimonttu, Tampereen yliopisto