Opiskelijat ovat ”vallanneet” TAMKin pääkampuksen – rauhanomainen mielenilmaus vastustaa hallituksen toimia
TAMKissa kampuksen valtausta ovat organisoineet sosionomiopiskelijat. Mielenilmauksen järjestämisessä mukana ollut Annika Strand kertoo heidän vastustavan asuntotuen leikkauksia, opintorahan indeksin jäädytystä sekä maahanmuuttopolitiikkaa, joka vaikeuttaa kansainvälisten opiskelijoiden tilannetta entisestään. Sosionomi-taustan vuoksi TAMKin valtaajat ovat huolissaan paitsi opiskelijoihin kohdistuvista leikkaussuunnitelmista, myös laajemmin heikossa asemassa olevien toimeentulosta.
– Olemme Suomen hyvinvointivaltion murroskohdassa, Strand kuvailee.
Strand tuo esiin, että kaikki opiskelijat eivät ole identtisessä tilanteessa. Osa opiskelijoista esimerkiksi pystyy käymään paljonkin töissä, toisilla taas opintojen rakenne tai henkilökohtainen tilanne ei sitä salli. Järjestäjät korostavat, että tilaisuus on kaikille avoin ja he toivovat opiskelijoiden tulevan paikalle keskustelemaan ajatuksistaan.
Kampuksella on käynyt mielenosoituksen myötä myös vierailijoita. Esimerkiksi kansanedustaja Anna Kontula ja TAMKin alumni, vaikuttaja Emmi Nuorgam nousivat maanantain aikana aulan lavalle puhumaan. Lisäksi TAMKin alumneja ja muiden kampusten opiskelijoita on käynyt paikalla muun muassa tuomassa mielenosoittajille ruokaa.
– Yhteisöllisyyttä on tässä tilaisuudessa enemmän kuin aiemmin opintojen aikana. Se on voimaannuttavaa, opiskelijat kertovat.
Rehtori toivoo, että päättäjät kuulevat opiskelijoiden ajatuksia
TAMKin rehtori Tapio Kujala tapasi maanantaina mielenosoittajia. Hän ymmärtää opiskelijoiden huolen toimeentulosta.
– On äärimmäisen tärkeätä, että opiskelijoiden on mahdollista opiskella täyspainoisesti. Tällöin työelämään siirtyminen tapahtuu notkeasti ja nopeastikin. Toivottavasti poliittinen päättäjä kuulee opiskelijoiden huolen, ja etsii yhdessä opiskelijajärjestöjen kanssa ratkaisua.
TAMK ei puutu mielenilmauksiin niin kauan, kun ne etenevät häiriöttä. Edellytämme protestien sujuvan rauhallisesti ja tilojen muiden käyttäjien turvallisuudesta huolehtien. Opiskelu ja työnteko kampuksella jatkuu normaalisti.