Hyppää pääsisältöön

Opiskele latinaa yliopistolla!

Julkaistu 16.8.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Ilmoittaudu latinankielisen kulttuurin ja latinan kielen opintoihin. Opinnot ovat kaikille avoimia ja väylä länsimaisen kulttuurin syvälliseen tuntemiseen

Jos tulit yliopistoon oppiaksesi uutta, sivistyäksesi, tai syventyäksesi kriittisesti kulttuuriin, latinankielisen kulttuurin ja latinan kielen opintokokonaisuus (30-50 op) on sinua varten. Se on tuore ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa liittyvät yhteen kieleen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan perehdyttävät opinnot.

Latinan kieli avaa syvällisen näkökulman koko länsimaiseen historiaan. Se avaa myös yllättäviä näkökulmia nykykulttuuriin – lähes kaikki sivistyssanasto pohjautuu yhä latinan kieleen. Latina luo muiden kielten opintoihin vankan pohjan. Lisäksi opinnot antavat erinomaiset valmiudet erilaisten opinnäytteiden tekemiseen, erityisesti kun aihepiiri sivuaa aikaa klassisesta antiikista 1800-luvulle.

Latina on ollut jo yli 2000 vuotta oppineiden ja oppineisuuden kieli. Voit helposti liittyä mukaan tähän jatkumoon Tampereen yliopistossa.

Vivat lingua latina, vivat vita academica!

**

Latinan opinnot alkavat aina syksyisin 1. periodissa kielikeskuksen järjestämällä alkeiskurssilla, josta siirrytään keväällä latinankielisen kulttuurin ja latinan kielen opintokokonaisuuden pariin, ensin jatkokurssille ja sitten muihin opintoihin. Jos olet lukenut koulussa jo latinaa, voit hyväksi lukea joitain kursseja suoraan. Olethan yhteyksissä!

SYKSY 2022:

LANG.LAT.001 / KKLA1: Latinan alkeiskurssi, 4 op, 6.9.-8.12.2020, klo 16-18, tiistaisin JA torstaisin. PinniB3111. Sauli Salmela.

LATK.300 / LATK3 Latinan kieliopin ja tekstinymmärtämisen harjoitukset, 5 op (jatkokurssin suorittaneille), 31.8.-7.12. Keskiviikkoisin klo 10-12. Pinni B3108. Ville Vuolanto. Latinaa Cicerosta keskiajalle.

LATK.600 Latinankielisen kulttuurin ja latinan työpaja, 5 op (praktikumin suorittaneille), 2.9. – 9.12. 1. periodi 5 luentoa klo 10-12; 2. periodi 5 seminaarikertaa klo 10-13. PinniB3108. Ville Vuolanto. Kurssityö omavalintaisesta tekstistä

LATK.700 Kaupungin kerrokset - Rooma antiikista moderniin (5-10 op). 2. periodi, Luento-opetus 27.10.–8.12.2022, klo 12-14. 5 op + Opintoretki Roomaan, 5 op  (9-21.tammikuuta 2023), johon valitaan 7 opiskelijaa niiden opiskelijoiden joukosta, jotka suorittavat/ovat suorittaneet II periodin kurssin. Useita opettajia.

 

KEVÄT 2023:

Opintoretki Roomaan, katso edeltä.

LATK.200 Latinan kielen jatkokurssi, 5 op (alkeiskurssin suorittaneille). 3.-4. periodi – keskiviikkoisin klo 9-12. Ville Vuolanto.

LATK.400 Praktikum: Kirjeenvaihtoa latinaksi Cicerosta uuden ajan alun Suomeen, 5op (alkeiskurssin suorittaneille; jatkokurssilla oleville erityissopimuksesta) 3.-periodi luennot, 4. periodi kaksi pidempää seminaaria – perjantaisin klo 10-12 (14). Ville Vuolanto.