Alumnimme Jussi Lukács: Opintojen ansiosta löysin kotini teatterista

Jussi Lukácsin lapsuuden haave oli tulla näyttelijäksi. Parikymppisenä nuorena miehenä hän päätti kokeilla, voisiko haave oikeasti toteutua.

– Koin, että jos en siinä elämänvaiheessa kokeile, avautuvatko näyttelijäntyön ovet minulle, katuisin sitä loppuelämäni, hän kuvailee.

Lukács haki opiskelemaan Helsinkiin Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen linjalle, mutta ei päässyt kouluun vielä silloin. Sen sijaan hänet valittiin Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan musiikkiteatteria.

Lukácsin vanhemmat ovat musiikinopettajia, ja musiikki on ollut aina vahvasti osa hänen elämäänsä. Tuntuikin luonnolliselta aloittaa alan opinnot juuri musiikkiteatterin parissa.

Teatterin arjesta Lukács ei sen sijaan tiennyt juuri mitään. Hänelle tuli esimerkiksi yllätyksenä, että teatterissa oli kaksiosaisia työpäiviä, jolloin harjoiteltiin sekä aamulla että illalla.

– Olin ihan järkyttynyt siitä, etten pystynyt edes pesemään pyykkiä niinä päivinä!

Lukács kiittelee TAMKin erinomaisia yhteyksiä työelämään, joiden ansiosta opiskelijat pääsevät nopeasti tutustumaan työhön ammattiteattereissa. Hän oli itse jo ensimmäisenä syksynä mukana TAMKin tuotannossa, joka toteutettiin yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin (TTT) kanssa, ja myöhemmin hän pääsi mukaan myös TTT:n suuren näyttämön hittimusikaaleihin.

– TAMKissa opiskelu oli todella avartavaa. Se oli ensikosketukseni teatterin maailmaan, joka oli minulle entuudestaan melko tuntematon.

Näyttelijäksi, vai sittenkin jotain muuta?

Valmistuttuaan TAMKista Lukács pääsi työskentelemään monipuolisesti, muun muassa näyttelemään hienoja rooleja maakuntateattereissa.

Ensin hän esiintyi Vaasan kaupunginteatterissa, West Side Story -musikaalin Tonyn roolissa. Sen jälkeen hän sai kiinnityksen Seinäjoen kaupunginteatteriin, jossa hän näytteli useita erilaisia hahmoja, kuten Niin kuin taivaassa -musikaalin Torea ja Ronja Ryövärintyttären Birkiä.

Vaikka Lukács rakasti teatteria ja esiintymistä, lavalla oleminen ei silti tuntunut aivan omalta. Lopulta hänelle tuli vahva tunne, että hänen pitäisi hakeutua opiskelemaan ohjaamista.

Jo opiskeluaikana TAMKissa Tampereen yliopiston järjestämä musikaalidramaturgian kurssi oli inspiroinut häntä suuresti. Siellä Lukács sai idean musikaalista, jonka aihe kumpusi hänen omasta elämästään.

Ideasta syntyi lopulta Lukácsin säveltämä musikaali Rikkomaton, joka kertoi kahden 16-vuotiaan pojan rakkaustarinan herätyskristillisen seurakuntayhteisön keskellä. Jo opiskeluaikoina Lukács alkoi työstämään teosta yhdessä Anna-Maija Ihanderin ja Aleksi Laukkosen kanssa. Lukácsin valmistumisen jälkeen työryhmä toteutti musikaalin TTT-Klubille yhteistyössä TAMKin ja TTT:n kanssa. 

Lukács huomasi nauttivansa enemmän siitä, kun hän sai työskennellä lavan takana: kirjoittamassa, säveltämässä ja ohjaamassa. Kokonaisuuksien hallinta ja oman taiteellisen ajattelun kehittäminen alkoivat kiehtoa enemmän kuin esiintyminen. Ohjaajana hän pääsee toteuttamaan kaikkea tätä.

– TAMKin opintojen ansiosta olin löytänyt kotini teatterista. Oma paikkani ei kuitenkaan ollut lavalla, Lukács pohtii.

Teatterikorkeakoulussa on ihanan rankkaa

Syksystä 2024 alkaen Jussi Lukács on opiskellut Teatterikorkeakoulussa ohjaajan työtä. Päivät ovat pitkiä ja intensiivisiä, ja opiskelu vaatii paljon itsensä kanssa työskentelyä.

– Pohdimme paljon omaa suhdettamme taiteeseen, taiteilijuuteen, johtajuuteen ja prosessien johtamiseen. Opiskelu on rankkaa, mutta se on ihanan rankkaa, koska koen nyt olevani oikeassa paikassa.

Tulevaisuudessa Lukács haluaisi kertoa yleisölle tarinoita, joissa välittyy hänen henkilökohtainen kokemuksensa maailmasta. Hän haluaa herättää tunteita ja saada ihmiset ajattelemaan asioista uudella tavalla.

Teatteriopinnoista ja -työstä haaveileville nuorille Lukács toteaa, että kyseessä on ala, joka vaatii paljon omistautumista, harjoittelua ja itsetutkiskelua.

– Oman kokemukseni mukaan asiat eivät kuitenkaan loksahda kohdalleen pusertamalla. Itselleen pitäisi antaa vapaus olla keskeneräinen ja kasvaa vuosien aikana omanlaiseksi ihmiseksi ja taiteilijaksi. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tämä oivallus on auttanut itseäni eteenpäin, hän kertoo.