Hyppää pääsisältöön

Ville Vuolanto

yliopistonlehtori, latinankielinen kulttuuri ja latinan kieli
Tampereen yliopisto
ville.vuolanto [at] tuni.fi (ville[dot]vuolanto[at]tuni[dot]fi)
puhelinnumero+358504174112

Oma esittely

Olen keskittynyt arjen, kokemuksen, ja lapsuuden sekä antiikin sosiaali- ja kulttuurihistorian tutkimukseen, antiikin maailman, latinan kielen ja historiantutkimuksen metodiikan opetukseen, sekä opiskelijoiden ohjaukseen. Pidän myös tärkeänä yliopistohenkilökunnan jatkuvaa yhteiskunnallista osallistumista. Tampereen yliopistossa aloitin vuonna 1999 historian assistenttina. Opetustehtävien ohella väittelin vuonna 2008 lapsista ja asketismista myöhäisantiikissa, ja vuonna 2012 sain yleisen historian dosentin arvon. 

Työtehtävät

Vuoden 2019 alusta alkaen olen toiminut historian yliopistonlehtorina, joka on vastuussa Latinankielisen kulttuurin ja latinan kielen opintokokonaisuudesta. Työni koostuu klassisen ja keskiajan latinan kielen, historian menetelmätaitojen sekä antiikin historian opetuksesta, opetuksen kehittämisestä, ja (ehtiessäni) tutkimuksesta. 

Osaamisalueiden kuvaus

Tutkimus

Päätutkimuskohteeni on esimodernin ajan (erit. antiikin, varhaiskristillisyyden ja varhaiskeskiajan) arkielämä. Minua kiinnostavat erityisesti ihmisten väliset suhteet, niin kokemusten, elinympäristön kuin traditioiden välittymisenkin kannalta. Sosiaalisen kontekstin ja sukupuolen huomioonotto ovat keskeisiä tutkimukselleni. Olen lähestynyt em. aihepiirejä erityisesti lapsuuden historian ja perhehistorian tutkimuksen avulla Rooman valtakunnan, varhaiskristillisyyden, ja varhaiskeskiajan konteksteissa. Viime aikojen tutkimuskohteita ovat olleet jatkuvuusstrategiat, toivon historia, orjuus, isovanhemmuus, sekä lasten toimijuus ja kokemukset. 

Lisäksi olen tutkimustoiminnassani perehtynyt humanistisen tutkimuksen laadullisiin menetelmiin, sekä Lapin diskursiiviseen rakentu/amiseen. Julkaisuni ja asiantuntijatehtäväni yliopiston asiantuntijatietokannassa ovat tämän linkin takana. 

Opetus

Vastaan historian tutkinto-ohjelman Latinankielinen kulttuuri ja latinan kieli -opintokokonaisuudesta.

Olen toiminut (lähinnä Tampereen) yliopistossa opetustehtävissä yli 25 vuoden ajan, keskittyen erityisesti historintutkimuksen perusteiden ja menetelmien opettamiseen, sekä latinan kieleen ja antiikintutkimukseen liittyviin kursseihin. Olen myös ohjannut noin 110 kandidaatinseminaarityötä, joiden aihepiirit ovat vaihdelleet Aleksanteri Suuren sotaretkistä EU:n Moldavia-suhteisiin. Olen ohjannut kahta tohtoroitumiseen johtanutta väitösprosessia, tällä hetkellä ohjaan kahta tohtoriopiskelijaa. Opiskelijoiden käytännön ohjaus, sekä opetussuunnitelmien ja palautejärjestelmien kehittäminen on ollut keskeinen osa työtäni.

Yliopisto ja yhteiskunta

Pidän erityisessä arvossa (perustaja)jäsenyyttäni (2012-2021) Alusta! -verkkolehden toimituskunnassa: lehti levittää tehokkaasti yhteiskunnallisesti suuntautunutta tutkimustietoa. Olen kirjoittanut lukuisia lähinnä antiikin tutkimusta popularisoivia kirjoituksia eri julkaisuihin ja tiedostusvälineisiin, esiintynyt erilaisissa haastatteluissa ja podcasteissa, ja järjestänyt julkisia keskustelu- ja konserttitilaisuuksia. 

Luottamustoimet

Olen toiminut erilaisissa yliopistollisissa luottamustehtävissä Tampereen yliopistossa hallinnon eri tasoilla, sekä kansallisesti toiminut aktiivisesti humanistisen tutkimuksen hyväksi. Valikoima luottamustehtäviä yliopistolla ja yhteiskunnassa: 

  • Tampereen yliopiston konsistorin jäsen 2025
  • Suomen Historiallisen Seuran puheenjohtaja 2024-2025, hallituksen jäsen vuodesta 2020
  • Antiikintutkimuksen verkoston perustajajäsen, puheenjohtaja 2023-2024
  • Historiantutkimuksen päivien (2022) järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
  • Tampereen yliopiston Koulutusneuvoston jäsen 2019-2021
  • Tampereen yliopiston arvotyöryhmän jäsen 2019
  • Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston jäsen 2023-2024, yhteisen kirkkovaltuuston jäsen 2023-2026

Merkittävimmät julkaisut

‘Searching for Hope in Roman Antiquity: Changing Patterns of Discourses and Agency’, in Pursuing Hope in the Premodern World, ed. V. Vuolanto & O. Cojocaru. Cham: Palgrave MacMillan 2025.

Antiikki ja me. Miksi antiikintutkimusta tarvitaan. Toim. yhdessä M. Ahosen ja M. Perälän kanssa. Helsinki: Gaudeamus 2024. 

A Cultural History of Youth in Antiquity, ed. with Christian Laes. London: Bloomsbury 2023.

'Enslaved Children in Roman Egypt: Experiences from the Papyri', with A. Pudsey, in C. De Wet, M. Kahlos & V. Vuolanto (eds.), Slavery in the Late Antique World, 150 - 700 CE. Cambridge: Cambridge University Press 2022, 210-223 p.

Varhaiskristilliset lapsuusevankeliumit (Antti Marjasen ja Ulla Tervahaudan kanssa). Suomen eksegeettinen seura 2020. 

‘Grandmothers in Roman Egypt’, Greek, Roman, and Byzantine Studies 57 (2017), 372–402. 

‘Experience, Agency, and the Children in the Past: the Case of Roman Childhood’, in C. Laes and V. Vuolanto (eds), Children and Everyday Life in the Roman and Late Antique World. Ashgate 2016, 11–24. 

Children and Asceticism in Late Antiquity. Continuity, Family Dynamics and the Rise of Christianity. Ashgate 2015 (2nd ed. Routledge 2019). 

‘Elite Children, Socialization and Agency in the late Roman World,’ in J.Evans Grubbs, T.Parkin and R. Bell (eds), Oxford Handbook of Childhood in Antiquity. Oxford and New York: Oxford University Press 2013, 580-599. 

Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla, yhdessä Sari Katajala-Peltomaan kanssa. Helsinki: Gaudeamus 2013.

'Tutkimusprosessi, metodit ja historiantutkimuksen ominaislaatu'. Historiallinen Aikakauskirja 105 (3), 304-16. 

'Selling a Freeborn Child: Rhetoric and Social Realities in the Late Roman World'. Ancient Society 33 (2003), 169-207. 

***

Kaikkiaan 147 julkaisua, joista reilu 88 on referoituja, katso julkaisuni ja asiantuntijatehtäväni yliopiston asiantuntijatietokannassa.

Uusimmat julkaisut