Hyppää pääsisältöön
Ihmiset | Tutkimus

Harri Länsipuro on TAMKin projektitoimiston uusi päällikkö – “TAMKilla on kaikki edellytykset saavuttaa tavoitteensa”

Julkaistu 15.9.2025
Tampereen ammattikorkeakoulu
Harri Länsipuro istuu rennosti puupölkyn päällä metsässä.
Harri Länsipuro pyrkii uudessa tehtävässään toimimaan “herättelijänä”, joka kannustaa yhdistämään yllättäviä asioita ja näkemään uudella tavalla. Kuva: Heini Pääkkönen
Harri Länsipuro aloitti elokuussa päällikkönä Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) projektitoimistossa, jolla on keskeinen rooli tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) kasvattamisessa ja kehittämisessä. TAMKin TKI-toiminnalle on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita lähivuosille, missä Länsipuro uskoo organisaationsa mahdollisuuksiin täysin.

Harri Länsipurolla on vankka kokemus kansallisesta ja EU-tason TKI-politiikasta, rahoitusinstrumenteista, yritystoiminnasta sekä innovaatioekosysteemien kehittämisestä. Ennen TAMKia Länsipuro työskenteli Työ- ja elinkeinoministeriön johtavana asiantuntijana Innovaatiot ja yritysrahoitus -osastolla. 

Tampereen korkeakoulumaailma on Länsipurolle ennestään tuttu, sillä hän toimi Tampereen yliopiston innovaatiopalveluiden päällikkönä noin yhdeksän vuoden ajan ennen ministeriön tehtäväänsä. 

– TAMK on nyt kiinnostavassa kehitysvaiheessa, sillä odotukset ovat kunnianhimoiset. Edellytykset odotusten täyttämiseen on - toki tämä vaatii meiltä hyvää yhteistyötä ja monien asioiden ratkaisemista, hän toteaa. 

Kunnianhimoisilla odotuksilla Länsipuro viittaa TAMKin tavoitteeseen laajentaa TKI-toimintaansa lähivuosina sekä kasvattaa rahoitustaan ja vaikuttavuuttaan. Strategian juuri uudistettujen painopisteiden mukaan TAMK pyrkii olemaan Suomen paras ammattikorkeakoulu.  

– Perusedellytys on, että teemme TAMKissa asiat fiksusti ja laadukkaasti. Meidän on hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla omaa osaamistamme ja potentiaaliamme. Yksin emme pärjää, vaan tarvitsemme myös merkittävää yhteistyötä Tampereen isojen toimijoiden, kuten yliopiston, Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa.  

Kilpailukyky ja yhteistyö takaavat Pirkanmaan ja Suomen elinvoiman 

TAMKissa aiotaan vahvistaa TKI-toiminnan ja koulutuksen välistä vuorovaikutusta. Länsipuro puhuisi vuorovaikutuksen sijaan pikemminkin integraatiosta. TKI-toiminnan ja koulutuksen saumaton integraatio takaa valmistuneiden vahvan, ajantasaisen osaamisen ja monia muita etuja. 

– Ymmärrämme mitä yhteiskunnassa ja alueellisesti tapahtuu, kykenemme siirtämään osaamista ja tietoa TAMKin, yritysten sekä kumppaneiden kesken ja saamme ennakkokäsityksen siitä, mihin tulevaisuudessa kannattaa suunnata. 

Länsipuron mielestä yritykset saavat ammattikorkeakoulujen kanssa tehtävästä TKI-yhteistyöstä suurimman hyödyn, kun niillä on selkeä itsestä kumpuava tahtotila kehittyä, uudistua ja parantaa kilpailukykyään. 

– TKI-yhteistyössä pystymme parhaimmillaan luomaan uusia menetelmiä ja konsepteja, rikastuttamaan toimintatapoja sekä kehittämään organisaatiota ja sen osaajia. TKI-toiminta on myös kanava yrityksille tunnistaa ammattilaisia, joita ne haluavat saada töihin. 

TAMK tukee niin Pirkanmaan kuin koko Suomen elinvoimaa ja tulevaisuutta. TKI-toiminnan näkökulmasta Länsipuro panostaisi etenkin jatkuvan kilpailukyvyn ylläpitämiseen. 

– Olemme globaalin kiihtyvän kilpailun äärellä. Jos Pirkanmaalla ja Suomessa tyydymme vain siihen mitä on emmekä varmista omaa kilpailukykyämme, emme luultavasti tule menestymään alueena ja maana jatkossa.  

Länsipuro painottaa myös yhteistyön tärkeyttä korkeakoulujen, yritysten, kuntien ja hyvinvointialueiden välillä. Hän panostaisi kansainväliseenkin yhteistyöhön, sillä se rikastuttaa omaa ajattelua ja tarjoaa uusia näkökulmia.  

– Myös moderneista työkaluista, esimerkiksi tekoälystä, tulisi ottaa ilo irti, sillä ne ovat hyviä mahdollisuuksia oikein hyödynnettynä. Tämä vaatii tietysti toimintakulttuuriin muutoksia organisaatioissa, hän lisää. 

TAMKissa on tekemisen meininki 

Projektitoimiston päällikön roolissaan Länsipuro pyrkii parhaansa mukaan tunnistamaan mahdollisuuksia, olemaan proaktiivinen ja toimimaan “herättelijänä”, joka kannustaa yhdistämään yllättäviä asioita ja näkemään uudella tavalla. 

Alkusyksyn aikana Länsipuro on saanut vaikutelman, että TAMKissa on mainio tekemisen meininki ja ihmiset pyrkivät ratkaisuhakuisesti eteenpäin. 

– Tamkilaisiin on ollut helppo tutustua ja heiltä saa apua aina, kun sitä ymmärtää kysyä. Ensimmäiset viikkoni täällä ovat olleet kiireisiä ja uutta omaksuttavaa on riittänyt. Kaikkea en tietenkään heti opi muistamaan, joten todennäköisesti kyselen samoja asioita useamman kerran. Toisaalta kaikkea ei tarvitse tehdä kuten aina on tehty, vaan voin myös ehdottaa jotain uutta! 

Lue lisää TAMKin projektitoimistosta. 

Kirjoittaja: Emmi Suominen