Hyppää pääsisältöön

Eläkkeelle jäävä professori Martti T. Tuomisto toteaa, että maailman ongelmat ja niiden ratkaisut juontuvat psykologiasta

Julkaistu 14.9.2022
Tampereen yliopisto
Hymyilevä Martti Tuomisto, taustalla hieman kellastuneita puita.
Martti T. Tuomiston ura Tampereen yliopistossa käynnistyi vuonna 1997, kun hän aloitti terapeuttikoulutukset silloisessa Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa (TYT). Professorin tehtäviä hän on hoitanut vuodesta 2008 lähtien.
Psykologian professori Martti T. Tuomistosta olisi voinut tulla myös urheilija, maatalousyrittäjä, kielentutkija tai kasvitieteilijä, mutta hän päätyi tekemään 50-vuotisen uran kliinisen psykologian ja psykoterapian parissa. Eläköitymisen kynnyksellä hän toteaa, ettei olisi halunnut olla missään muualla.

Professori Martti T. Tuomisto tottui uutteraan työntekoon jo nuorena kasvaessaan maalaistalossa, jossa tehtiin hänen varhaisina vuosinaan itse lähes kaikki muu paitsi lamppuöljy, sokeri ja suola. Työlle omistautunut asenne on tuottanut vaikuttavan listan ammatillisia saavutuksia, mutta kun Tuomistoa pyytää kertomaan meriiteistään, hän toteaa tehtävän olevan hieman vaivaannuttava.

– Minut on opetettu vaatimattomaksi, joten ei tämä täysin sujuvasti mene, mutta yritetään.

Tuomisto on julkaissut urallaan yli 100 tutkimusartikkelia ja 21 kirjaa, joihin lukeutuu muun muassa Käyttäytymisanalyysin sanakirja: teos, joka avaa yli 1 200 alan ammattitermiä ja johon luotiin paljon uutta suomenkielistä sanastoa. Hän on ollut Euroopan käyttäytymisanalyysijärjestön johtokunnassa, perustanut psykofysiologian laboratorion St. Andrewsin yliopistoon Skotlannissa, suorittanut käyttäytymisanalyysin kansainvälisen tohtoritason sertifikaatin ainoana Suomessa ja tuonut maahan kansainvälisiä alan konferensseja. Tampereen yliopistossa hän loi itse oman professuurinsa.

Tuomisto itse tuo kuitenkin ensimmäiseksi esille 4H-stipendin, jonka hän sai lukioaikana ystävänsä kanssa.

Eräs Tuomiston huomattavimmista ansioista on uraauurtava työ, jonka hän on tehnyt käyttäytymisterapian ja kognitiivisen käyttäytymisterapian eteen Suomessa. Hän aloitti terapiakoulutukset Tampereella vuonna 1997, ja vaikka prosessissa oli mukana myös muita, nelivuotisten koulutusten rakentamisesta ja käytännön toteutuksesta huolehti pääosin Tuomisto.

– Näissä koulutuksissa on ollut suunnilleen 800 opiskelijaa, ja heidän kouluttamisestaan olen ollut aika pitkälti vastuussa. Lisäksi Tampereella on pidetty seitsemän kouluttajapsykoterapeuttien koulutusta ja kolme eläinkouluttajien koulutusta, ja olen vetänyt myös neljä käyttäytymisanalyysin koulutusta, Tuomisto luettelee.

Terapeuttikoulutuksiin panostaminen oli Tuomistolle arvovalinta

Kun Tuomisto kuvaa uraansa kokonaisuutena, työstä hahmottuu selkeä kolmijako: kolmannes on ollut tutkimusta, kolmannes opetusta ja kolmannes potilastyötä. Tuomiston mukaan hänen tehtävässään olisikin ihanteellista, että olisi samanaikaisesti hyvä opettaja, hyvä terapeutti ja hyvä tutkija.

– Se on aikamoinen yhtälö. Minulla on ollut aina pyrkimystä näihin kaikkiin, mutta kaikessa ei voi koskaan olla ainakaan maailman huippua. Mutta toki voi olla aika hyvä kaikissa. Siihen minä olen pyrkinyt.

Tutkimustyössään Tuomisto on keskittynyt etenkin sydän- ja verisuonisairauksiin vaikuttaviin tekijöihin, kohonneen verenpaineen ilmiöihin, lihavuuteen ja syömiskäyttäytymiseen, käyttäytymisen arviointiin ja mittaamiseen sekä terapiamenetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen. Kenties tärkeimpänä työnään hän pitää käyttäytymisen ongelmien ja vahvuuksien kymmenjärjestelmää, jota on ryhdytty soveltamaan monilla alueilla. Vaikka tutkimuksen osuus on ollut työstä vain kolmannes, julkaistuja artikkeleita on kertynyt tarkkaan ottaen 118.

– Minulla olisi ollut tutkimustyöhön enemmänkin taipumusta, mutta koska olen omistautunut kliinisille aloille ja niiden opettamiselle, sille on jäänyt vähemmän aikaa. Pidin terapia-alan kehittämistä todella tärkeänä, joten tunsin, että se oli minulle arvovalinta.

Viidenkymmenen vuoden jälkeen Tuomisto kokee, ettei olisi halunnut olla millään muulla uralla.

Mielenterveys tulisi huomioida yhteiskunnassa laajemmin

Tuomisto päätyi aikanaan psykologian pariin, koska ihmisten käyttäytyminen ja sen selittäminen oli kiinnostanut häntä nuoresta pitäen. Eläköitymisen kynnyksellä hän toivoo, että alan tulevat opiskelijat ymmärtävät psykologian ja käyttäytymistieteen valtavat sovellusmahdollisuudet.

– Kaikki nykyajan suuret vitsaukset – ilmastonmuutos, lajien häviäminen, sota, jopa pandemiat – johtuvat ihmisten valinnoista ja käyttäytymisestä. Samaten myös mahdollisuudet riippuvat niistä. Joillakin alueilla, kuten sotien estämisessä, kehitys ei tunnu etenevän.

Eräs tämän päivän suurista huolenaiheista on myös nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen. Tuomisto toteaa, että ongelmia olisi paras ennaltaehkäistä jo nuorella iällä, mutta tätä tapahtuu liian vähän.

– Kouluissa pitäisi olla vielä enemmän toimintaa, joka tukee sosiaalisuutta, vuorovaikutustaitoja ja motivaatiota hoitaa asiat kaikille parhain päin. Lisäksi tarvitaan enemmän alan ammattilaisia. Nykypäivän terapiamenetelmillä pystyy auttamaan lähes kaikkia, jos niitä käytetään.

Kehittämisen tarvetta on Tuomiston mukaan myös siinä, kuinka mielenterveys otetaan huomioon työmaailmassa. Työkulttuuri on monilla työpaikoilla melko rankka ja vaatimukset kovat, ja Tuomisto soisi asioihin enemmän suvaitsevaisuutta ja rentoutta.

Viisikymmenvuotisella uralla on päässyt kuitenkin näkemään myös huomattavaa kehitystä: moniin mielenterveyden haasteisiin suhtaudutaan entistä avoimemmin, ja niihin osataan myös puuttua.

– Ennen ajateltiin, että esimerkiksi sosiaalinen ahdistuneisuus ja pakko-oireet ovat luonteenpiirteitä, joille ei voi tai kenties edes kuulu tehdä mitään, Tuomisto toteaa.

Tutkiminen jatkuu vielä eläkepäivilläkin

Vaikka Tuomiston virallinen eläköitymispäivä koittaa lokakuun alussa, hän jatkaa täysipäiväistä työntekoa vielä puoli vuotta auttaakseen siirtymäkauden aikana. Työteliäällä professorilla on tuleville kuukausille suuria suunnitelmia.

– Haluaisin käynnistää kaksivuotisen käyttäytymislääketieteen koulutusohjelman, jota ei ole sellaisena vielä ollut. Pidän tätä hyvin tärkeänä, koska psykologiassa pitäisi mielestäni satsata paljon myös fyysiseen terveyteen. Puolet tekijöistä, jotka vaikuttavat sairauksiin ja kuolleisuuteen, kumpuavat psykologisista tai elintapatekijöistä. Kyseisellä alueella on siis paljon tehtävää ja mahdollisuuksia, muillekin kuin lääkäreille.

Tuomisto suunnittelee aloittavansa myös sovelletun ja kliinisen käyttäytymisanalyysin koulutusohjelman, joka olisi järjestyksessään viides. Sen jälkeen opettamisen voisi jättää vähälle.

– Tutkittavaa aineistoa minulla riittää melkein loppuiäkseni, ja haluan kirjoittaa artikkeleita, jos terveyttä riittää. Pari-kolme oppikirjaakin tahtoisin laatia, ja aion myös lukea paljon.

Kun Tuomisto katsoo elämässään taaksepäin, hän on tyytyväinen, että on päässyt todistamaan niin valtavaa kehitystä harrastamillaan alueilla. Niihin lukeutuvat paitsi maa- ja metsätalous ja musiikki, myös psykoterapia. Eläkepäivillä hän aikookin myös isännöidä sukutilaansa ja koostaa suosikkikappaleitaan eri musiikkityyleistä.

Haastattelun lopuksi Tuomisto kertoo polveilevan tarinan sukunsa historiasta ja geeniperimästä – lukeutuuhan hänen harrastuksiinsa myös geneettinen sukututkimus. Professorin tokaisu siitä, että hän on ahminut koko ikänsä tietoa ”kuin pesusieni vettä”, on helppo uskoa.


Teksti: Reetta Oittinen
Kuva: Jonne Renvall


***
 

Tuomiston pitkäaikainen kollega: Martin uraa ja työpanosta ei voi kuin ihailla

Terapeuttikouluttaja Lauri Parkkinen tuntee professori Martti Tuomiston pitkältä ajalta: he tapasivat ensi kertaa vuonna 1997, kun Parkkinen oli vielä psykologian opiskelija. 2000-luvun alulla Parkkinen suoritti Tuomiston vetämän psykoterapeuttikoulutuksen, ja kun hän oli hankkinut kouluttajaterapeutin pätevyyden, entisestä opettajasta ja opiskelijasta tuli kollegoita vuonna 2009.

Parkkisen mukaan Tuomisto on poikkeuksellinen kouluttaja, sillä hänen tietovarantonsa on uskomattoman laaja.

– Martti tietää ja muistaa kaiken omalta alaltaan, ja hän osaa myös opettaa asiat hyvin jäsentyneesti. Hänen paneutumistaan kuvaa hyvin se, että hänellä on huonetolkulla kirjahyllyjä. Martilla on myös hauska, kuivahko huumorintaju, ja hän on hyvin sydämellinen, helposti lähestyttävä ja sovinnollinen. Hänen kanssaan on ollut todella miellyttävää työskennellä, Parkkinen kertoo.

Parkkinen ihailee Tuomistossa etenkin sitä, kuinka suuren ja pyyteettömän työn hän on tehnyt psykoterapeuttikoulutusten eteen.

– Martti on poikkeuksellinen akateemikko, koska hän on erittäin lahjakas ja omistautunut tutkija, mutta hän on tietyllä tapaa jopa uhrannut omaa tutkijanuraansa, jotta voisi panostaa kognitiivisen käyttäytymisterapian koulutuksiin. Hän on aloittanut ihan nollasta ja työskennellyt pyyteettömästi asian eteen, ja nyt on sitten jo satoja koulutettuja terapeutteja ja miljoonaliikevaihto koulutuksilla. Samalla hän on kuitenkin pitänyt tutkimuksen koko ajan mukana. Sitä ei voi kuin ihailla.

Kun Tuomisto jää eläkkeelle, menetys on Parkkisen mukaan suuri: työyhteisöstä poistuu henkilö, joka on pystynyt tekemään kaikkea ja joka on muistaa asiat 1970-luvulta saakka.

– On ihan selvää, ettei yksi ihminen riitä korvaamaan Marttia, vaan hänen panoksensa täytyy paikata yhteistyöllä. Kukaan ei tule kuitenkaan enää tietämään yhtä paljon kuin hän – sitä ei kannata kenenkään oikeastaan edes yrittää.


Teksti: Reetta Oittinen