Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Koulutus

Avoimen yliopistokoulutuksen kehittäminen etenee Tampereella

Julkaistu 6.8.2025
Tampereen yliopisto
Kolme opiskelijaa istuvat luokassa ja opiskelevat itsenäisesti.
Kuvituskuva.Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Tampereen yliopistossa on otettu merkittäviä askelia avoimen yliopistokoulutuksen kehittämisessä. Kehittämissuunnitelman linjauksissa korostuvat avoimen yliopistokoulutuksen laadun, laajuuden ja saavutettavuuden parantaminen.

Kehittämisen ytimessä on oppijalähtöisen ja digitaalisen opintotarjonnan vahvistaminen, erityisesti avoimen yliopiston oppijaryhmien tarpeet huomioiden. Lisäksi kehitetään neuvonta- ja ohjauspalveluja ja tuetaan avoimen väylän kehitystyötä.

– Valtaosa Tampereen yliopiston avoimen yliopiston opinnoista toteutetaan tutkintokoulutukseen integroituna. Alkaneen lukuvuoden opintotarjonnassa on otettu ensiaskelia kehittämissuunnitelman linjausten pohjalta, mutta työ tähtää pitkälle aikavälille – jatkuvan oppimisen oppijoiden ja koulutuskokonaisuuden kehittämiseen, sanoo kehityspäällikkö Jaana Muttonen.

Kehitystyö näkyy myös viestinnässä ja tietojärjestelmissä. Keväällä 2025 toteutettu verkkosivu-uudistus on parantanut opintotarjonnan löydettävyyttä ja selkeyttänyt opintojen sisältöjen sekä suoritustapojen esittämistä. 

– Tekninen kehitystyö ja verkkosivu-uudistus on tehty osana Sisun avoimen yliopiston toiminnallisuuksien käyttöönottoprojektia. Projekti käynnistyi 2024 ja päättyy 2025 loppuun mennessä. Projekti on ollut laaja ja siihen on osallistunut suuri joukko yliopistolaisia eri yksiköistä, kertoo projektipäällikkö Kati Koivu.

Samalla on uudistettu sitä, miten avoimen yliopiston opintoihin ilmoittaudutaan. Uudessa mallissa opiskelija ohjataan verkkosivulta suoraan Sisu-järjestelmään, jossa opinnot lisätään ostoskoriin, maksetaan ja ilmoittautuminen vahvistetaan. Käyttäjätunnuksen aktivoinnin jälkeen opiskelu voi alkaa.

Tekniset uudistukset ovat mahdollistaneet avoimen opintotarjonnan esittämisen myös kansallisessa Opin.fi-palvelussa, mikä lisää koulutuksen näkyvyyttä ja saavutettavuutta valtakunnallisesti.

Ilmoittautuminen avoimeen yliopistoon on käynnissä. Tarjolla on vaihtoehtoja niille, jotka haluavat täydentää omaa osaamistaan, kokeilla uutta alaa tai vaikkapa edetä kohti tutkintoa. 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen avoimeen yliopistokoulutukseen.