Hyppää pääsisältöön
Ihmiset

Alumnimme Nicolas Vollar vie luonnonhoidon taitoa talousmetsiin

Julkaistu 26.2.2025
Tampereen ammattikorkeakoulu
Nicolas Vollar hymyilee metsäisessä luonnossa.
Nicolas Vollar perehtyy työssään muun muassa metsälain kymppipykälän kohteisiin, siis erityisen tärkeisiin elinympäristöihin.Kuva: Seppo Samuli
Nicolas Vollar pääsi unelmatyöhänsä, kun hänet valittiin yhdeksi Metsä Groupin neljästä metsäluonnonhoidon asiantuntijasta. Suunta tuntuu hänestä oikealta.

Metsäluonnonhoidon asiantuntija Nicolas Vollar työ on juuri sitä, mistä hän kiinnostui jo vuosia sitten. Vollar tuli metsäalalle kymmenisen vuotta sitten metsäkoneenkuljettajaksi. Silloin hän alkoi perehtyä tarkemmin metsälain ”kymppipykälän” kohteisiin, jotta hän tunnistaisi ne paremmin metsäkoneen ohjaamosta käsin. Kyseiset kohteet ovat erityisen tärkeitä elinympäristöjä, jotka jätetään kokonaan metsätalouden ulkopuolelle.

Kun Vollarin perhe kasvoi, hän koki, etteivät metsäkonekuskin työajat sopineet yhteen lapsiperheen elämän kanssa. Samalla kasvoi halu kehittää itseään ammatillisesti, joten Vollar lähti opiskelemaan ammattikorkeakouluun metsätalousinsinööriksi. Pian valmistumisensa jälkeen keväällä 2020 hän pääsi töihin Metsä Groupin metsäasiantuntijaksi.

Syksyllä 2023 Vollar palasi koulunpenkille, kun Tampereella alkoi uusi metsäalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, jossa on luonnonhoidollinen suuntaus. Vollar suoritti opintonsa työn ohessa.

– Se tuntui oikealta suunnalta, ja sitten sattui vielä niin hyvin, että metsäluonnonhoidon asiantuntijan paikka tuli hakuun, Vollar muistelee.

Maaliskuussa 2024 Vollar aloitti Metsä Groupin metsäluonnonhoidon asiantuntijana. Tehtävässä työskentelee yhteensä neljä henkilöä, joista jokaisella on oma maantieteellinen vastuualueensa. Vollarin alueeseen kuuluvat Metsä Groupin Lohjan, Mikkelin ja Lappeenrannan hankintapiirit, eli iso osa Etelä-Suomea Hangosta Savonlinnaan saakka.

Metsäluonnonhoidon asiantuntijat tukevat Metsä Groupin puunhankinnan ja metsäpalveluiden henkilöstöä, kuten metsäasiantuntijoita, luonnonhoidon osaamista vaativissa kysymyksissä.

– Tähän mennessä isointa roolia ovat näytelleet FSC®-sertifiointiin liittyvät kiinteistöt, mutta eri vuodenaikoina tässä työssä tulevat vastaan erityyppiset asiat, Vollar kertoo.

Vollar on auttanut muun muassa ympäristötukihakemusten teossa ja käynyt katsomassa liito-oravakohteita. Tehtävänkuvaan kuuluu myös esimerkiksi neuvonta siinä, miten hakkuita ja metsänhoitotöitä voidaan tehdä petolintujen pesäpuiden ympärillä. 

– Tykkään todella paljon siitä, kun päästään puimaan jotain tapausta metsäasiantuntijan kanssa ja kun pääsee käyttämään omaa osaamistaan sen miettimiseen, mikä voisi olla fiksuin toimintatapa, Vollar sanoo.

Kun Vollar ja muut metsänluonnonhoidon asiantuntijat ovat taustatukena esimerkiksi metsäasiantuntijoille, nämä voivat keskittyä paremmin omaan työhönsä metsänomistajien parissa. 

– Metsäasiantuntijoiden ei tarvitse osata kaikkia yksityiskohtia, vaan heidän tehtävänsä on tunnistaa maastossa poikkeukselliset kohteet, ja pirauttaa siinä vaiheessa minulle tai kollegalle lisäneuvojen saamiseksi, Vollar kertoo.

Metsäluonnon monimuotoisuuteen kannattaa satsata

Vollar tutustui metsäasiantuntijana lukuisiin metsänomistajiin. Näkemyksiä luonnonhoidosta on hänen mukaansa yhtä paljon kuin metsänomistajiakin.

– Osa suhtautuu todella myönteisesti ja tiedostaa, että siitä voi tulla pientä taloudellista notkahdusta vaikka puukauppatuloon, mutta he näkevät myös sen, että metsän arvo monimuotoisuuden kautta kasvaa niin paljon, että se on sen arvoista. Mutta löytyy myös muunlaisia näkemyksiä.

Monet metsänomistajat puntaroivat sitä, mitä metsäluonnonhoitoon sijoitetulle rahalle saa vastineeksi, kuten mitkä lajit siitä hyötyvät.

– Jos jätät suojatiheikön, niin tietyt lajit hyötyvät siitä, kun taas lahopuusta voivat hyötyä aivan eri lajit. Yleisesti ottaen tärkeintä olisi pitää metsien terveydestä hyvää huolta, Vollar toteaa.

Vollarin mukaan metsäluonnonhoitoon ja monimuotoisuuden lisäämiseen kannattaa satsata, sillä se on yksi keino varmistaa, että metsät säilyvät terveinä ja elinvoimaisina tulevillekin sukupolville.

– Monimuotoinen metsä on terveempi metsä, sillä se on vastustuskykyisempi häiriöille. On siis taloudellisestikin arvokasta, että pidetään monimuotoisuudesta huolta.

Nicolas Vollar on saanut opinnot loppuun alkuvuodesta 2025 ja valmistuu erinomaisin arvosanoin.

Juttu on julkaistu alun perin Metsä Groupin Viestissä 2/2024.

Hae opiskelijaksi

Tutustu tutkinto-ohjelmaan ja hae Opintopolussa!

TAMKin alumneille

Olet osa TAMKin alumniyhteisöä, jos olet opiskellut tai työskennellyt Tampereen ammattikorkeakoulussa tai Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa. Liittymällä TAMKin alumniverkostoon saat suoraan sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista koulutuksista, tapahtumista ja uutisista.

Kirjoittaja: Laura Lenkkeri