19.12.2024 Joulukalenteri: Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös

Kirjassa vuorottelee Lilyn elämä lapsuudessa ja nykyhetkessä. Lukija seuraa sydäntään pidellen pienen Lilyn vastuunkantoa, kissaprojektia ja täyttymätöntä rakkaudenjanoa. Aikuinen Lily on haavoittuvainen äiti niin terveydenhuollossa kuin puolison suvun keskellä. Lily etsii omaa, erilaista ääntään äitinä, kun oman lapsuuden täytti ensi sijassa pettymyksen tuottamisen pelko. Äidin ja Lilyn suhde elää ja vaikuttaa, vaikkei sitä käytännössä enää ole.
Kirja tuulettaa äitiyden myyttiä ja ihanteita. Bonden tekstissä äitiys ei ole luontaista, jopa kissalla on siinä hakemista. Maailmassa on monia olosuhteita, joissa äitiyttä syystä tai toisesta puuttuu. Äiti voi myös kantaa itsessään omien lapsuuden kokemuksiensa kivistävää vaikutusta, kuten tässä kirjassa. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta voisi ajatella, että jos halutaan päästä palveluilla äitiyden ja sitä kautta lapsen ja perheen tueksi, on hyvä katsoa ideaalien taakse ja myöntää sekin, että äitiydessä voi epäonnistua. Tässä tarinassa yhteiskunnan tuki loisti poissaolollaan.
Bonde on syntynyt Iranissa ja muuttanut lapsena Ruotsiin. Ennakkoasenteellista tai ei, pistin merkille, miten universaalin kirjan hän on kirjoittanut. Tarina ja tunteet olisivat voineet tapahtua melkein missä vaan. Ihmiskohtalot ovat tärkeitä Bondelle muutenkin: hän johtaa perustamaansa ihmisoikeusjärjestö Inkluderaa.
Kirjassa osoitetaan, miten edes yksi välittävä aikuinen lapsen elämässä voi olla ratkaisevan tärkeä. Kuten tässä, sen aikuisen ei tarvitse olla yhteiskunnan mittapuilla menestynyt tai elämänsä ongelmatonta – eikä sen tarvitse välttämättä olla oma vanhempi. Riittää, että hän kantaa sydämessään ja kannattelee arjen hetkissä juuri tätä lasta. Tässä sen tekee naapurin Gunilla kannatellen samalla lukijan toivoa läpi kipeiden tapahtumien.
Teksti: Paula Nissilä, erityisasiantuntija.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta





