14.12. Joulukalenteri: Jyrki Vainio: Kansalaistottelemattomuutta

Jyrki Vainio on tehnyt piirroksia Ilta-Sanomiin, Turun Sanomiin ja kolmeen ilmaisjakelulehteen (Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat ja Länsiväylä), mutta kun ei oikein tule noista kuin ensimmäistä katsottua välillä, niin eipä ole osunut tämä piirtäjä ja hänen tuotoksensa silmiin, mutta jostain se algoritmi oli arvellut, että tämä voisi kiinnostaa. Lisäksi hänen piirroksiaan alkoi syksyllä ilmestyä viidessä maakuntalehdessä (Etelä-Suomen Sanomat, Hämeen Sanomat, Keskisuomalainen, Karjalainen ja Savon Sanomat).
Jyrki Vainio on aika tuottelias, uusia pilakuvia ilmestyy harva se päivä, ja maallikko ihmettelee mistä niitä aiheita ja ennen kaikkea oivalluksia riittää. Esim. Pertti Jarla on myöntänyt, että ei niitä Fingerporejakaan ole niin helppo jatkuvasti keksiä, ja kaikki eivät aina olekaan yhtä onnistuneita, ja Jarla on myös saanut paljon vinkkejä kuviinsa ja keksijöiden nimiä on mainittu stripeissä.
Vainiokin on siinä tyypillinen pilapiirtäjä, että hänen pilakuvansa liittyvät lähes aina ajankohtaisiin aiheisiin ja päivänpoliittisiin kysymyksiin, ovat ne sitten kotimaan politiikasta tai maailmanpolitiikasta, ja molemmistahan aiheita riittää, valitettavasti. Tärkeää on kuitenkin se, että Vainio on sillä tavalla "puolueeton", että iskuja satelee moniin suuntiin. Olisi hyvä, että pilapiirtäjä ei leimautuisi minkään poliittisen suunnan kannattajaksi tai että kritiikki ei kohdistuisi toistuvasti vain tiettyyn suuntaan.
Tässä suhteessa Vainio on vähän samanlainen kuin Iltalehdestä Helsingin Sanomiin ylennyksen saanut Ville Ranta, jolta vähän kaikki saavat silmilleen, mutta erona on se, että Ranta on usein aika raflaava ja moni saattaa loukkaantuakin hänen piirroksistaan. Vainio on kuitenkin maltillisempi, ja vaikka Ville Rannankin piirroksista tunnistaa kyllä, että keitä esim. kuvatut poliitikot ovat, niin Rannan piirrokset ovat tyylillisesti yleensä vähän sellaisia, anteeksi vaan, töherryksiä, kun taas Vainion työt ovat hyvin huolellisesti ja siististi piirrettyjä ja väritettyjä. Ihmishahmot Vainion piirroksissa edustavat ns. pottunokkatyyliä, kuten kannestakin näkee.
Syksyllä 2024 ilmestyneestä kirjasta löytyy Jyrki Vainion pilapiirroksia vuodesta 2016 kevääseen 2024 saakka, ja sen jälkeisiäkin pääsee selaamaan hänen Instagram-tililtään ja tosiaan vähän väliä tulee lisää. Mutta mitäs tuo kirjan kansi tarkoittaa? No siinä istutaan ajanmukaisesti kulkuväylällä ja saadaan säätiörahoitusta.
Teksti: Hannu Hahto, tietoasiantuntija.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta





