Page 5 - KAKS10 56
P. 5

Oppimisympäristöjä kehittämässä 5

3. Suunnittelun ja toiminnan lähtökohtia

KAKS10-opettajat ovat pitkään tehneet keskenään yhteistyötä, mutta pääasiassa kyse on aiemmin
ollut täydennys- ja aikuiskoulutuksesta, joten tilanne oli uusi. Heittäytyminen uuteen haasteeseen
vaati loputtomia keskusteluja siitä, miten me näemme pariopettajuuden ja millaisen toimintamallin
haluamme luoda. Suunnitteluvaiheessa suurena apuna toimivat myös muiden koulujen opettajien
kokemukset. Erityisesti Hämeenlinnan yhteiskoulusta löydettiin useita meillekin sopivia
toimintamalleja, vaikka lähtökohdat ovatkin hyvin erilaiset.

Toiminnan ja osaltaan myös tilasuunnittelun lähtökohdiksi valikoituivat seuraavat ajatukset:

Kyseessä ei ole yhdysluokka; kyseessä on kahden luokan tiivis yhteistyö. Tilassa toimivat luokat ovat
tarkoituksella eri luokka-asteilta. Tarkoituksena on mahdollistaa joustava yhteistyö yli luokka-ja
luokka-asterajojen laajojen teemojen kautta.

Tavoitteena on luoda tilassa toimivien kahden ryhmän välille tiivis yhteisö, jossa luokkarajat eivät
ole tavanomaisen tiukat. Oppilaita pystytään ryhmittelemään eri tavoin, ja toisaalta usein voidaan
työskennellä aivan erikseen.

Kummallakaan luokalla ei ole omaa vakituista tilaa, vaan tilat jaetaan aina tarkoituksenmukaisesti.

Oppilailla ja opettajilla ei ole henkilökohtaista työpistettä; kaikki tilat jaetaan tässäkin suhteessa
tilanteen ja tarpeen mukaan.

Tilaan ei tuoda reppuja, mutta oppilailla on henkilökohtaista kaappitilaa omia tavaroita varten.

Tilaan ei tule ainuttakaan liitutaulua, muutama siirrettävä tussitaulu kylläkin. Keskeistä on saada
KAKS10on hyvä esitystekniikka eli tarvitaan useita sähköisiä tauluja. Tilassa kokeillaan aktiivisesti
uutta teknologiaa ja KAKS10-toiminnassa on vahva tieto- ja viestintäteknologinen painotus.

Tilojen ja kalusteiden tulee olla joustavia ja muunneltavia; niiden tulee tarjota paljon erilaisia
mahdollisuuksia opiskeluun sekä toimiseen yksin sekä erikokoisissa ryhmissä.

Tilajärjestelyiden tulee mahdollistaa myös koko joukon yhteiset kokoontumiset.
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10