Page 4 - KAKS10 56
P. 4
Oppimisympäristöjä kehittämässä 4
Noin kuukauden tiiviin suunnittelun jälkeen päästiin asteittain siirtymään hankintoihin, ja ne tehtiin
suurelta osin vuoden 2016 aikana. Tämän jälkeen projekti jäi hetkeksi lepäämään, kunnes tila
vapautuisi saneerausta varten. Suunnitelmia toki täydennettiin koko kevät, ja pedagogisia ratkaisuja
linjattiin ja sparrattiin jatkuvasti. Tulevaan toimintakulttuurimuutokseen varauduttiin
pohdiskelemalla sitä, miten me aikanaan tulemme toimimaan uusissa tiloissa.
KAKS10n kaksi päätilaa muodostuvat
suuresta avoimesta alueesta sekä
perinteisemmästä luokkatilasta.
Huhtikuussa 2017 kirjastotila tyhjennettiin ja päästiin varsinaisiin muutostöihin. Seinien paikkoihin
ei kajottu, mutta tilan pinnat uusittiin, kahden tilan väliin asennettiin ikkuna ja lasillinen ovi, lisättiin
lavuaareja, asennettiin kaihtimet ja pimennysverhot sekä tehtiin pienimuotoisia sähkötöitä.
KAKS10-opettajat toimivat prosessissa käytännössä myös rakennuttajina, eli pitivät
työmaapalavereja ja olivat suoraan yhteydessä rakennusurakoitsijaan.
Toukokuun viimeisellä viikolla saneeraus oli lähes valmis ja tila kalustettiin ja siivottiin yhdessä
oppilaiden kanssa. Tavoitteena oli alusta pitäen korostaa yhteistä vastuuta ja sitouttaa myös
oppilaita tilojen ylläpitoon. Osa tekniikka-asennuksista ja saneerauksen viimeiset vaiheet jäivät
kesän aikana toteutettaviksi, mutta koulutyön alkaessa elokuussa, oli saneeraus kokonaan valmis.
Toukokuussa järjestimme tulevien KAKS10n oppilaiden kanssa pari yhteistä talkoopäivää.
Oppilaat kokosivat innolla kalusteita, järjestelivät ja puhdistivat niitä sekä siivosivat paikkoja.

