Opinpolkuni Nätyllä: Laura Rämä
Silloinen näyttelijäntyön lehtori Hanno Eskola korosti näyttelijäntyössä itsensä haastamista omalle epämukavuusalueelle, jonkin uuden ja vieraan äärelle. Tämä oli hyvä haaste. Minulle viisivuotinen koulutus perustuikin vierauden tunteen kanssa tutuksi tulemiseen.
Opin, että omia ajatuksia, tunteita, ennakkoluuloja ja reaktioita voi tarkastella vieraina, erillisinä minusta. Opin, että kaikki harhapolut, tuhrut, virheet ja mokat näyttämöllä (tai elämässä) ovatkin häpeän sijasta pikemminkin jotain erityislaatuista juuri minussa. Nätyllä opin, että omaäänisen, itsenäisen taiteilijuuden salaisuus on solidaarisessa yhteistyössä. Opin, että työtä voi ajatella jatkuvana harjoitteluna, kilvoitteluna suhteessa itseen ja muihin. Opin, että ”uusi” tai ”vieras” ei ole lähtökohtaisesti pelottava, vaan mahdollisuus, josta voi avautua uusi maailma.
Opiskelu tarkoitti minulle toisin sanoen hyvin kokonaisvaltaista tutustumista omaan itseeni, joka oli (ja on edelleen) sekä nautinnollista että kivuliasta. Opiskellessa Nätyn kaltaisessa ympäristössä tämä tutustuminen itseen oli etuoikeutettua ja välttämätöntä näyttelijäntyön ammatin kannalta. Opin, että näyttelijä on yhteiskunnallinen olio siinä missä muutkin ihmiset. Näyttelijän on taiteellaan mahdollista tarkkailla ja ihmetellä tätä olemassaoloamme. Näin ollen kaikki mitä näyttämölle valitsen ja asetan – sanat, puheet, eleet, teot – vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen halusin tai en. Siksi on tärkeä hahmottaa, mitä edustan, mitä asioita ja arvoja – esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa – maailmankuvallani näyttämöltä käsin tuen. Näyttämöllä tapahtuu neuvottelua elämisen etiikasta ja moraalista. Koen, että tätä maailmankuvallista vastuuta pystyy kantamaan sekä free- että laitoskentällä työskentelevä näyttelijä eri työtehtäviensä kohdalla. Nätyllä opin, että on oltava rohkea ja aktiivinen nostamaan asioita keskusteluun.
Opintojen pitkäjänteisyys oli minulle avainsana. Niin sanotut jatkuvat opinnot, kuten Alexander-tekniikka tai taiji/tietoisen liikkeen seminaarit, jotka pysyivät rinnalla koko viisivuotisen opiskelun, olivat omiaan auttamaan itsetuntemuksessa ja oman äänen kuulemisessa. Ihminen muuttuu paljon viidessä vuodessa, jolloin on ensiarvoisen tärkeää, että oppilaitos takaa aikaa pysähtymiselle ja kuuntelulle. Lisäksi se, että Näty on pienikokoinen, edesauttoi sitä, että yhteistyö opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa ehti syventyä. Kun opettajalla on aikaa olla opiskelijan kysymysten vierellä, toimintamalli periytyy ja näkyy näyttelijän ammatissa sitoutumisena, ajan antamisena ja rohkeutena etsiä epäilmiselviä reittejä omaan työhön. Muistan edelleen, kuinka eräs vieraileva opettaja hetken seurattuaan vuosikurssimme harjoittelua kommentoi, että Nätyllä ei opetella vain sitä mitä teatteri jo on, vaan ennen kaikkea kannustetaan sen etsimiseen, mitä se voisi olla.
Näyttelijäntyön tunneilla teimme usein harjoituksena klovniversioita klassikkonäytelmien synopsiksista. Klovneria jo pelkästään mielikuvan tasolla aiheutti meissä sensuroimattomuutta ja tiputti pois turhaa ryppyotsaista suorittamista. Jälki oli mielenkiintoisempaa. Kiinnostuin tästä, kävin kesäopintoina lisäkursseja klovneriasta, ja lopulta siitä tuli näyttelijäntyötäni läpileikkaava työkalu minulle (ihmettelevä, hyväksyvä ja spontaani klovnimielentila). Valmistumisen jälkeen olen toiminut kiinnitettynä näyttelijänä kaupunginteattereissa Rovaniemellä ja Joensuussa, freelanceryhmissä Saamenmaalta Helsinkiin ja Berliiniin, tehnyt sooloesityksiä sekä yhteistoiminnallisia teoksia, joista suurimpana mainittakoon P*lluralli-esitystapahtuma, sekä toiminut sairaalaklovnina ympäri Suomen. Nyt paraikaa toimin kolmivuotisella apurahalla keskittyen edelleen siihen, mitä kaikkea teatteri voisi olla.
Laura Rämä
Nätyn vuosikurssi 2006–2011
Tutustu Nätyyn ja näyttelijäntyön koulutukseen Tampereen yliopistossa