Hyppää pääsisältöön

MIVI 2019-2021

Tampereen yliopisto

MIVI-konsortion tavoitteena on kehittää suomalaisen autoalaan liittyvän huippuosaamisen pohjalta maailmanlaajuisesti uusia ratkaisuja moniaistisen vuorovaikutuksen tuomiseksi kuljettajan ja auton matkustajien käyttöön. Kehitys tehdään yhdessä alan johtavien suomalaisyritysten kanssa, jotka voivat tarjota ne suurelle määrälle automotive -asiakkaitaan.  

Tuloksena syntyy moniaististen ratkaisujen prototyyppejä sekä demonstraattoreita, joita voidaan hyödyntää markkinoinnissa ja teknologian mahdollisuuksien havainnollistamisessa. Tulokset mahdollistavat kokonaan uudenlaisia tapoja hallita monimutkaisia järjestelmiä myös kaikissa muissa kulkuneuvoissa ja työkoneissa.

Tavoite ja tehtävät

Autotehtaat elävät kenties suurinta muutosaikaa sitten itse auton keksimisen jälkeen. Informaatioteknologian soveltaminen tuottaa valtavia hyötypotentiaaleja, mutta sen käyttöönotosta seuraa myös merkittäviä ongelmia. Ihmisen havaintokyky on koetuksella kasvavassa informaatiovirrassa, joka autoon tuodaan. Perinteiset keinot eivät ole riittäviä ratkaisuiksi.  

Autonvalmistajat alkavat tiedostavaa että niillä ei ehkä ole teknologisia ratkaisuja, eikä prosesseja joiden avulla kehittää uusia sellaisia.  

MIVI -hankkeen vahvuus on moniaistisen vuorovaikutuksen syvällinen ymmärtäminen sekä kyky integroida sekä laitteita että ohjelmistoja autoympäristössä toimiviksi ratkaisuiksi. Konsortion yritykset ovat suomalaisia johtavia yrityksiä, joilla on merkittäviä asiakkuuksia autotehtaissa. Hanke avaa mahdollisuudet tuoda multimodaalinen käyttö autoon uutuutena ja viedä se maailmanmarkkinoille. MIVI:n tuottamia demonstraattoreita voidaan hyödyntää sekä kehityksessä että markkinoinnissa.

Rahoituslähde

Business Finland

Koordinoiva organisaatio

TAUCHI, 6 industrial companies with their own funded projects, University of California Santa Barbara (USA), Purdue University (USA)

Yhteyshenkilöt

Roope Raisamo

Professori

roope.raisamo [at] staff.uta.fi

+358 50 570 2007

 

Arto Hippula

Yhteyspäällikkö

arto.hippula [at] staff.uta.fi

+358 40 846 8024