Voiko tutkimustekstillä kohottaa lukuintoa, emeritusprofessori Yrjö Varpio?
Kirjallisuudentutkija, Suomen kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio julkaisi yliopistourallaan tusinan verran tieteellisiä monografioita, joita on käännetty myös saksaksi, englanniksi, venäjäksi, unkariksi, jopa arabiaksi.
Monografia käsittelee yhtenäisen rakenteen avulla tiettyä erityiskysymystä, ja se perustuu kirjoittajansa tutkimustyöhön. Se on julkaisutapana selvästi Varpion mieleen, sillä hän on jatkanut teosten kirjoittamista eläköidyttyään Tampereen yliopistosta. Vuonna 2006 ulos tuli emeritustutkijan laaja, peräti 704-sivuinen Väinö Linnan elämäkerta.
Elämäkerran Varpio on julkaissut myös kirjallisuusvaikuttaja Alex Matsonista, jonka vaikutus näkyy monien suomalaisten kirjailijoiden teoksissa vielä nykypäivänä. Matson korosti kirjallisuuden lukemisen ja ymmärtämisen yhteyttä yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointiin.
Varpion teoksista välittyy kirjallisuuden lisäksi kiinnostus historiaan. Hän on esimerkiksi kirjoittanut Miehikkälän vaiheista vuoden 1918 sisällissodassa kuvaten sotaa pienen ihmisen näkökulmasta. Nyt Varpio on palannut Miehikkälään Suomen suuriruhtinaskunnan autonomian aikana. Baltiansaksalainen kreivi Georg von Mengden omisti Miehikkälässä 1800-luvun lopulla lahjoitusmaan ja Kalliokosken lasitehtaan.
Mikä teosten kirjoittamisessa kiehtoo, emeritusprofessori Yrjö Varpio?
‒ Ennen kaikkea se, että tieteelliselläkin tekstillä on vastaanottaja, lukija, joka haluaa tietää ja ymmärtää. Ajattelen kirjoittaessani vahvasti tätä kuvittelemaani vastaanottajaa. Häntä on tultava vastaan.
‒ Pidän tärkeänä myös ajatusten, sanojen, kielen muokkaamista muotoon, joka tyydyttää ja miellyttää paitsi minua myös lukijoita. Koko ajan on käytävä pientä painia itseilmaisun ja tiedonvälityksen välillä. On tärkeää, että teksti puhuttelee lukijaa tai kuulijaa riippumatta siitä, miten tärkeistä tai vaikeista asioista on puhe.
Voiko tutkimukseen perustuvalla tekstillä kohottaa lukuintoa?
Yleisötilaisuuksissa Varpio on kuullut kommenttina, kuinka esityksen kuuntelu on antoisaa, koska lukemalla asiasta ei saisi yhtä paljon irti.
‒ Tunnustus lämmittää tietysti mieltä, mutta samalla olen miettinyt, onko kyseessä uuslukutaidottomuus. Kirjojen lukeminen ei suju ihmisiltä enää yhtä helposti kuin ennen.
‒ Uskon, että myös tutkimuksellisen tekstin avulla voi lisätä ihmisten halua lukea. Tieteellisen tekstin popularisointi ei kuitenkaan voi olla itsetarkoitus, eikä se saa merkitä yksinkertaistamista. Olen pyrkinyt siihen, että en ole tieteen popularisoija, vaan minun tieteellinen tekstini on juuri tällaista.
Varpio muistuttaa Yrjö Hirnin ja Eino Kailan kirjoittaneen 1900-luvun ensipuoliskolla tavalla, joka esitti uutta tieteellistä tietoa kielellisesti puhuttelevassa muodossa.
‒ Siten esimerkiksi Väinö Linnan kaltaiset itseoppineet kirjailijat ovat saaneet kehitykseensä ratkaisevan tärkeitä virikkeitä tieteestä.
Varpio kannustaa kirjallisuudentutkijoita mukaan talkoisiin lukemisen puolesta.
‒ Romaanien ja runojen lukeminen edellyttää aivan eriytynyttä lukutaitoa. Olisi hyvä, jos kirjallisuudentutkimuksia lukisivat myös kaunokirjallisuuden ahkerat lukijat.
‒ Lukuinnon kasvattaminen on tietysti laajempi kysymys. Sitä pitäisi ennen muuta koululaitoksen ratkoa. Kouluissakin olisi osoitettava, että kaunokirjalliset tekstit kaikkine vivahteineen ja merkityksineen ovat edelleen tärkeitä ihmisen kehitykselle.
Kuinka kotiseutusi perinteessä vallitsevat kertomukset vaikuttivat uusimpaan työhösi?
‒ Lapsena kuulin tarinoita myyttisestä ’venäläisestä kreivistä’, joka 1800-luvun lopulla oli viettänyt kesiään Miehikkälässä. 2000-luvulla nämä tarinat on kokonaan unohdettu. Tutkimus- ja kirjoitustyöni pontimena oli kulkea ajassa taaksepäin ja selvitellä, mikä oli totta ja mikä tarua.
Varpiota motivoi myös Miehikkälän ihmisten halu tietää omasta historiastaan. Samalla paljastui kiinnostava kuvan muutos: 1900-luvun historia oli ihmisten mielissä muovannut baltiansaksalaisen Mengdenin kuvaa uusiin muotoihin.
‒ Kirjoitustyön aikana myyttinen kreivi muuttui todelliseksi ihmiseksi. Alkuperäinen uteliaisuus vierasta aatelismiestä kohtaan vaihtui 1900-luvun alkupuolella kriittisyydeksi 'venäläistä vallanpitäjää' kohtaan. Tämä asenteiden muutos on ollut työssäni kiinnostavaa.
"Emme ihmettele mitä seurasi, koska tiedämme jo kaiken", toteat historiasta. Miten mietit aihevalintaasi nykytilanteessa?
Toteamus liittyy kohtaan, jossa Varpio kertoo Venäjän aatelisten elämästä 1900-luvun alussa. He eivät vielä silloin tienneet, mitä vuoden 1917 vallankumous toisi tullessaan.
Mengden palveli keisarillisen Venäjän armeijassa, kuten myöhemmin nuori Mannerheim. Tutkimus seuraa suvun vaiheita niin Suomessa kuin Pietarissa aina vallankumouksen vuosiin saakka, jolloin osa perheestä onnistui pakenemaan länteen.
‒ Luulen, että työtä alkaessani en juurikaan miettinyt nykytilannetta eli Suomen ja Venäjän mutkistunutta suhdetta. Mutta kyllä se työn lopulla tuli mieleen. Mielestäni nykytilanne ei ole kreivi Mengdenin Suomen-vaiheiden selvittelyssä kokonaan uutta, vaan osa sitä prosessia, jota ihmisten mielikuvissa tapahtuu kaiken aikaa.
Mitä olet huomannut tutkimisesta myöhemmällä iällä?
‒ Tietoverkkojen ja myös verkostoitumisen merkitys on noussut aivan uudella tavalla esiin. Toisin kuin viime vuosituhannella nyt on ollut helppo hakea tietoa ulkomaisesta tutkimuksesta ja arkistoista sekä solmia yhteistyösuhteita ulkomaille.
‒ Vanhana on vaikeampi tehdä tutkimusta kuin nuorena. Myös kirjoittamisen tekniikassa tapahtuneet muutokset asettavat haasteita. Välillä on tavallista pitempään mietittävä, mistä näppäimestä löytyy se ja se tekstinkäsittelyn toiminto. Mutta eiväthän ne voittamattomia esteitä ole.
Mitä tutkijana oleminen merkitsee sinulle?
‒ Tutkijan työ poikkeaa monesta muusta työstä siinä, että tutkija ei ainoastaan löydä, kehittele ja tuo julkisuuteen uutta tietoa, vaan myös muuttuu itse. Kyse on puoliksi hämärän peitossa olleiden tai jo kokonaan unohtuneiden asioiden ruotimisesta, korjaamisesta, täydentämisestä.
Varpio lähti selvittämään avoimia kysymyksiä. Lopputuloksesta hän huomasi ajattelunsa muuttuneen.
‒ Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen historiansa, myös tietämyksen historia. Sen ruotiminen on matka omaan itseen, Yrjö Varpio miettii.
Yrjö Varpio (s. 1939) väitteli 1970-luvun alussa kirjailija Lauri Viidasta. Varpio toimi Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuuden professorina 1980–2002.
Julkaisu:
Yrjö Varpio, Kreivin aikaan. Kirjaniekka, Tampere 2025, 188 s.
Haastattelu: Mikko Korhonen
