Hyppää pääsisältöön

Valmistuneiden juhla 15.12.2023

Tampereen yliopisto
PaikkakuntaKorkeakoulunkatu 8, 33720 Tampere
Hervannan kampus, Festia-rakennus, Iso sali
15.12.2023 16.00–18.00
Ilmoittautumisaika päättyy 11.12.2023,10.00
Kielisuomi, englanti
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Ruusumeri
Syyslukukaudella 2023 valmistuneet

Syyslukukaudella valmistuneiden juhlaa vietetään kesäkuussa ja syyslukukaudella valmistuneiden juhla on joulukuussa. Juhla on tarkoitettu ylemmästä korkeakoulututkinnosta valmistuville, mutta myös ne kandidaatiksi valmistuvat, joilla ei ole opiskeluoikeutta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseksi ovat tervetulleita. Myös aiemmin valmistuneet, joiden valmistumisjuhla on järjestetty etänä, voivat halutessaan osallistua juhlaan joulukuussa 2023.  

Valmistuneet kokoontuvat noin puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua Festia-rakennuksen rehtoreitten muotokuva-aulassa.  

Valmistuneet siirtyvät rehtorin johdolla kulkueena varsinaiseen juhlatilaan, johon mukaan ilmoitetut vieraat ovat menneet jo aikaisemmin. Ohjelma kestää noin tunnin ja tämän jälkeen on aulassa kuohuviinitarjoilu ja onnitteluiden vuoro. Juhlassa ei jaeta todistuksia.  

Vanhaan tapaan lapsille on järjestettyä ohjelmaa Festian pienessä salissa.  

Valmistuneiden juhlan ohjelma   

  •     Valmistuneiden kulkue saliin klo 18.00  
  •     Yliopiston johdon tervehdys, provosti Jarmo Takala 
  •     Alumnin juhlapuhe, asiantuntija Jussi Nousiainen, Tekniikan akateemiset TEK  
  •     Musiikkia, Teekkarikuoro 
  •     Valmistuneen puheenvuoro, Di (tuotantotalous) Ellinoora Bilund
  •     Ylioppilaskunnan tervehdys, hallituksen jäsen Aaro Haikonen, Trey 
  •     Gaudeamus Igitur, Teekkarikuoro 

Ohjeita valmistuneille:  

Voit halutessasi osallistua juhlaan, jos olet suorittanut kaikki opintoihisi sisältyvät opinnot, vaikka et olisikaan vielä ehtinyt virallisesti valmistua juhlaan mennessä. Juhlassa ei jaeta todistuksia.  

Syyslukukauden juhlat järjestetään seuraavasti:   

  •     Hervannan kampuksella Festian Isossa salissa pe 15.12. klo 18.00  
  •     Keskustakampuksella Päätalon Juhlasalissa la 16.12. klo 12.00  

Hervannan kampuksen juhla on tarkoitettu ensisijaisesti Hervannan kampuksella opiskelleille, mutta voit halutessasi osallistua kumpaan juhlaan vaan. Lähiomaiset ovat tervetulleita tilaisuuteen, enintään 2 vierasta valmistujaa kohti.  

Ilmoittauduthan juhliin annettuun määräaikaan mennessä:   

Valmistuneet kokoontuvat noin puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua (ellei tiedekunnista toisin ohjeisteta) Hervannan kampuksella Festian aulassa ja Keskustakampuksella Päätalon toisen kerroksen rehtoreiden muotokuva-aulassa.  

Valmistuneet siirtyvät rehtorin johdolla kulkueena varsinaiseen juhlatilaan, johon mukaan ilmoitetut vieraat ovat menneet jo aikaisemmin. Ohjelmaan kuuluu valmistuneiden kulkue, musiikkia, yliopiston johdon puhe sekä alumnin/Tekniikan Akateemisten, Ylioppilaskunnan ja valmistuneen tervehdykset.  

Ohjelma kestää noin tunnin ja tämän jälkeen on aulassa kuohuviinitarjoilu ja onnitteluiden vuoro.  

Vaatetuksena on joko:   

  • kokopuku (yhdistelmäasu, eli suorat housut ja takki ja kauluspaita sopivat myös, kunhan asu on juhlava) tai  
  • juhlava mekko tai jakku- tai housupuku.  

Sama vaatetus sopii sekä valmistuneille että vieraille. Teekkarilakin käyttöä Hervannan juhlassa suositellaan. 

Tervetuloa! 

 

Järjestäjä

Tampereen yliopisto

Lisätietoja

Kyösti Koskela, puh. 050 318 6621, kyosti.koskela@tuni.fi