Hyppää pääsisältöön

Työelämän uudistajat kohtaavat uudessa seminaarissa Tampereella 9.11.2023

Julkaistu 19.9.2023
Tampereen yliopisto
Seminaari työyhteisöjen oppimisen uudistajille järjestetään marraskuussa Tampereella. Tapahtumassa strategisen oppimisen ja sen johtamisen äärelle kokoontuvat monialaisesti työelämän uudistajat, organisaatioiden johto, kehittäjät, HR-ammattilaiset ja työyhteisöasiantuntijat.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Strateginen oppiminen Forum viitoittaa tietä tulevaan. Strateginen oppiminen on päämäärien kannalta relevanttia ja eettisesti kestävää. Se on vastaus inhimillisten ja aikaansaavien työyhteisöjen kaksoishaasteeseen. Se synnyttää innostavaa strategista johtajuutta ja lopulta kestävää kilpailuetua. Kyse on työelämää syvällisesti muuttavasta voimasta. 

– Paljosta yrittämisestä huolimatta työyhteisöjemme uudistaminen on junnannut paikoillaan pitkään. Tilannetta hankaloittaa entisestään selkeiden tavoitteen ja niitä ohjaavien arvojen puute. Totunnaiset keinot eivät toimi tässä päivässä. Haluttu muutos ei synny muutosta johtamalla tai uusilla strategioilla, vaan se on oppimisen seuraus, toteaa seminaarin sisällöstä vastaava Juha Koskinen, tietokirjailija ja strategisen oppimisen tienraivaaja, Ajantieto Oy:stä.

Tampereen yliopistosta mukana tapahtumassa on Päivi Hökkä, jatkuvan oppimisen professori (tenure), kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta. Hän on tutkinut laajasti työssä oppimiseen ja ammatilliseen kehittymiseen liittyviä kysymyksiä ammatillisen identiteetin ja toimijuuden näkökulmista. 

– Työpaikkojen merkitys aikuisväestön keskeisinä oppimisympäristöinä ymmärretään jo hyvin. Käsitykset siitä, mitä työpaikoilla tapahtuva oppiminen on ja miten sitä parhaiten tuetaan, vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Uudenlaista vuoropuhelua ja ymmärrystä vaaditaan erityisesti HR:n (oppimisen formaalit rakenteet ja strategiat) ja työssä oppimisen (informaali, arjen työssä tapahtuva oppiminen) teorioiden ja käytäntöjen välille. 

Forum on vuorovaikutteinen ja yhteistä oppimista korostava. Sisällöstä vastaavat neljätoista eri aloja ja tehtäviä edustavaa esiintyjää. Tapahtumasta vastaavat yhteistyössä Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut ja Ajantieto Oy.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tapahtuman verkkosivulta Strateginen oppiminen Forum

Yhteyshenkilöt

Katri Sillanpää
jatkuvan oppimisen asiantuntija, Tampereen yliopisto 
katri.p.sillanpaa [at] tuni.fi (katri[dot]p[dot]sillanpaa[at]tuni[dot]fi)
050 321 5148

Jaana Koskinen
toimitusjohtaja, Ajantieto Oy
jaana.koskinen [at] ajantieto.fi (jaana[dot]koskinen[at]ajantieto[dot]fi)
040 569 3500