Hyppää pääsisältöön
Koulutus | Tutkimus

Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä

Julkaistu 8.5.2025
Tampereen ammattikorkeakoulu
Koulutustilaisuuden leirinuotio.
Koulutuspäivä leirinuotion äärellä.Kuva: Eeva-Mari Miettinen
Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.

On aivan tavallinen huhtikuinen tiistai-iltapäivä, mutta Tampereen ammattikorkeakoulun H-siivessä on meneillään jotain perinteisestä opetuksesta poikkeavaa. Katutason toiminnallisen opetuksen luokkahuoneessa on nimittäin keräännytty leirinuotion ympärille. Lattialla kiemurtelee valoketju, jonka keskellä leikittelee erehdyttävästi aitoa nuotiota muistuttava, koivuklapeilla peitetty liekkilamppu. Kattoon on heijastettu tähtitaivas, ja nuotion ympärillä istuu lähes 30 Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) lasten, nuorten ja perheiden palveluiden työntekijää.

Kyseessä on Traumainformoitu työote -hankkeeseen kuuluvan koulutuskokonaisuuden kolmas ja viimeinen koulutuspäivä. Koulutuksessa osallistujia on perehdytetty traumainformoituun työotteeseen kehollisten harjoitteiden, keskustelujen ja perinteisten luentomaisten opetustilanteiden kautta. Koulutuksen ensimmäinen ryhmä toteutui syys–marraskuussa 2024, ja tämän koulutusryhmän starttipäivät olivat helmikuussa. Osallistujien joukossa on ollut sekä sosiaali- että terveysalan työntekijöitä, niin koulukuraattoreista fysioterapeuttiin kuin perheohjaajista sosiaalityöntekijöihin ja lääkäreihin.

Traumainformoidun työotteen keskiössä on turvallisuuden ja luottamuksen vahvistaminen sekä työntekijän sisäisen turvan näkökulmasta että asiakassuhteissa. Työotteella ei hoideta itse traumaa, vaan pyritään kohtaamaan traumaa kokenut asiakas kokonaisvaltaisesti ihmisenä ja tutkimaan, miten koettu trauma vaikuttaa häneen juuri nyt. Traumaa katsotaan yksilön lisäksi myös systeemisellä tasolla: miten se näkyy yhteiskunnassa ja yhteisöissämme. Koulutuksen kehittämishankkeessa hahmotellaan myös traumainformoidun työotteen ekososiaalista ulottuvuutta, jossa huomioidaan entistä vahvemmin myös ympäristö.

Koulutukseen osallistunut Elsa Hietaniemi työskentelee lastensuojelun perheohjaajana Ylöjärvellä. Hietaniemi toivoo, että useammalla Pirhan työntekijällä olisi mahdollisuus päästä vastaavaan koulutukseen. 

– Kouluttajat onnistuivat luomaan turvallisen ilmapiirin. Koulutus oli hyvä, ja se antaa paljon eväitä omaan työhöni, etenkin turvan luomiseen, Hietaniemi kertoi kolmannen koulutuspäivän tuoksinassa. 

Myös kouluttajien mielestä syksyn ja kevään koulutuspäivät onnistuivat yli odotusten. Traumainformoitu työote- hankkeen TAMKin projektipäällikkö Eeva-Mari Miettinen kertoo yhteistyön olleen erittäin sujuvaa Pirhan lasten, nuorten ja perheiden palvelulinjan kanssa.

– Osallistujat lähtivät mukaan aivan huipusti, heittäytyen prosessiin ja kokemukselliseen oppimiseen itseään haastaen, yhdessä oppien, turvallista ja vastuullista tilaa luoden. Pirkanmaan hyvinvointialueen koulutukseen osallistuneet työntekijät kehuivat erityisesti kehollisten harjoitusten käyttämistä osana koulutusta.

Miettisen lisäksi kouluttajina toimivat TAMKin mielenterveys- ja päihdetyön lehtori Johanna Vilppola ja psykofyysisen fysioterapian opettaja Erja Kyllönen

.Kuva: Eeva-Mari Miettinen

Moniammatillisesti yhteistä hyvää

Koulutuskokonaisuus on osa kolmen ammattikorkeakoulun yhteistä, moniammatillista Traumainformoitu työote -hanketta. Hankkeessa ovat TAMKin lisäksi mukana Turun ammattikorkeakoulu ja Laurea-ammattikorkeakoulu pääkaupunkiseudulta. Hanketta osarahoittaa Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+). Hanke alkoi marraskuussa 2023 ja jatkuu lokakuuhun 2026. Hankkeen tiimi koostuu sosiaali- ja terveysalan lehtoreista, joiden oma koulutustausta on muun muassa sosiaalityön, hoitotyön, fysioterapian ja toimintaterapian kentillä. 

Hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli traumainformoidun työyhteisön kehittämiseksi. Hankkeessa jokaisen ammattikorkeakoulun työryhmä on järjestänyt kolmipäiväisiä, yhdessä kehitettyjä koulutuskokonaisuuksia alueensa hyvinvointialueen työntekijöille. TAMK järjestää koulutuksen Pirkanmaan hyvinvointialueen, Turun AMK Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja Laurea Päijät-Hämeen ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen työntekijöille. Koulutuskokonaisuuksia on järjestetty kaksi sykliä, syksyllä 2024 ja keväällä 2025. Hankkeen koulutusmalli kehitetään näiden koulutuksien kokemuksien, materiaalien ja menetelmien pohjalta. Tämän lisäksi hankkeen koulutuksista tehdään myös vaikuttavuuden arviointia. 

TAMKin strategian keskiössä ovat erityisesti monialaisuus ja uuden osaamisen vieminen työelämään. Kyseiset tekijät ovat myös Traumainformoitu työote -hankkeen keskeisiä osia.

– Hankkeen keskiössä on monialaisuus, mikä näkyy niin hanketiimimme toiminnassa kuin koulutusten järjestämisessä. Olemme päässeet oikeasti kiinni interprofessionaalisuuteen. Asiantuntijuus, valta ja tieto on jaettu tasavertaisesti, mikä tukee luomaan uudenlaisia toimintamalleja ja osaamista, kertoo projektipäällikkö Eeva-Mari Miettinen

Hankeasiantuntija Johanna Vilppola kuvaa hankkeen ydintä seuraavasti: 

– Hankkeessa on tärkeintä monialainen, dialoginen vuorovaikutus. Hanketyöntekijöiden kesken on tärkeää yhteisen kielen ja yhteisen ymmärryksen jakaminen muun muassa siitä, mitä traumainformoitu työote tarkoittaa. Yhteistä tapaa puhua ja jakamista sallivaa ilmapiiriä on tärkeää jatkaa myös koulutusosallistujien kanssa. Toisia arvostava kohtaaminen on peruskallio turvaan ja luottamukseen perustuvaan yhteistyöhön, transformatiiviseen oppimiseen ja paradigmamuutoksen mahdollistumiseen. 

Traumainformoitu työote -hanke

Kesto 1.11.2023–31.10.2026

  • Mukana kolme ammattikorkeakoulua: TAMK, Turun ammattikorkeakoulu ja Laurea-ammattikorkeakoulu
  • Tarkoituksena kehittää koulutusmalli traumainformoidun työyhteisön kehittämiseksi
  • Rahoitus: Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+)
EU-lippulogo ja teksti Euroopan unionin osarahoittama.

Kirjoittajat: Sohvi Auvinen, Eeva-Mari Miettinen ja Johanna Vilppola