Terveystieteiden maisteri Tiina Maria Miettinen tutki väitöskirjassaan nuorten itsetuhoisuuden syitä, ilmenemistä, avun saannin odotuksia sekä kokemuksia avusta itsetuhoisten nuorten ja heidän vanhempiensa näkökulmasta. Tutkimukseen osallistui 28 nuorta ja 23 vanhempaa, joiden kertomuksissa itsetuhoisuus ilmeni myös sellaisena oireiluna, jota ei tyypillisesti ehkä itsetuhoisuudeksi määritellä.
– Nuorten itsetuhoisuus saattaa ilmetä esimerkiksi syömisen tai syömättömyyden kautta itsensä vahingoittamisena, päihteiden vahingollisena käyttämisenä tai toiveina itsensä vahingoittumisesta. Se voi näkyä myös nuoren luovassa ilmaisussa, Miettinen kertoo.
Nuorten itsetuhoisuuden taustalta löytyy monia syitä, kuten masennusta tai muita mielenterveyden ja tunne-elämän vaikeuksia, yksinäisyyttä ja kiusatuksi tulemista. Nuoret kohtaavat usein myös yhteiskunnan luomia suorituspaineita sekä kohtuuttomia vaatimuksia esimerkiksi opiskeluun liittyen. Myös esimerkiksi perheen ongelmat tai vanhempien ero voivat vaikuttaa.
– Vanhempien eroon liittyvistä tekijöistä esimerkiksi nuoren hoitoon ja huoltoon liittyvät riidat ja toisesta vanhemmasta vieraannuttaminen korostuivat, Miettinen tarkentaa.
Osa tutkimukseen osallistuneista oli saanut hyvää apua muilta ihmisiltä, kuten ystäviltä ja perheenjäseniltä, nuoret myös ammattilaisilta ja vanhemmat vertaistuesta. Sen sijaan avun saamisen eri viranomaisten taholta tulisi Miettisen mukaan olla helpompaa. Apua odotetaan itsetuhoisen nuoren ja hänen vanhempiensa lisäksi myös muille perheenjäsenille ja läheisille. Nuoret toivovat, että jo itsetuhoisuuteen johtaviin tekijöihin, kuten masennukseen ja koulukisaamiseen puututtaisiin.
Tyytymättömyyttä apua tai auttajia kohtaan aiheutti esimerkiksi ammattilaisten välinpitämättömyys, epäasiallinen suhtautuminen avun tarpeessa olevaa kohtaan tai kyvyttömyys käsitellä itsetuhoisuutta. Palvelut ovat riittämättömiä ja tietoa niistä on huonosti saatavilla. Pahimmillaan nuoren itsemurhayrityksen tai itsemurhan jälkeen muu perhe jäi kokonaan ilman apua.
– Avun tulisi olla helposti saatavissa asuinpaikasta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Meillä pitäisi esimerkiksi olla 24/7 tavoitettavia matalan kynnyksen palveluita sekä riittävästi osastohoitopaikkoja vakavasti oireileville itsetuhoisille nuorille, toteaa Miettinen.
– Itsetuhoista nuorta ei koskaan saa jättää yksin. Jos se, kenelle nuori hätänsä paljastaa, ei pysty auttamaan, tulee nuoren avun saanti muuten turvata, hän korostaa.
Vanhemmat tulisi aina ottaa mukaan nuoren hoitoon ja auttamisinterventiot kohdistaa tarvittaessa koko perheeseen. Autettavan nuoren, vanhemman tai koko perheen yksilölliset tarpeet ja toiveet tulee ottaa huomioon. Auttajalla on oltava rohkeutta kysyä ja puhua avoimesti itsetuhoisuudesta, koska tärkeintä on aito kohtaaminen ja luottamuksellinen suhde auttajan ja autettavan välillä.
– Oikeastaan auttaminen lähtee jo itsetuhoisen nuoren ja hänen perheensä asianmukaisesta kohtaamisesta yhteiskunnan eri alueilla. Itsetuhoisuuden ja itsemurhien ennaltaehkäisemiseksi nuorten mielenterveyden ongelmiin tulisi puuttua varhaisessa vaiheessa. Nuorten päihteiden saatavuutta ja käyttöä pitää pyrkiä rajoittamaan tehokkaammin. Koulu- ja somekiusaamisen vähentämiseksi on tehtävä enemmän työtä, Miettinen listaa.
Pandemia-aikana nuorten mielenterveysongelmien sekä itsetuhoisuuden on todettu lisääntyneen. Lähetteet nuorisopsykiatriseen hoitoon olivat kasvussa jo ennen pandemiaa. Tutkimuksessa tuotetun tiedon avulla itsetuhoisuuden tunnistamista ja itsetuhoisten nuorten sekä heidän vanhempiensa auttamista voidaan kehittää asiakaslähtöisesti.
– Toivon, että tutkimukseni tuottama tieto itsetuhoisuuden ilmiöstä vähentää siihen liittyvää stigmaa ja helpottaa siitä kärsivien nuorten ja heidän vanhempiensa avun hakemista ja saamista, Miettinen sanoo.
Terveystieteiden maisteri Tiina Maria Miettisen hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja Nuorten itsetuhoisuus ja siihen liittyvä apu tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 19.8.2022 klo 14 Kaupin kampuksella, Arvo-rakennuksen Jarmo Visakorpi -salissa (Arvo Ylpön katu 34, Tampere). Vastaväittäjänä toimii dosentti Lauri Kuosmanen Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Anna Liisa Aho Tampereen yliopistosta.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2493-3
Kuva: Simo Kuuslampi