Tampereen yliopisto jatkaa pääsääntöistä etäopetusta 6.3. saakka

Välttämättömällä lähiopetuksella tarkoitetaan opetusta, jonka osaamistavoitteet eivät muutoin täyty kuten esimerkiksi laboratorio- ja simulaatio-opetus, opetusharjoittelu ja pienryhmäopetus. Yli 50 henkilön opetustilanteet järjestetään kuitenkin aina etänä. Tarkemmat ohjeistukset annetaan tiedekunnissa. Kaikessa lähiopetuksessa edellytetään kasvomaskin käyttöä, ja maskeja on tarjolla opiskelijoille opetuksen yhteydessä.
Opetusjärjestelyjä suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoiden ohjaukseen ja vuorovaikutuksen mahdollistamiseen.
Voimassa on vahva etätyösuositus, jota sovelletaan korkeakoulujen erilaisiin työtehtäviin. Työskentely kampuksilla on toteutettava turvavälejä ja hygieniavaatimuksia noudattaen. Korkeakouluyhteisön sisätiloissa edellytetään kasvomaskien käyttöä.
Kokoukset toteutetaan pääsääntöisesti etänä. Fyysisiä kokouksia voidaan järjestää vain erityistapauksissa.
Yliopisto seuraa pandemiatilanteen kehittymistä ja viranomaisohjeistuksia. Rajoituksia ja ohjeita voidaan joutua päivittämään tilanteen mukaan.
Koronaan liittyviä kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen: korona [at] tuni.fi