Hyppää pääsisältöön

TAMKin organisaatio uudistuu, neljä uutta johtaja- ja päällikkönimitystä

Julkaistu 2.7.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK nimityskuvassa Jallinoja, Seitsamo, Mäkelä, Palokangas.
Tampereen ammattikorkeakoulun organisaatiorakenne uudistuu elokuun alusta. Uusi organisaatio vastaa paremmin ammattikorkeakoulun tulevaisuuden haasteisiin ja tukee TAMKin strategisia tavoitteita. Uudistukseen liittyy neljä uutta avainhenkilönimitystä.

Uudistuvalla toimintamallilla TAMK hakee lisää vaikuttavuutta monella osa-alueella: vahvempaa kansainvälistä TKI-toimintaa ja koulutusta; uudenlaista roolia osaamisen uudistajana sote-kentän suuressa muutoksessa; kasvua yrittäjyyden ja uudentyyppisen kestävän liiketoiminnan mahdollisuuksista.

Elokuussa 2021 TAMKissa on viisi osaamisyksikköä, joiden johtajat raportoivat koulutusvararehtori Päivi Karttuselle. Osaamisyksiköiden johtajat kutsutaan rehtori Tapio Kujalan johtaman johtoryhmän jäseniksi. Tällä halutaan vahvistaa TAMKin yhteisen tekemisen kulttuuria sekä tiedonkulkua.

Avainhenkilönimitykset

Niina Jallinoja, KTM, PhD, on nimitetty Liiketalous ja media -osaamisyksikön johtajaksi. Jallinoja siirtyy tehtävään Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta, jossa hän on toiminut hankejohtajana, projektipäällikkönä ja lehtorina.

Susanna Seitsamo, THM, on nimitetty Sosiaali- ja terveysala -osaamisyksikön johtajaksi. Seitsamo on tätä ennen toiminut TAMKissa Terveys-osaamisyksikön johtajana ja koulutuspäällikkönä ja aiemmin PIRAMKissa lehtorina.

Anne-Maria Mäkelä, KTM, on nimitetty ulkoisen rahoituksen päälliköksi. Mäkelä siirtyy tehtävään Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, jossa hän on viimeksi toiminut kansainvälisen hanketoiminnan vanhempana asiantuntijana useiden ulkomaantyöjaksojen jälkeen.

Piritta Palokangas, FM, tradenomi, on nimitetty viestintä- ja markkinointipäälliköksi. Palokangas on toiminut uutispäällikkönä, tuottajana ja toimittajana useissa medioissa, viimeksi Kauppalehdessä. 


Lisätietoa:
Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Tapio Kujala, p. 040 043 6690, tapio.kujala [at] tuni.fi (tapio[dot]kujala[at]tuni[dot]fi)