Suomella on vaihtoehtoja Naton ydinasepolitiikassa – asevalvontakaan ei katoa työkalupakista

Uuden tutkimuksen mukaan Naton jäsenmaat osallistuvat liittokunnan ydinasepolitiikkaan vaihtelevin panostuksin, mikä antaa Suomellekin valinnan mahdollisuuksia.

Ulkopoliittisen instituutin ja Tampereen yliopiston tutkimus syventyi Naton ydinasepelotteeseen.

Raportin kirjoittajiin lukeutuva Tampereen yliopiston tutkija Tapio Juntunen sanoo, ettei Nato-jäsenyys itsessään lukitse kantaa siihen, miten Suomi suhtautuu liittokunnan yhteiseen ydinasepolitiikkaan.

– Ainoa liityttäessä tehty selkeä päätös oli, ettei Suomi tule asettamaan rajoituksia omalle jäsenyydelleen. Ydinasepolitiikassa se merkitsee, että Suomi osallistuu Naton ydinasepelotteen suunnitteluun, Juntunen toteaa.

Uudella jäsenmaalla on käynnissä kansallinen oppimisprosessi, jossa muotoutuu myös suhde liittokunnan ydinaseisiin. Juntunen katsoo, että nyt tarvitaan kansalaiskeskustelua Naton tuomista velvoitteista. Ydinasetietoisuuden kansallisen vahvistaminen on parhaillaan keskeisiä politiikkatavoitteita, ja siihen myös osana Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaa (VN-TEAS) laadittu raportti pyrkii ydinasepolitiikan osalta.

Kolmitasoinen malli osallistumisesta ydinasesuunnitteluun

Ydinaseet, tavanomaiset sotilaalliset kyvyt ja ohjuspuolustus muodostavat puolustusliiton pelotteen. Naton ydinasepelote on tiiviissä yhteydessä Yhdysvaltojen ydinasepelotteeseen, ja liittokunnan ydinaseoperaatioita suunnitellaan ja johdetaan viime kädessä Yhdysvalloista. Yhdysvaltain lisäksi Nato-maista omia ydinaseita on Iso-Britannialla ja Ranskalla.

Tutkijat hahmottavat kolmiportaisen mallin ambitioista osallistua Naton ydinasepelotteen suunnitteluun. Vaikka Naton tavoitteena on sitoa mahdollisimman laaja liittolaisjoukko ydinasepolitiikan toimeenpanoon, Suomella on tutkimuksen mukaan liikkumatilaa omissa valinnoissaan.

Vähimmäistasolla Suomi pitäytyisi passiivisessa roolissa osallistuen muiden mukana yhteisen ydinasepelotteen suunnitteluun, josta vain Ranska on jättäytynyt pois. Tutkijoiden mukaan Suomi voi myös harjoittaa aktiivisempaa politiikkaa, mikä tarkoittaisi osallistumista Naton ydinaseharjoitteluun esimerkiksi tiedustelu-, suojaus- ja saatto- ja lääkinnällisissä tehtävissä.

Korkealla tasolla jäsenmaa pyrkii mukaan Naton ydinasejakojärjestelyihin. Juntunen antaa esimerkiksi politiikan, jossa hallitus pyrkisi saamaan tulevat F35-hävittäjät sertifioiduksi amerikkalaisten taktisten ydinaseiden kuljetukseen. Tällä hetkellä Naton sisäinen linjaus ei sitä kuitenkaan salli, ja USA on ollut pidättyväinen vaihtoehdosta.

Tutkijat muistuttavat, miten Norja ja Tanska ovat pitkän jäsenyytensä aikana yhdistäneet ydinasekriittiset poliittiset linjaukset verrattain aktiiviseen rooliin Naton ydinaseoperaatioiden sotilaallisissa tukitoimissa.

– Mietittäessä Suomen liikkumavaraa kaikki kolme vaihtoehtoa ovat mahdollisuuksien rajoissa, mikään ei ole täysin mahdotonta. Voi myös ajatella, että Suomi löytäisi yhteisen sävelen tiettyjen jäsenmaiden kanssa kantaa muodostettaessa. Vaikka Suomi valitsisi matalan ambitiotason, se ei tulisi vaikuttamaan millään tavalla Suomen uskottavuuteen liittokunnassa, Juntunen tulkitsee.

Ydinasevalvontaa ja -riisuntaa tutkinut Juntunen muistuttaa, että keskusteltaessa ydinaseista on ymmärrettävä niiden olevan joukkotuhoaseita, joilla saadaan nopeasti aikaan ihmiskunnan olemassaololle merkittävää tuhoa.

– Kyse ei siis ole mistään kevyesti otettavasta pelistä osallistuttaessa suunnitteluun. Oma näkemykseni ja laajasti asiantuntijoiden näkemys on, että keskustelu siitä, tulisiko Suomeen sijoittaa ydinaseita, ei ole relevanttia. Naton ja Yhdysvaltojen linjaukset ovat toistaiseksi kielteisiä ydinaseiden sijoittamisesta kylmän sodan jälkeen liittyneisiin jäsenmaihin.

– Ajatus ydinaseista Suomen maaperällä ei myöskään ole merkittävää Naton ydinasepelotteen uskottavuuden eikä niin liittokunnan kuin Suomenkaan puolustuksen näkökulmasta. Tavanomaisen puolustuksen, aseistuksen ja yhteisen puolustussuunnittelun kehittäminen on paljon keskeisempää, Juntunen muistuttaa.

Jäsenenä Suomi ei voi poiketa Naton linjasta, mutta se ei poista asevalvontaa

VN-TEAS-raportti tuo esiin Suomen kaltaisten ydinaseettomien jäsenien mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua liittokunnan ydinasepolitiikkaan.

– Ainoa minkä jäsenyys vie pois on osallistumisen esimerkiksi ydinaseiden kieltosopimukseen, jota Nato ei hyväksy. Todennäköisesti Suomelle tulisi hyvin vaikeaksi toimia sillanrakentajana pääosin globaalista etelästä tulevien valtioiden kanssa, jotka ovat voimakkaasti ajaneet ydinaseiden kieltosopimusta. Ydinaseiden kieltosopimuksen osapuolikokousten julkilausumissa on kyseenalaistettu myös Natonkin omaksuman laajennetun pelotekäytännön oikeutus, Juntunen sanoo.

Vaikka mahdollisuus kannattaa todella progressiivista ydinaseriisuntaa poistuu, UPIn ja Tampereen yliopiston raportti toteaa, että Suomi voi Naton jäsenenä jatkaa aktiivista asevalvontapolitiikkaa.

Nato-Suomen tutkijat odottavat vahvistavan ydinaseisiin liittyvää osaamistaan. Ydinasepelotteen ohella Nato näkee ydinasevalvonnan keskeisenä strategista vakautta vahvistavana elementtinä. Sen vuoksi Suomelta odotetaan aktiivisuutta ja aloitteellisuutta liittolaisten välisissä asevalvontaa koskevissa keskusteluissa.

Voisiko Pohjola uudelleen aktivoitua aseriisunnassa?

Tapio Juntunen tutkii johtamisen ja talouden tiedekunnassa 2. helmikuuta 2024 tarkastettavassa väitöskirjassaan Suomen kylmän sodan aikaista alueellista ydinasevalvontapolitiikkaa. Tutkimus on ensimmäinen kokonaisesitys vuodesta 1963 vuoteen 1991 Suomen ulkopolitiikassa esillä olleesta aloitteesta Pohjolan alueen ydinaseettoman vyöhykkeen muodostamiseksi.

Alun perin presidentti Kekkosen esittämän aloitteen uskottavuuden ylläpito vaati toimeliaisuutta Suomen ulkoasiainhallinnolta.

Paitsi että Juntunen tarkastelee, mitä aloite vaati ulkopolitiikalta, hän tuo uutta tietoa siitä, miten Suomi pystyi ulkopolitiikallaan vaikuttamaan ydinaseiden muodostamiin alueellisiin haasteisiin.

Aloitteen uskottavuuteen vaikutti Juntusen mukaan suuresti Ruotsin 1975 mukaan tuoma ohennusvyöhykeidea, joka laajensi aloitteen maantieteellistä alaa pelkistä ydinaseettomista Pohjoismaista Neuvostoliiton pohjoisen luoteisosan ydinaseisiin. Näin pohdintaan otettiin mukaan todellinen ydinasevalta.

– Joku saattaa sanoa, että tapamme on uskoa ydinaseiden voimaan eli luoda lisää pelotetta. Tämä tarkoittaa siirtymistä vakauspolitiikasta puhtaasti ydinasepelotteen varassa keskeisesti rakentuvaan tasapainopolitiikkaan. Luoko se sitten sinällään turvallisuutta, kun ydinaseet perustuvat vastavuoroisen tuhon mahdollisuuteen, myös Suomen alueelle? Silloin toinen voi sanoa, että vastapainoksi tarvitaan visioita uuden sukupolven asevalvontajärjestelyistä maailmassa, jossa Suomi on Naton jäsen, Juntunen pohtii.