Hyppää pääsisältöön

Someron keskustaa elinvoimaisemmaksi opiskelijoiden ideoilla

Julkaistu 9.7.2020
Tampereen yliopisto
Voittajatyö
Havainnekuva Dennis Somelarin, Valtteri Kaarlamon ja Anselmi Moisanderin ehdotuksesta ”Kumipallona luokses pompin”.
Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikkö ja Someron kaupunki järjestivät yhteistyössä opiskelijoille suunnatun ideakilpailun Someron keskustan kehittämiseksi. Tuloksena oli useita kiinnostavia visioita siitä, millainen Someron keskusta voisi olla tulevaisuudessa.

Ideakilpailulla haluttiin saada uusia ja raikkaita ajatuksia Someron keskustan kaupunkiympäristön ja elinvoiman parantamiseksi. Tavoitteena oli myös löytää keskustalle uudenlainen identiteetti, jonka avulla Somero voisi erottua muista pienistä kunnista ja siten myös houkutella uusia asukkaita kaupunkiin. Keskustan reunassa virtaavaan Jaatilanjokeen rajautuvaan kilpailualueeseen kuului Someron ydinkeskusta, torialue ja linja-autoasema, Kiiruunpuisto sekä kehitteillä oleva Kiiruun kampusalue.

Voittajaksi valikoitui tuomariston yksimielisellä päätöksellä Tampereen yliopiston opiskelijoiden Dennis Somelarin, Valtteri Kaarlamon ja Anselmi Moisanderin ehdotus ”Kumipallona luokses pompin”.

Ehdotus on idearikas, monipuolinen ja otteeltaan kokonaisvaltainen. Se tarjoaa laadukkaan vision siitä, mitä Someron keskusta voisi tulevaisuudessa olla, tuomaristo perusteli.

Toisen palkinnon kilpailussa sai Mikko-Ville Sirolan ehdotus ”Kaarre” ja kolmanneksi sijoittui Essi Nisosen ja Joona Lukan ehdotus ”Somero? Somero.” Lisäksi Someron kaupunki lunasti kaksi työtä. Kaikkien palkittujen ja lunastettujen töiden tekijät olivat Tampereen yliopistosta.

Ideakilpailu oli avoin Tampereen yliopiston, Aalto-yliopiston, Oulun yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijoille. Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä 12 hienoa kilpailuehdotusta. Kilpailu tuotti paljon hyviä ideoita ja linjauksia, jotka tarjoavat hyvät lähtökohdat Someron keskustan kehittämiselle.

Tuomariston mukaan kilpailuun osallistuneita töitä luonnehtii juurevuus ja realistisuus: niissä oli Somerolle sopiva skaala ja osa ideoista suoraan toteutettavissa. Kilpailun ehkä tärkein löydös oli torin sijainnin uudelleenarviointi keskustan suunnittelun lähtökohtana.

Kaikkiin kilpailutöihin voi tutustua Someron kaupungin verkkosivuilla.

Teksti: Anna Koskinen
Kuva: Dennis Somelarin, Valtteri Kaarlamon ja Anselmi Moisanderin ehdotuksesta ”Kumipallona luokses pompin”