
Digikehitystä ja uusia toimintatapoja
Olet tervetullut keskustelemaan esittävien taiteiden ammattilaisten kesken uudesta, muuttuvasta osaamisesta. Kolmetuntinen workshop alleviivaa muun muassa tulevaisuuden osaamistarpeita esittävien taiteiden digitalisaation, toiminnan ja tuotantojen kehittämiseen, jatkuvaan oppimiseen sekä monialaisiin yhteistyömahdollisuuksiin liittyen.
Digitaaliset ratkaisut, muuttuva asiakaskäyttäytyminen, kilpailu ihmisten vapaa-ajasta ja osaavasta työvoimasta sekä uudet liiketoimintamallit ja toimintatavat muuttavat esittävien taiteiden pelikenttää merkittävästi. Tilaisuuden tavoitteena on haarukoida, millaista uutta osaamista esittävissä taiteissa tarvitaan lähitulevaisuudessa. Workshop pohjustaa myös pitkäjännitteisemmän monialaisen yhteistyömallin rakentamista esittävien taiteiden vauhdittamiseksi.
Workshopin fasilitoivat SMART ART -hankkeen projektipäällikkö Maaret Salminen Mediapolikselta ja asiantuntijana hankkeessa työskentelevä Mika Kylänen palveluliiketoiminnan restonomikoulutuksen parista.
Workshopiin osallistumalla pääset esittävien taiteiden ammattilaisena tuomaan näkemyksiäsi ja vaikuttamaan alan eteenpäin viemiseen Tampereen seudulla. Workshop on suunnattu etenkin Pirkanmaalla esittävien taiteiden piirissä toimiville ammattilaisille, mutta siihen voivat osallistua myös Pirkanmaan ulkopuolella vaikuttavat kentän ammattilaiset. Tervetulleita keskustelemaan ja ideoimaan ovat myös esittäviin taiteisiin tulevaisuudessa yhä vahvemmin kytkeytyvien muiden alojen osaajat, joita korkeakouluyhteisöstämmekin löytyy.
Lisätietoa workshopista Tulevat tapahtumat -sivulla.
- Ennakkoilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.
- Mahdollisuutta jälki-ilmoittautumiseen voi tiedustella vielä tiistaihin 8.8. klo 16 saakka sähköpostitse maaret.salminen(at)tuni.fi.
Workshop on osa SMART ART – Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hanketta, joka rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta. Hanke on yksi REACT-EU -hankkeista, joita rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. Hankkeen päätoteuttaja on Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja osatoteuttaja Tampereen yliopisto (TAU).
Lisätietoa SMART ART -hankkeesta hankkeen nettisivuilla.
Järjestäjä
SMART ART - Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hanke
Lisätietoja
Maaret Salminen: maaret.salminen@tuni.fi Mika Kylänen: mika.kylanen@tuni.fi