Professori Riku Neuvonen yhdistää oikeuden normit ihmisten todellisuuteen

Monitieteistä yhteistyötä puoltaa se, että oikeus ja lainkäyttö eivät tapahdu tyhjiössä yhteiskunnissa. Esimerkiksi sananvapaus yhdistyy muihin vastaaviin ilmiöihin kuten itseilmaisuun, mielipiteenvapauteen ja kulttuuriseen kukoistamiseen. Siksi tutkimuksen kohteena ei professori Riku Neuvosen mukaan voi olla pelkkä oikeus. 

– Tutkimus antaa työkalut, joilla ilmiöt otetaan haltuun. Tapanani on usein tehdä monitieteistä, rajat ylittävää tutkimusta. Silloin saamme empiiristä tietoa siitä, miten normit vaikuttavat ja mikä on se todellisuus, jossa näillä normeilla toimitaan. Näin voidaan hahmottaa myös teknologiat, joita ihmiset todellisuudessa käyttävät viestinnässä, Neuvonen kertoo. 

Tällä hetkellä Neuvosta kiinnostavat erityisesti internetin alustoihin liittyvät kysymykset julkisuuden, sääntelyn ja oikeusvaltion näkökulmista. Viestintäoikeuteen perehtyneen oikeustieteilijän huomio kiinnittyy muuttuvaan mediaan, viestinnän käyttöön ja oikeustieteessä viime kädessä sääntelyyn, jossa merkittävimmät linjaukset tehdään Euroopan unionin tasolla. Digipalvelujen sääntelyllä esimerkiksi on vaikutuksia alustajättien toiminnalle. Euroopan unionin jäsenvaltiona Suomi saattaa parhaillaan voimaan Euroopan mediavapaussäännöstä, jonka pyrkimyksenä on vahvistaa riippumattoman median asemaa. 

– Oikeustiede tarkastelee, mitä esimerkiksi sananvapauden kannalta tarkoittaa, kun halutaan tietynlaista sääntelyä. Tutkimus sisältää myös mahdollisuuksien ulottuvuuden, eli miten normeja voidaan laatia ja sääntelyä toteuttaa, Neuvonen muistuttaa.

Neuvosen professuuri on julkisoikeudessa, joka kuuluu Tampereen yliopistossa hallintotieteisiin. Oppiala yhdistää oikeudellisen osaamisen muuhun julkisen toiminnan osaamiseen ja siten muihin tieteisiin. Ydintä ovat nimenomaan normit ja yhteiskunnallinen todellisuus. 

Sananvapaudessa riittää ilmaisukeinoja, mutta sanoma hukkuu

Painovapausasetuksen 250-vuotisjuhlan ja itsenäisen Suomen satavuotisten aikoihin Neuvonen julkaisi vertaisarvioidun tietokirjan Sananvapauden historia Suomessa (Gaudeamus 2018).

Neuvonen erottaa sananvapaudessa sekä historiallinen aatekerrostuman että ihmis- ja perusoikeudellisen sääntelyn. Professori muistuttaa suurten digitaalisten palvelujen toiminnasta, jotka nimenomaan ovat korostaneet sananvapautta. Samalla kohtaamme koko ajan haasteita siinä, miten tietoa muokataan ja sen saatavuuteen vaikutetaan algoritmein ja moderoinnilla. Mistä ylipäätään löydetään asianmukaista tietoa tietotulvassa?

– Voisi oikeastaan sanoa sananvapauden paradoksiksi. Kun ajatellaan ilmaisemista ja tiedon saantia, sananvapaus voi periaatteessa paremmin kuin koskaan. Käytännössä kuka tahansa saa oman viestinsä miljoonien ihmisten luettavaksi hetkessä, mutta toisaalta tieto hukkuu massaan. Erilaisia portinvartijoita nousee koko ajan lisää. Tietoa säätelevät uudenlaiset tahot, ei enää julkinen valta ja perinteinen media.  

– Muutoksessa on myös se, miten sananvapautta käytetään. Keskustelun luonne on muuttumassa siitä, mihin olemme aiemmin tottuneet, kun ilmaisunvapaus yhdistyy identiteettikamppailuun. Näemme myös tieteellisen tiedon ja journalististen metodien vastaista liikehdintää, professori muistuttaa.

Oikeus ilmaista ja saada tietoa olivat vuoden 1766 asetuksen keskeistä perintöä. Radikaaleinta oli ajallaan se, että hallinnon asiakirjoista tuli lähtökohtaisesti julkisia. Siihen saakka vallankäyttöön liittyvä tieto oli kiellettyä.

Kirja toi Neuvoselle Helsingin Sanomain Säätiön Tiedettä suomeksi -palkinnon ja vei tutkijan mukaan keskusteluihin. Ajatellessaan yliopistojen julkista rahoitusta professori pitää yhteiskunnallista vaikuttamista itsestäänselvänä osana tutkijan työtä. 

– Toiminta julkisessa roolissa – keskustelijana, lausunnon antajana lainvalmistelussa – tulee paketin mukana, Neuvonen sanoo.

Miten kulttuuriset oikeudet toteutuvat leikkauspaineissa?

Neuvonen väitteli Helsingin oikeustieteellisestä aiheenaan sananvapauden sääntely Suomessa. Opinnoissa hän oli huomannut, kuinka perinteisessä oikeustieteessä käsiteltiin todella vähän aihetta. Hän tutustui tutkimukseen, jota Kaarle Nordenstreng ja Ari Heinonen tekivät Tampereen yliopistossa. Tässä oli uraansa aloittavalle oikeustieteilijälle aineisto, jota hän kaipasi. Toinen merkittävä yhteisö oli Julkisuustutkimuksen verkosto, johon Neuvonen lähti mukaan.

Viestintäoikeuden lisäksi Neuvosen tutkimusprofiili koostuu valtiosääntöoikeudesta. Hänen lähtökohtanaan on perusoikeusteoria. Tutkimus tarkastelee silloin, mitä tapahtuu perusoikeuksien törmätessä tai vaikuttaessa samansuuntaisesti. Syrjäyttääkö toinen perusoikeus toisen vai täydentävätkö ne toisiaan?

Professori Neuvonen johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa Ponte-tutkimushanketta, jossa tarkastellaan virallisen kulttuuripolitiikan ja kulttuuristen oikeuksien piirin ulkopuolisiksi jääviä ympäristöjä, kulttuurin kokijoita ja tekijöitä. 

– Suomessa ei oikeastaan puhuta kulttuurisista oikeuksista paljon mitään. Ajalla, jolloin sen sijaan puhutaan taloudellisista leikkauksista, on merkittäviä vaikutuksia kulttuuripolitiikkaan. Minkälainen kulttuuri pääse osalliseksi yhteiskunnan niukkenevista resursseista ja millä ehdoilla, mikä jää julkisen tuen ulkopuolelle, professori ryhmineen kysyy.

Jälleen Neuvoselle tyypillinen monitieteinen hanke, jossa kumppaneina on kulttuurintutkijoita, pohtii taiteenvapautta ja oikeutta kehittää itseään suhteessa kulttuurisiin mahdollisuuksiin käytännössä. Tutkittavia esimerkkejä ovat muun muassa saaristokylät.

Vastaavaa perusoikeusteemaa edustaa Neuvonen osahanke Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) Deca-tutkimuskonsortiossa. Tutkimuskohteena ovat episteemiset oikeudet. Episteeminen toimintakyky viittaa kansalaisten oikeuksiin saada luotettavaa tietoa, tulla kuulluksi ja osallistua yhteiskunnallisen tiedon tuottamiseen. 

Kunnianloukkaustuomion uhkaa voidaan käyttää keskustelun hiljentämiseen

Neuvonen johtaa Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa hanketta Sananvapaus ja kunnianloukkaus Suomessa 2014–2024, jossa käydään läpi kaikki Suomessa annetut kunnianloukkaustuomiot kymmenen vuoden ajalta. Vuonna 2014 tuli voimaan rikoslain muutos, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden seurauksena Suomen rikoslakia muutettiin kunnianloukkauksen arvioinnin osalta.

Neuvosen tuntema sananvapaus liittyy kunniaan siinä mielessä, että kunnianloukkauksen yhteydessä puhutaan nykyisin niin sanotuista SLAPP-tapauksista (Strategic law suit against public participation).

– Meitä kiinnostaa tutkia, miten usein kunnianloukkaustapauksissa kohteena on toimittaja tai muu yhteiskunnallinen keskustelija, joka yritetään vaientaa kunnianloukkauksen uhalla, Neuvonen kertoo.

– Julkisuudessa on myös esitetty, että rangaistukset kunnianloukkauksesta vaihtelisivat eri puolilla Suomea. Arvioimme väitettä muodostamalla tapauksista empiirisen aineiston.

Julkisoikeus yhdistää pykälät hallinnon osaamiseen

Oikeustieteen ja siten julkisoikeudenkin perinteistä aluetta ovat oikeudellinen aineisto ja laki, eli se, mitä laki säätää, miten tuomioistuimet sen mukaan toimivat ja mitkä ovat lain taustaperiaatteet – tietyssä määrin myös oikeusideologiat ja toimintatavat.

Julkisoikeus puolestaan on Tampereen yliopistossa hallintotieteen tutkinto-ohjelman opintosuunta. Hallintotieteilijä voi toimia monissa oikeudellisen alan työtehtävissä, koska tehtäviin kelpaa ylempi korkeakoulututkinto eikä niihin tarvita juristitutkintoa. 

– Ellei puhuta asianajajista ja tuomareista, käytännön osaaminen ja työkokemus vaikuttavat alalla enemmän kuin titteli. Meiltä valmistuu hallintotieteilijöitä, joilla on oikeustieteellinen perussivistys ja vahvaa monialaisen hallinnon osaamista. Julkisen sektorin lisäksi hallintotieteilijät työllistyvät järjestöihin ja yrityksiin, professori Neuvonen kannustaa.