Professori Aki Jääskeläinen: toimitusketjun hallinta parantaa teollisen tuotannon tuloksellisuutta ja kestävyyttä

Yritykset keskittyvät nykyisin tekemään harvempia asioita mutta sitäkin paremmin. Tarvitaan ulkoisia toimittajia ja kumppaneita. Hajautuessaan maailmalle toimitusketju on täynnä haasteita: miten vastataan ympäristöhuoleen, entä miten varmistutaan sosiaalisesta kestävyydestä kuten työoloista maailmalla?
Tuotantotalouden professori Aki Jääskeläinen korostaa toimitusketjun (Supply chain management SCM) hallintaa. Toiminta varmistaa, että tuotteet valmistetaan ja toimitetaan tehokkaasti, kestävästi ja taloudellisesti. Toimitusketjua parantamalla yritykset pyrkivät esimerkiksi eettisiin hankintoihin ja vähentämään ketjun ympäristökuormitusta.
– Yritysten menestys on yhä enemmän kiinni toimivista toimittajaverkostoista ja -suhteista. Kun toimittajien määrä kasvaa, kasvaa myös niitä koskevan tiedon määrä valtavasti, Jääskeläinen toteaa.
Joulukuussa 2024 tuotantotalouden professoriksi nimitetty Jääskeläinen haluaa auttaa yrityksiä, kun ne etsivät keinoja tehokkaampaan toimittajatiedonhallintaan. Professorin nykyinen ykköshanke on hänen johtamansa AI-SIM-konsortio.
Tekoäly (AI) on tullut osaksi toimitusketjun tiedonhallintaa. AI-SIM-hanke tutkii tekoälypohjaisia digitaalisia sovelluksia ja menetelmiä, joiden avulla voidaan uudistaa verkottunutta liiketoimintaa. Avainroolissa on älykäs toimittajatiedon hallinta.
Professori Jääskeläinen kertoo hankkeen syntyneen yritysten havaitsemista ongelmista toimitusketjun tiedonsaannissa. Kentällä kaivataan kättä pidempää yllättäviin tilanteisiin toimitusketjussa, mikä edellyttää määrällisten ja laadullisten tietolähteiden yhdistelyä.
Pääpaino AI-SIMissä on laadullisen tietovirran haltuunotolla. Hankkeessa syvennytään erityisesti NLP (Natural Language Processing) -teknologiaan. Toimittajaverkostoihin liittyviä tekstimuotoisia hiljaisia signaaleita tehdään näkyviksi tekoälyn avulla.
– Yritykset tarvitsevat tietoon pohjautuen parempaa ymmärrystä siitä, mitä toimittajaverkoston muutokset merkitsevät liiketoiminnalle. Tutkimme, kuinka tietovirrasta voidaan tekoälyn avulla saada esimerkiksi tietoa työolosuhteista tai omistajanvaihdoksista toisella puolella maapalloa. Toimittajaverkostossa tapahtuu yllätyksiä, joista ei voi pysyä kärryillä seuraamalla vain arjen uutisvirtaa.
Yrityskumppanit ovat mukana miettimässä, kuinka uusi teknologia muuttuu käytännön liiketoimintahyödyksi. Konsortio rakentuu Tampereen yliopiston tuotantotalouden yksiköstä, Turun yliopiston TurkuNLP-tutkimusryhmästä sekä kolmen yrityksen (AGCO-Power, Sievo ja Integrata) yhteistyöstä. Projektin rahoittaa Business Finland co-innovation rahoituksella.
Tiedolla tehdään parempia päätöksiä
Aki Jääskeläinen väitteli vuonna 2010 tekniikan tohtoriksi tuotantotaloudesta Tampereen teknillisessä yliopistossa. Tuotantotaloudessa häntä on aina kiinnostanut luonnontieteen, talouden ja liiketoiminnan yhteys.

Tutkimusuran alussa Jääskeläistä kiinnosti arvon mittaaminen sekä numeerisen tiedon merkitys yrityksen päätöksenteossa. Yhteistyö tuotantotalouden professori Jussi Heikkilän kanssa johti hankerahoitukseen, jonka turvin hän pääsi tutkimaan hankintoja.
– Hankintaosaaminen ja toimitusketjun hallinta ovat keskeisessä roolissa liiketoiminnan läpinäkyydessä, jotta kestävyyttä voi ylipäätään syntyä. Toimitusketjua on myös tarkasteltava ensimmäistä toimittajaa syvemmältä. Näin päästään kiinni teollisen tuotannon kestävyysvaikutuksiin.
Vaikka Jääskeläisen professuurin pääkohde on liiketoiminta ja sen teollinen toimintaympäristö, professori uskoo oppien soveltuvan myös muille sektoreille. Hän näkee tutkimuksen tukevan kaikkia päätöksentekijöitä, jotka työskentelevät toimitusketjun, prosessien kehittämisen ja hankintojen parissa. Esiin piirtyy Jääskeläisen kiinnostus tietojohtamiseen.
– Ongelmana ei usein ole niinkään se, etteikö tietoa olisi käytettävissä, vaan pikemminkin, mitä sen avulla tapahtuu. Minulle on tärkeää johtamisen näkökulma, jossa tiedon avulla tehdään parempia päätöksiä.
PRECIUS on Euroopan unionin (Erasmus+) rahoittama projekti, joka kehittää koulutustarjoamaa ja pyrkii siten lisäämään julkisen hankinnan osaamista.
– Esimerkiksi julkisella sektorilla koulutuksen puute muodostaa usein pullonkaulan, kun hankintaa tehdään muun toimen ohessa. Erityisesti strategista osaamista julkisissa hankinnoissa on liian vähän, Jääskeläinen sanoo.
Työskentely julkisen hankintojen asiantuntijana, PK-yritysten myynnissä tai ympäristötekniikan parissa yhdistää kaikki kestäviin innovaatioihin. Hanke edistää näiden kolmen yhteisön vuorovaikutusta. Kyse on kestävyysratkaisujen luomisesta, kehittämisestä, niiden hankinnasta ja toimittamisesta julkiselle puolelle.
Tuotantotalous mukana monitieteisissä hankkeissa
Professori Jääskeläinen vastaa tuotantotalouden osuudesta INSIGHT-hankkeessa, jossa pureudutaan sosiaaliseen kestävyyteen. Projekti kehittää ja tutkii kemikaalien ja materiaalien kestävyysvaikutuksia. Sosiaalista kestävyyttä on esimerkiksi se, miten yritys kohtelee työvoimaansa. INSIGHT-konsortiossa tuotantotalous kehittää tapoja mitata uusien teknologioiden sosioekonomisia vaikutuksia.
– Rakennamme lähestymistapaa, jonka avulla sosiaalista kestävyyttä ja sen vaikutuksia voidaan mitata ja arvioida. Emme tiedä entuudestaan uusista nanomateriaaleista, miten kestäviä niiden toimintaketjut ovat. Kun yritykset tekevät päätöksiä uusien materiaalien käyttöönotosta, tarvitaan tietoa vaikutuksista, Jääskeläinen kertoo.
Euroopan laajuisen, EU Horizon-rahoitteisen konsortion johtajana toimii Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta professori Dario Greco.
Professori Jääskeläinen on vienyt tuotantotalouden mukaan myös ProDigial-tutkimusohjelmaan, jossa oppiala pohtii esimerkiksi, mistä kaikesta tuottavuus oikeastaan muodostuu infra-alalla ja miten sitä mitataan.
– Kyse on paluusta ihan minun alkujuurilleni. Tutkimme, miten voimme tuottaa tietoa, jolla infran toiminnasta saataisiin parempaa ymmärrystä.
Jääskeläisen tekemisestä kuvautuu halua parantaa tutkimustiedolla prosesseja ja toimintaa teollisuudessa mutta myös laajemmin yhteiskunnassa, kuten infrahanke, julkiset hankinnat ja sosiaalinen kestävyys osoittavat. Kytkentä käytäntöön on ollut aina luonteenomainen piirre hänelle.
– Pidän tutkimuksesta, jossa on löydettävissä yhteys käytäntöön. Kun yrityksiä ja julkisia organisaatioita on mukana, opitaan myös siitä, mitä heidän alueillaan tapahtuu. Parhaimmillaan on antoisaa kytkeä akateemista tutkimusta toiminnan parantamiseen. Tulevaisuudessa haluaisin syventyä riskienhallintaan osana toimitusketjua, Jääskeläinen miettii.
Tuotantotalouden professori Aki Jääskeläinen
- Tekniikan tohtori. Professori 12/2024 alkaen tuotantotalouden yksikössä, johtamisen ja talouden tiedekunta MABissa.
- Sitä ennen apulaisprofessorina 8/2021–11/2024
- Professuurin alana tuotannon ja toimitusketjun hallinta
- Johtaa Operations and Supply Chain Group -tutkimusryhmää
- Tuotantotalouden DI-ohjelman vastuuhenkilö
- LUT-yliopiston dosentti
- Yli 50 vertaisarvioitua julkaisua
- Kirjoittanut myös käytännönläheisiä kirjoja ja osallistunut suomalaisten organisaatioiden kehitysprojekteihin
- Tutkimusaiheet: hankinnat ja toimittajasuhteet, suorituskyvyn mittaaminen, tiedolla johtaminen
- Harrastuksena hiihto, pyöräily, veneily, kalastus

Kirjoittaja: Mikko Korhonen





