Hyppää pääsisältöön

Pidä lomafiiliksestä kiinni – näillä vinkeillä pysyt rentona loman jälkeenkin

Julkaistu 9.7.2021
Tampereen korkeakouluyhteisö
Koivu auringonpaisteessa,
Kuva: Essi Kannelkoski, TAMK
Mukavat lomamuistot, asteittainen töihin paluu ja aamu-uinti voivat auttaa säilyttämään hyvän olon loman jälkeen. Parasta silti on, jos seuraava lomanen siintää jo näköpiirissä.

Loma se on ihmisen parasta aikaa! Paitsi että lomailu on mukavaa, se on myös tutkitusti terveellistä. Se muun muassa alentaa sydän- ja verisuonitautien riskiä ja on muutenkin yhteydessä terveisiin elämäntapoihin.

Harmi vain, ettei loma kestä ikuisesti. Töihin paluu on edessä ennemmin tai myöhemmin. Mutta voisiko siitä selvitä vähemmän kivuliaasti kuin yleensä?

Kyllä voi.

Älä aloita maanantaista

Psykologi ja tutkija Jessica de Bloom Tampereen yliopistosta suosittelee ensinnäkin ajoittamaan lomalta paluun mieluummin keskelle viikkoa kuin maanantaihin. Jos palaat töihin esimerkiksi keskiviikkona, tiedät, että edessä on vain muutama hassu työpäivä ja sitten koittaa taas pieni tauko. Näin töihin paluu ei muodostu liian suureksi ja stressaavaksi muutokseksi.

Jos mahdollista, kannattaa myös tehdä aluksi hiukan tavallista lyhyempää työpäivää ja lisätä tehoja ja työaikaa vähitellen. Vältä ainakin ylitöitä heti alkuun. Näin annat itsellesi ja kehollesi aikaa tottua muutokseen.

Muistithan myös ennen lomalle lähtöäsi ajastaa sähköpostisi automaattisen poissaoloviestin niin, että automaatti vastailee puolestasi vielä ensimmäisenä työpäivänäkin? Rohkeinta esimerkkiä näyttää autovalmistaja Daimlerin lomaviestikäytäntö, jossa lomanaikainen automaattiviesti on muotoiltu suunnilleen näin: ”Olen lomalla. Viestisi poistetaan. Lähetäthän viestisi uudestaan, kun olen palannut toimistolle”. Moisen muotoiluun kannattaa kuitenkin ehkä ensin varmistaa työnantajan kanta.

Aamu-uinti voi olla yksi tapa pitää mukavista lomarutiineista kiinni arjessakin.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Jatka lomailua iltaisin ja viikonloppuisin

Ensimmäisten työpäivien iltoina on hyvä puuhailla jotakin, josta tulee hyvä mieli ja joka rentouttaa. Mieti myös, teitkö loman aikana jotain mukavaa (ja verrattain terveellistä), jota voisit jatkaa myös arkeen paluun jälkeen. Voisitko esimerkiksi käydä aamu-uinnilla ennen töihin menoa tai lähteä piknikille töiden jälkeen?

Entä voisitko minilomailla omalla kotipaikkakunnallasi iltaisin tai viikonloppuisin? Hetkelliseen lomafiilikseen voi päästä osallistumalla vaikkapa opastetulle kävelykierrokselle kotikaupungissa tai jossain lähimuseossa.

Pääasia on, että teet mitä tahansa muuta kuin räpläät sohvan pohjalla älypuhelintasi. Intensiivinen puhelimen selaaminen on tutkimusten mukaan tehokas este palautumiselle.

Myös työpäivän lomassa kannattaa muistaa hengähtää. Pidä ainakin kunnon lounastauko, jolloin puhut muusta kuin töistä.

Älä sukella olutämpäriin

Jos kuulut niihin onnekkaisiin, joiden loma on vielä edessä, loivenna työstä vapaalle siirtymistä. Tutkimuksissa on huomattu, että sekä viimeiset työpäivät ennen lomaa että ensimmäiset lomapäivät ovat usein tavallista stressaavampia. Monella on loman alussa verenpaine katossa ja pää tai vatsa kipeänä. Unikaan ei tule, ja mieli on mustana vaikka pitäisi piru vie nauttia joka hetkestä.

Kyse on todennäköisesti hormonaalisista muutoksista, jotka johtuvat siitä, että stressihormoni kortikosteroidien taso romahtaa liian äkillisesti. Vaikutus on hiukan sama kuin jos autolla ajaessa vaihtaisit vaihteen yhtäkkiä vitoselta ykköselle.

Niinpä sen sijaan, että loman alkaessa hyppäisit työpaikalta suoraan riippumattoon ja sijoittaisit maton viereen ämpärillisen kylmää olutta, poikkea vaikka kuntosalilla. Tai jos liikunta tuntuu liioittelulta, laskeudu lomalle asteittain esimerkiksi lyhentämällä viimeisiä työpäiviä ennen lomaa. Viimeinen lomaa edeltävä kotimatka kannattaa kävellä, jos suinkin mahdollista.

Loppukesän lomailijan kannattaa nauttia lomaympäristöstä kaikilla aisteilla.Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Nauti kaikilla aisteilla

Edellä kuvatut toimet auttavat irrottamaan ajatukset työstä ja laskemaan stressihormonien tasoja hallitusti. Niiden avulla voit välttää tulemasta fyysisesti kipeäksi ensimmäisinä lomapäivinä.

Ja kun loma sitten pääsee kunnolla käyntiin, nauti siitä kaikilla aisteilla, jotta saat kerättyä arjen varalle ihania lomamuistoja, joihin palata. Tee juuri sitä, mitä itse haluat, älä sitä, mitä ”kuuluu” tehdä.

Matkustamisen on tutkimuksissa havaittu muun muassa laajentavan ajattelua ja lisäävän luovuutta. Toisaalta, jos kärsit jo valmiiksi ilmastoahdistuksesta, ympäriinsä lentely voi johtaa loman jälkeiseen morkkikseen. Silloin on ehkä syytä keskittyä lähimatkailuun.

Jälkikäteen muistamme yleensä parhaiten loman pahimmat, huikeimmat ja viimeiset kokemukset. Niinpä etenkin loman viimeisiin päiviin kannattaa panostaa. Älä ainakaan vietä niitä siivoamalla tai muuttamalla tai matkustamalla kaukomailta kotiin. Kutsu sen sijaan vaikka kaverit kylään ja kokkaa heille lomareissultasi mieleen jäänyt ateria.

Uusi lomakausi tulee kyllä

Jos lomat on tältä vuodelta pidetty, älä hätäänny. Uusi lomavuosi tulee ennen kuin huomaatkaan. Sitä odotellessa on hyvä pohtia, voisitko ensi vuonna lomailla toisin. Jospa pitäisitkin yhden monen viikon megaloman sijaan useamman lyhyen lomapätkän.

Tulet nimittäin näillä hetkillä huomaamaan, että menneen lomasi hyvät vaikutukset haihtuvat nopeasti. Tutkimusten mukaan tämä tapahtuu 1–4 viikossa loman loppumisesta.

Parhaiten ne saa takaisin uudella lomasella. Sitä paitsi on aina riski panna kaikki munat samaan koriin, ja odottaa yhtä täydellistä lomaa. Sää voi pettää, kumppani voi jättää ja norovirus tai anoppi voi tulla yllätysvierailulle.

Kun panostat yhden pitkän loman sijaan lyhyisiin lomiin ja pitkiin viikonloppuihin, saavutat helpommin kestävän tasapainon työn ja vapaan välillä ja olet energisempi ympäri vuoden.

 

Lähde: Jessica de Bloom: Making Holidays Work

Kirjoittaja: Hanna Hyvärinen