Koulutus

Pehmeä lasku vastaanoton pitämiseen

kokemustoimija Päivi Aaltonen ja lääketieteen opiskelija Eemil Taipalus harjoitusvastaanotolla
Vuorovaikutusharjoitus on opiskelijoille kuin lentosimulaattori – mahdollisimman realistinen vastaanottotilanne, jossa he tapaavat yliopistoympäristön ulkopuolelta tulevan oikean potilaan ja johdattelevat vastaanoton kulkua alusta loppuun. Opiskelija Eemil Taipaluksen potilaan roolissa kokemustoimija Päivi Aaltonen.
Vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa lääkärin ammattitaitoa. Lääketieteen opiskelijat harjoittelevat ammatillista vuorovaikutusta muun muassa harjoitusvastaanotoilla, jotka videoidaan ja analysoidaan opetusryhmän kanssa. Tutkimustietoon perustuva vuorovaikutusopetus on yhdistänyt eri tieteenaloja ja tuottanut myös uusia tutkimusaiheita.

— Itselleni se oli kiva pehmeä lasku vastaanoton pitämiseen ja harjoittelutilanne. Kun tiesi, että nyt ei tarvitse saada aikaan diagnoosia, pystyi keskittymään siihen, kuinka nyt tämän ihmisen kanssa kommunikoisin niin, että hän tulee ymmärretyksi ja kokee, että on tullut ymmärretyksi, kertoo kolmannen vuosikurssin opiskelija Emilia Tapio videoidusta potilaskohtaamisesta.

— Harjoitusta siihen, että löytää oman tavan kommunikoida ihmisten kanssa lääkärin roolissa, tiivistää kurssikaveri Eemil Taipalus.

Harjoituksissa kannustetaan jokaista olemaan oma itsensä ja toimimaan itselleen luontevalla tavalla.

— Tenteistä saa pisteitä ja tutkimisessa ja muissa jutuissa, mitä me tiedetään medisiinasta, on hyvin paljon kvantitatiivista, löytyy jokin tulos, jokin numeraali sille. Tämä on eri asia – mielestäni hauska osa-alue ammattia ja tekemistä. Jokainen voi toimia täysin oikein vuorovaikutuksessaan, mutta tyylejä on monia, Eemil Taipalus sanoo.

— Harjoituksesta sai kommentin potilaalta – oli kiva saada kuulla häneltä itseltään, miten hän koki tilanteen – ja sitten kun käytiin kavereiden kanssa (videota) läpi, sai kavereiltakin nimenomaan laadullisia kommentteja omasta toiminnastaan. Niitä harvoin saa. Se oli mielestäni tosi arvokasta, Emilia Tapio kertoo.

Vuorovaikutuksen merkitystä hahmotetaan opintojen alusta lähtien

Vuorovaikutuksen systemaattinen oppiminen ykköskurssilta alkaen kuuluu ongelmalähtöiseen oppimismenetelmään eli Problem Based Learning -menetelmään, joka otettiin Tampereen lääkärikoulutuksessa käyttöön 1990-luvun alussa.

Vuorovaikutusopetus on integroitu opetussuunnitelmiin.

— Ensin tarvitaan ymmärrys siitä, mikä vuorovaikutustaitojen merkitys on osana lääkärin työtä. Sen hahmottaminen alkaa opintojen alkuvaiheessa, kertoo yleislääketieteen kliininen opettaja Mervi Kautto, joka vastaa vuorovaikutusopetuksesta.

— Sen jälkeen harjoitellaan ja kokeillaan, mitä potilaan kuunteleminen on, millaisia ominaisuuksia ja tekijöitä on, jotka siihen voivat vaikuttaa.

Toisella vuosikurssilla harjoitellaan lääkärin vastaanoton vuorovaikutuksellista rakennetta – vastaanoton vaiheita ja vuorovaikutusta tukevia prosesseja.  

— Kolmantena vuotena päästään soveltamaan ja harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja. Painopisteenä on nimenomaan potilaslähtöisyys – ymmärretään potilaat oireet, ajatukset, ideat ja huolet ja se, että potilaalla on omien oireiden ja oman arjen asiantuntijuus ja lääkärillä lääketieteellinen ja toisaalta palvelujärjestelmän asiantuntijuus, joiden pohjalta hoito yhdessä suunnitellaan.

Neljäntenä opiskeluvuotena vuorovaikutusopetus keskittyy kuolemaa lähestyvän potilaan ja kuolleen potilaan omaisen kohtaamiseen lääkärin roolissa.

Tutkimuksesta opetukseen ja takaisin

Opetuksesta on syntymässä myös tutkimusta. Mervi Kautto on osana lääkäri Päivi Saukkosalmen tutkimusryhmää kerännyt ja analysoinut aineistoa muun muassa lääketieteen opiskelijoiden asenteista vuorovaikutusopetukseen.

— Lääketieteen koulutuksen tutkimus on koko ajan enemmän ja enemmän nosteessa – jos opetamme jotain, meillä pitää olla enemmän tutkimustietoa ja -pohjaa opetusmetodeihin.

Kauton mukaan opiskelijat suhtautuvat vuorovaikutustaitojen opetukseen hyvin myönteisesti ja kokevat niiden osaamisen tärkeäksi osaksi lääkärin työtä.

— Välillä opetuksessa on haasteena, että opiskelijat miettivät vuorovaikutustaitojakin teknisenä suorituksena. Varsinkin sosiaalipsykologien kanssa olemme kehittäneet opetuksessa näkökulmaa vuorovaikutuksen joustavuudesta ja tilannesidonnaisuudesta.

Toisinaan opiskelijan kokemus lääketieteellisen osaamisen riittämättömyydestä voi vaikeuttaa vuorovaikutustilanteen opettelua.

Lääkärin ja potilaan vuorovaikutusta on tutkittu paljon

Lääkärin ja potilaan vuorovaikutusta on tutkittu maailmalla ja Suomessa kymmeniä vuosia. Tampereen yliopistossa alan tutkimuksen ja koulutuksen yhteys on tiivis. Lääkäritaustaisten opettajien lisäksi kouluttajina on sosiaalipsykologeja – lääkärin kiinnostuksen keskiössä ovat ne vuorovaikutuksen tavat, joilla opiskelija hankkii diagnoosin määrittämiseen tarvittavia tietoja, sosiaalipsykologi taas tarkastelee vuorovaikutuksen lainalaisuuksia.

Sosiaalipsykologi, tutkijatohtori Aija Logren on yksi sosiaalipsykologeista, jotka opettavat vuorovaikutustaitoja lääketieteen opiskelijoille. Hän tutkii tietoa, valtaa ja tunteita vuorovaikutuksessa terveydenhuollon kohtaamisissa.  

Sosiaalipsykologian tutkimuksessa tieto, valta ja tunteet ymmärretään sosiaalisina rakenteina, jotka jäsentävät yhteistoimintaa kaikissa tilanteissa – esimerkiksi kenellä on missäkin sosiaalisessa tilanteessa oikeus tai velvollisuus tietää.

— Lääkärin vastaanotolla oikeus ja velvollisuus lääketieteellisen tiedon tietämiseen on lääkärillä – potilas tulee vastaanotolle juuri siksi, että lääkärillä on lääketieteellistä tietoa.

— Mutta jos ajatellaan kroonista sairautta sairastavia potilaita, hekin ovat oman sairautensa asiantuntijoita. Potilas on siinä tilanteessa ensisijainen tietäjä oman elämänsä asioihin, omaan kokemukseensa, oireisiinsa ja siihen, mitä hän toivoo ja odottaa ja pitää tärkeänä.

Uuden tutkimuksen tulokset heti opetuskäyttöön

Logren on mukana kolmessa terveydenhuollon vuorovaikutusta tutkivassa hankkeessa. Ajatus tuoda vuorovaikutustutkimuksen tietoa lääketieteen opetukseen syntyi pari vuotta sitten yliopistopedagogiikan opintojen yhteydessä syntyneiden kontaktien kautta.

— Oma tutkimustyöni liittyy tähän todella tiiviisti, mutta opetuksessa hyödynnetään kaikkea muutakin olemassa olevaa tutkimustietoa vuorovaikutuksen perusrakenteista ja niistä universaaleista lainalaisuuksista, joita vuorovaikutustilanteissa on todettu olevan, Logren kertoo.

Opetus on tuottanut Logrenille jo yhden uuden tutkimusaiheen: sairausloman määräämiseen liittyvä keskustelu lääkärin ja potilaan välillä. Aiheesta ei ole suomalaista eikä kansainvälistä tutkimustietoa.

— Tämä on tärkeä ja iso aihe. Sitten meillä on taas tietoa, jota voimme heti soveltaa opetuksessa, Mervi Kautto toteaa.

Tietoisuus tekee vuorovaikutuksesta työkalun

Opetuksessa pyritään siihen, että opiskelijat tulevat tietoisiksi siitä, minkälaisia tekoja sekä he itse että potilaat tekevät vuorovaikutustilanteissa ja mihin teot johtavat.

— Lääkärillä on mahdollisuus ohjailla vuorovaikutustilannetta, kun hän on tietoinen vuorovaikutuksen perusilmiöistä ja lainalaisuuksista. Vasta silloin vuorovaikutuksesta tulee lääkärin työväline, Aija Logren sanoo.

Vuorovaikutusopetus innostaa myös opettajia.

— Opettaminen on suunnattoman motivoivaa ja tuo myös lisää puhtia omaan tutkimustyöhön. Omia tutkimusaiheita pitää joka tapauksessa tärkeinä, mutta kun on kanava viedä niitä suoraan käytäntöön, se on ihan todella todella motivoivaa, Aija Logren sanoo.

— Joka kerran opetuksesta löytyy myös sellaisia uusia oivalluksia, joilla itsekin voi vahvistaa omaa lääkärin identiteettiään ja osaamistaan, Mervi Kautto kertoo.

Kuva: Jonne Renvall

 

 

Uusimmat uutiset kategoriassa Koulutus

Uusimmat uutiset