Orionin Tutkimussäätiö on myöntänyt apurahat vuodelle 2024

Orionin Tutkimussäätiö sr jakaa vuosittain sijoitustuottonsa sekä Orion Oyj:ltä saamansa lahjoituksen apurahoina nuorille tutkijoille tai äskettäin väitelleille tutkimustyön jatkamista varten. Tutkimussäätiö on viime vuosina jakanut hakumenettelyyn perustuvia apurahoja vuosittain yhteensä noin miljoona euroa eri tutkijoille lääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian sekä niihin liittyvien luonnontieteiden, kuten kemian ja fysiikan, aloille.
Suuria 20 000–50 000 euron apurahoja myönnettiin tänä vuonna yhteensä 17 kappaletta. Myöntöjen yhteissumma on 590 000 euroa. Tampereen yliopiston tutkijoille suuria apurahoja myönnettiin yhteensä 130 000 euroa.
Tampereen yliopistosta suuren apurahan saivat
Lääketieteen tohtori Nikkola Jussi Mikael: Randomized Clinical Trials Evaluating Urine DNA Testing as a Substitute for Cystoscopy in Urothelial Carcinoma Diagnostics and Surveillance, 40 000 €.
Lääketieteen tohtori Räisänen Laura Karelia: Evaluating the role of oral vancomycin in the treatment of the colitis associated with PSC- Ulcerative Colitis (PSC-UC) by correlating disease phenotype and treatment responses to changes in the gut microbiota composition, 50 000 €.
LT, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Virtanen Jussi Eemil Iisakki: In vitro modeling of human respiratory and olfactory epithelium to understand olfactory pathophysiology, 40 000 €
Nuorille tutkijoille myönnettiin pienempiä apurahoja väitöstyöhön
Lisäksi Orionin Tutkimussäätiö myönsi pienempiä 3 000–6 000 euron suuruisia apurahoja väitöstyötä tekevälle nuorelle tutkijalle. Apurahoja myönnettiin yhteensä 95 ja niiden yhteissumma on 522 000 euroa. Tampereen yliopiston tutkijoille apurahoja myönnettiin yhteensä 40 000 euroa.
Tampereen yliopistosta apurahan väitöstyöhön saivat
Ahtiainen Annika Jenni Jasmine: Hermo- ja hermotukisolujen kasvatus ja modulaatio mikroelektrodimatriisialustalla. ("In Vitro Neuronal Networks and Their Modulation on Microelectrode Arrays."), 6000 €
Research Scientist Degerli Ahishali Aysen: Towards Computer-aided Myocardial Infarction and COVID-19 Diagnosis using Machine Learning, 6000 €
Lääketieteen lisensiaatti Jäntti Saara Juulia: COVID-19 pandemian vaikutus sairaalapäivystysten käynteihin sekä päivystyksellisiin leikkauksiin. Trends in Emergency Department Visits and Emergency Surgeries During the COVID-19 Pandemic in Finland, 5000 €
Lääkäri Keränen Sara Janika: Tulehduksen vaikutus aivojen valtimolaskimoepämuodostumien kliiniseen taudinkuvaan, 6000 €
Lääketieteen lisensiaatti Koivisto Tiina Hillevi: HPV vaccinations´ impact on women's fertility and pregnancy outcomes, 6000 €
FM Lampinen Vili Petteri: Noroviruksen kaltaisen partikkelin muokkaaminen käytettäväksi rokotealustana, 5000 €
Lääketieteen lisensiaatti Nevanlinna Viivi Elisa: Streptococcus dysgalactiae subspecies equisimilis bakteremiat: Epidemiologia, riskitekijät ja taudin vakavuus, 6000 €
Lue lisää apurahojen saajista Orionin Tutkimussäätiön sivuilta
Lisätietoja:
Anu Imppola
Orionin Tutkimussäätiön asiamies
+358 (0)10 426 3803
anu.imppola(at)orion.fi