Nuorisotutkijat ja nuoret kohtasivat Jatkoon!-päivässä

Yliopiston pääsalissa pidetyssä Tiedekahvilassa esittelimme Tampereen yliopiston Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuuntaa, nuorisotutkimusta ja Under Pressure -tutkimushanketta. Kerroimme nuorille siitä, mikä mielestämme nuorisotutkimuksessa on tärkeintä: nostaa keskiöön nuorten näkemykset ja nuoriin liittyvien ilmiöiden pohtiminen yhdessä nuorten kanssa. Tutkimuksen avulla haluamme parantaa nuorten hyvinvointia ja mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Nuoret olivat kiinnostuneita kuulemaan myös omista poluistamme yliopistoon.
Kysyimme yleisöltä, millaisia aiheita nuorisotutkijoiden pitäisi tutkia. Nuoret ehdottivat yli kahdeksaakymmentä tärkeää tutkimusaihetta! On hienoa nähdä, että tutkimuksessamme olemme jo monien nuorille tärkeiden aiheiden äärellä. Esimerkiksi ihmissuhteet, ulkonäköpaineet, tunteet, yksinäisyys, nuorten väsymys ja jaksaminen, stressi, somen vaikutukset, nuorten voimavarat, epätasa-arvon kokemukset, tulevaisuususko ja maailmantuska ovat tällä hetkellä työpöydällämme. Mutta myös nuorten ehdottamat muut tutkimusaiheet vaativat ehdottomasti lisähuomiota tutkijoilta.
Tiedekahvilan lopuksi nuoret esittivät meille kysymyksiä opinnoista ja laajemmin yliopistossa opiskelemisesta. Ovatko opinnot vaikeita ja kovin teoreettisia? Pääseekö opinnoissa tapaamaan nuoria? Mihin valmistumisen jälkeen voi työllistyä? Ehdimme vastata vain muutamiin kysymyksiin, joten lupasimme palata niihin myöhemmin blogissa. Blogi on nyt luettavissa Under Pressure -hankkeen internetsivuilla. Toivottavasti vastauksista on apua jatko-opintoihin liittyvissä valinnoissa!
Kirjoittaja: Jenni Kallio & Susanna Ågren





