Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus | Koulutus

Roskiskaapista sosiaalisen robotiikan etujoukkoihin Suomessa – Robostudiossa omaksutaan uutta kansalaistaitoa

Julkaistu 14.10.2026
Tampereen yliopisto
Kaksi ihmistä selin kameraan kädet ylhäällä ja heidän edessään robotti, jolla on myös kädet ylhäällä.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella sijaitseva Robostudio on kahdeksan vuoden olemassaolonsa aikana kasvanut tyhjästä ainutlaatuiseksi sosiaalisen robotiikan keskittymäksi Suomessa. Sen lisäksi, että sosiaaliset robotit herättävät huomiota vierailuilla ja tapahtumissa, Robostudio tekee tärkeää työtä robottilukutaidon opettamisessa eri-ikäisille. Robostudion perustaja Aino Ahtinen kuvaa sitä uudeksi kansalaistaidoksi.

Jos olet joskus törmännyt temppuja tekevään keltaiseen robottikoiraan, tervehtinyt ystävällisen näköistä humanoidirobottia tai silitellyt pehmoista robottihyljettä, olet todennäköisesti päässyt tutustumaan Tampereen yliopiston Robostudion asukkaisiin Spotiin, Pepperiin ja Paroon.

Robotit ovat ilahduttaneet erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja vierailuilla jo vuodesta 2018. Sittemmin Robostudiosta on muodostunut vuorovaikutteinen opetuksen ja tutkimuksen tila, jossa käy vuodessa useita satoja eri-ikäisiä vierailijoita koululaisista ja lukiolaisista ikäihmisiin oppimassa robottien toiminnasta.

– Robotit tulevat yhä enemmän tavallisten kansalaisten elämään. Tampereellakin näkee robottibusseja, Sale-robotteja, kieltenopettaja- ja siivousrobotteja ja ruohonleikkureita. Robotti- ja tekoälylukutaito voi olla uusi kansalaistaito, jotta ymmärretään, mitä nämä robotit ovat, miten ne toimivat ja tarvitseeko niitä pelätä, pohtii yliopistonlehtori ja Robostudio-aktiivi Aino Ahtinen.

Toiminnan ydin eli sosiaalisen robotiikan opetus ja tutkimus on pysynyt samana, mutta kahdeksassa vuodessa toiminta on laajentunut ja robottien määrä kymmenkertaistunut. Nykyiset tilat Hervannan kampuksen Sähkötalossa ovat sopivat 20 robotille ja kymmenien ihmisten vierailijajoukoille, mutta pitkään tilanne oli toinen.

– Aluksi paikka, jossa näitä robotteja säilytettiin, oli semmoinen roskiskaappi. Siinä luki ovessa ’roskat’ tai jotain vastaavaa, mikä oli hyvin huvittavaa, Ahtinen muistelee.

Robotteja lasiseinän takana.
Robostudion nykyisissä tiloissa Hervannan kampuksen Sähkötalossa on "näyteikkuna", jonka ansiosta monet ohikulkijat ovat poikenneet tiloihin juttelemaan ja tutustumaan robotteihin.
Kuva: Antti Yrjönen

Robotteihin tutustutaan yhteisoppimisen mallin kautta

Robostudio on sosiaalisen robotiikan opetuksen edelläkävijä Suomessa. Aino Ahtisen opettama Suomen ensimmäinen sosiaalisen robotiikan yliopistokurssi on pyörinyt jo vuodesta 2019. Robostudiossa opetettaville kursseille osallistuu vuosittain yli 200 Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijaa.

Alusta asti mukana on ollut myös opiskelijoita tekemässä sosiaaliseen robotiikkaan liittyviä opinnäytetöitä, joita syntyy 10–15 vuosittain.

Sosiaalisen robotiikan ympärille on kehitetty ainutlaatuinen yhteisoppimisen malli, jonka ideana on, että tutkinto-opiskelijat perehtyvät robottien toimintaan, ohjelmoivat niitä ja opettavat sen jälkeen vierailuryhmiä työpajoissa pistetyöskentelynä.

Ahtinen näkee yhteisoppimisessa paljon hyötyjä.

– Se, että opiskelijat fasilitoivat toisten oppimista vaatii, että he itse osaavat ne asiat kunnolla. Heidän täytyy miettiä, miten opittavat asiat saisi vuorovaikutteisesti ja toiminnallisesti opetettua lukiolaisille. Fasilitointitaito on todella tärkeä taito, ja opiskelijoiden täytyy mennä siinä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

– Lisäksi meille on tullut positiivista palautetta, että yliopisto-opiskelijat ovat innokkaita ja enemmän vertaisia kuin me ”vanhat” opettajat. Työpajoissa ja tapahtumissa on paljon energiaa, Ahtinen kertoo.

Sosiaalinen robotiikka kuuluu Tampereen yliopiston tietotekniikan yksikön ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen maisteriohjelman alle, jossa opiskelijoilla on tyypillisesti hyvin erilaisia opiskelutaustoja. Ahtinen onkin huomannut, että yleisesti ottaen robotit kiinnostavat kaiken taustaisia ihmisiä.

– Ei ole yhtä stereotyyppistä ihmistä, jota sosiaaliset robotit kiinnostaisivat, eikä tarvitse olla kiinnostunut pelkästään vaikka ohjelmoinnista tai sensoreista kiinnostuakseen roboteista. Kiinnostuksen kohteet voivat löytyä vaikka teollisesta muotoilusta, vuorovaikutuksesta, hyvinvoinnista, pedagogiikasta tai kielistä.

Henkilö keltaisessa talvitakissa kävelee keltaisen robottikoiran vierellä. Taustalla joukko lapsia seuraa.
Robotti- ja tekoälylukutaito on tärkeä taito jo koululaisille, sillä robotiikka yleistyy jatkuvasti. Robostudiossa kehitetty sosiaalisen robotiikan yhteisoppimisen malli tarjoaa kiinnostavan tavan oppia lisää robottien toiminnasta.
Kuva: Antti Yrjönen

Yksittäisistä vierailuista pitkäjänteiseen yhteistyöhön

Yksi Robostudion pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista on Hervannassa toimiva Tampereen teknillinen lukio. Erityisesti lukion psykologian opiskelijaryhmät ovat vierailleet ahkerasti Robostudiossa vuosien varrella.

Psykologian opettaja Heidi Meltovuo pitää Robostudiolla kehitettyä lukion ja yliopiston yhteisoppimisen mallia hyvin toimivana. Hän arvostaa yhteistyön tarjoamaa konkretiaa ja kansainvälisyyttä.

– Robostudio-yhteistyö tekee ihmisen ja koneen vuorovaikutuksesta, robotiikasta, tekoälystä ja robottilukutaidon harjoittelusta opiskelijoille konkreettisia. Yhteistyö kansainvälisten yliopisto-opiskelijoiden kanssa on tarjonnut innostavia oppimiskokemuksia, joita tavallisessa lukion luokkahuoneessa on mahdotonta toteuttaa. Lisäksi se on vahvistanut opiskelijoiden englanninkielisiä vuorovaikutustaitoja ja kykyä tarkastella teknologiaa monipuolisesti, psykologiaa hyödyntäen, Meltovuo toteaa.

Positiivista palautetta on tullut myös Robostudion yleisestä ilmapiiristä, jonka Ahtinen uskoo voivan vaikuttaa tulevaisuudessa tehtäviin valintoihin koskien esimerkiksi sitä, mitä alaa nuori hakee myöhemmin opiskelemaan.

Yhteistyötä ulkoisten kumppanien, kuten hoivakotien, ATK Mukanetin, koulujen ja Varalan urheiluopiston kanssa tehdään myös sosiaalisen robotiikan tutkimuksen saralla.

– Toivoisin, että tällainen kenttätoiminta ja kenttätutkimus oikeissa ympäristöissä jatkuisi. Haluamme tehdä tutkimusta siitä, miten robotit toimivat muun muassa ulkona. Ja hyvinvoinnin edistäminen on aiheena sellainen, että sitä haluaisin jatkaa tutkimuksellisesti, Ahtinen sanoo.

Robostudion toiminta pähkinänkuoressa

  • Toiminta on käynnistynyt vuonna 2018.
  • Tällä hetkellä toiminnassa mukana 20 sosiaalista robottia.
  • Yli 300 vierailijaa vuoden 2026 aikana ja määrä kasvaa.
  • Yli 200 tutkinto-opiskelijaa osallistuu Robostudiossa järjestettäville kursseille vuosittain.
  • Viiden henkilön tiimi, joka koostuu tutkijoista ja tohtoriopiskelijoista.
  • Yhteensä 47 julkaistua tieteellistä artikkelia, joista 27:ssa Robostudion tiimiläisiä pääkirjoittajina ja 20:ssa toisena kirjoittajana.
  • Käynnissä olevat projektit: Mixed Fleet (12/26 asti) ja MediaRoboLit65+ (08/27 asti)
  • Viisi eri palkintoa mm. parhaasta julkaisusta, opinnäytetyöstä sekä opetuksesta ja opetuksen kehittämisestä.