Hyppää pääsisältöön

MyTech-lähettiläät tutustuttavat nuoret tekniikan alaan

Julkaistu 22.2.2023
Tampereen korkeakouluyhteisö
MyTech-lähettiläät Rosa-Linnea Pääsky ja Anni Kallioinen.
MyTech-lähettiläät kertovat nuorille omia kokemuksiaan tekniikan alan opiskelusta ja purkavat myös alaan liittyviä ennakkoluuloja. Kuvassa MyTech-lähettiläät Rosa-Linnea Pääsky (vas.) ja Anni Kallioinen Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Korkeakoulujen MyTech-lähettiläät ovat tekniikan alan korkeakouluopiskelijoita. He kertovat yläkoulujen, lukioiden ja ammattikoulujen opiskelijoille, millaista opiskelu tekniikan alalla korkeakoulussa on ja millaisia urapolkuja se avaa. Toiminta on osa Teknologiateollisuuden MyTech-ohjelmaa, jonka tavoitteena on lisätä tietoa tekniikan alan opinnoista sekä mahdollisuuksista teknologia-alalla.

Tampereella MyTech-lähettiläitä toimii sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistossa. Rosa-Linnea Pääsky ja Anni Kallioinen ovat Tampereen ammattikorkeakoulun MyTech-lähettiläitä. Pääsky opiskelee LVI-talotekniikan tutkinto-ohjelmassa ja Kallioinen englanninkielisessä Environmental Engineering -tutkinto-ohjelmassa, molemmat kolmatta vuotta. He kuulivat MyTech-lähettiläisyydestä opiskelijalähettilästoiminnan kautta ja innostuivat lähtemään mukaan.

– Me MyTech-lähettiläät kerromme nuorille tekniikan alojen opiskelusta ja uramahdollisuuksista ja sillä tavoin houkuttelemme heitä opiskelemaan alaa. Tekniikan alasta on paljon ennakkoluuloja – kuvitellaan esimerkiksi, että alalla on vain insinöörejä, jotka istuvat tietokoneen ääressä aamusta iltaan. Oikeasti tekniikan ala on todella monipuolinen ja siinä voi suuntautua hyvin monenlaisiin tehtäviin. Ala on miespainotteinen, joten naisia tarvitaan enemmän, Pääsky kertoo.

Kallioisella on samanlaisia havaintoja.

– Tekniikkaa pidetään edelleen miesten alana, vaikka naiset pärjäävät aivan yhtä hyvin. Olen ollut mukana myös NaisTech - naisvoimaa tekniikkaan -hankkeessa, jonka tavoite on innostaa lisää naisia tekniikan aloille. Teknologia kehittyy jatkuvasti, joten uusia osaajia tarvitaan, hän kertoo.

MyTech-lähettiläät vierailevat kouluissa kertomassa tekniikan aloista ja omista opinnoistaan. Koululaisryhmät voivat myös itse tulla vierailulle TAMKiin tai yliopistoon Hervannan kampukselle. Vierailun yhteydessä on mahdollisuus päästä kierrokselle tekniikan alan laboratorioihin. Lähettiläitä voi tavata myös etänä.

Teknologiateollisuus järjesti MyTech-lähettiläille koulutuksen toimintaa varten.

– Koulutuksessa opetettiin, miten omasta alasta kerrotaan ja miten ihmiset kohdataan. Jokainen lähettiläs teki Teknologiateollisuudelle myös videon, jossa kukin kertoo itsestään, opiskelustaan ja syistä miksi kannattaa lähteä opiskelemaan tekniikkaa. Näyttelijä Ernest Lawson katsoi kaikki videot ja antoi jokaiselle henkilökohtaista palautetta. Koulutus oli todella hyödyllinen, Kallioinen kehuu.

Tieto lisää vaihtoehtoja

Anni Kallioinen oli lukiossa innostunut ympäristöasioista, maantieteestä ja fysiikasta.

– Mietin pitkän aikaa mille alalle olisin lähtenyt lukion jälkeen. Jonkinlainen insinööriala tuntui kiinnostavalta. Olin ollut vaihdossa Englannissa, joten opinto-ohjaajani ehdotti, että mikset kokeilisi opiskelua englannin kielellä. Niinpä päädyin Environmental Engineering -tutkinto-ohjelmaan TAMKiin. Olen tykännyt opinnoistani paljon.

Rosa-Linnea Pääskyn kiinnostus tekniikan alan opintoihin sai alkunsa yläasteaikana, kun hänen siskonsa kummisetä kertoi, että tekniikan ala on tulevaisuuden ala, jolla on paljon työtä.

– Yläasteella vierailimme Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa, mikä lisäsi haluani lähteä alalle. Lopulta päädyinkin sinne LVI-talotekniikan perustutkintoa suorittamaan. Jos siihen aikaan olisi ollut MyTech-lähettiläitä, niin se olisi hyvinkin voinut rohkaista muitakin opiskelemaan tekniikkaa. Harva on kuullut LVI-talotekniikasta, vaikka sen rooli rakentamisessa kasvaa koko ajan.

Pääsky ja Kallioinen kannustavat oppilaitoksia tapaamaan MyTech-lähettiläitä.

– Meiltä saa kätevästi tietoa eri tekniikan aloista. Nuoret saavat lisää vaihtoehtoja tulevaisuuteensa, kun joku tekniikan alat hyvin tunteva kertoo niistä heille, Pääsky vakuuttaa.

– MyTech-lähettiläiltä nuoret kuulevat oikeita tarinoita ja kokemuksia alan opiskelusta. Heillä saattaa olla kysymyksiä, joihin opinto-ohjaajat ja opettajat eivät ehkä osaa vastata. Siksi MyTech-lähettilään tapaaminen voi olla hyödyllistä, sanoo Kallioinen.

 

Tutustu MyTech-ohjelmaan

Kysy lisää:

Tampereen ammattikorkeakoulun MyTech-lähettiläät:
Anja Salo, lehtori
p. 040 8016 440, anja.salo [at] tuni.fi

Tampereen yliopiston MyTech-lähettiläät:
Kaisa Keskitalo, Opiskelija- ja hakijapalveluiden päällikkö
p. 040 7545 951, kaisa.keskitalo [at] tuni.fi (kaisa[dot]keskitalo[at]tuni[dot]fi)

 

Teksti: Emmi Suominen
Rosa-Linnea Pääskyn kuva: Emmi Suominen
Anni Kallioisen kuva: Camille Roselet