Hyppää pääsisältöön

MOOC niille, joille yhteiskunnallinen digitasa-arvo on sydämen asia

Julkaistu 12.11.2020
Tampereen yliopisto
Uusi MOOC saatavilla.
Elämä muuttuu koko ajan digitaalisemmaksi. Miten digitaaliset palvelut pitäisi järjestää ja toteuttaa, jotta ne olisivat kaikkien käytössä tasapuolisesti? Tampereen yliopiston ensimmäinen englanninkielinen, kaikille avoin MOOC-verkkokurssi pureutuu digipalvelujen yhteiskunnalliseen kestävyyteen.

– Digitaalinen elämä on täällä, ja koronapandemia on lisännyt kierroksia aivan uudelle tasolle. Digitaalisten palveluiden tuottamisessa on nyt katsottava suurempaa kuvaa: miten niitä voidaan tuottaa kestävästi, vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen kertoo.

Kestävyydestä on totuttu puhumaan etenkin luonnonvarojen käytön yhteydessä, mutta yhteiskunnallisten aiheiden puolella se on uudempi käsite.

– Yhteiskunnallisessa kestävyydessä on tärkeää ihmisten valtavan diversiteetin huomioiminen, esimerkiksi saavutettavuuskysymykset, Turunen sanoo.

Yhteiskunnallinen kestävyys on aiheena Tampereen yliopistossa ensi vuonna käynnistyvässä uudessa kansainvälisessä Sustainable Digital Life -maisteriohjelmassa, jota Markku Turunen vetää. Ensimmäiset opiskelijat aloittavat monitieteisessä, yhteiskuntatieteitä ja tekniikkaa yhdistävässä maisteriohjelmassa syksyllä 2021.

– Koska maisteriohjelma on aivan uudenlainen, halusimme antaa siitä kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua aiheeseen viiden opintopisteen laajuisen MOOCin avulla. Introduction to Sustainable Digital Life -verkkokurssilla yhdistyy erilaisia teemoja, kuten saavutettavuus, etiikka, visuaalinen kulttuuri, äänisuunnittelu, pelillistäminen ja palvelumuotoilu, Turunen kertoo.

MOOC tulee sanoista Massive Open Online Course. Niitä järjestetään kasvavassa määrin maailman yliopistoissa. Ne ovat verkossa vapaasti kenen tahansa katsottavissa ja opiskeltavissa. Introduction to Sustainable Digital Life on Tampereen korkeakouluyhteisön ensimmäinen englanninkielinen MOOC. Korkeakouluopiskelijat pääsevät kirjautumaan kurssille haka-tunnuksillaan, muut Google-tunnuksilla. Kurssi sopii kaikille, joilla on hyvät pohjatiedot, mutta erityisesti Turunen suosittelee sitä uudesta Sustainable Digital Life -maisteriohjelmasta kiinnostuneille.

– Koska uusi maisteriohjelma sopii niin monenlaisista opintotaustoista tuleville, MOOCin avulla voidaan taata kaikille yhteinen ymmärrys ja tietotaso myös niiltä aloilta, joita he eivät ole vielä opiskelleet. Kurssi sisältää introvideoita, tekstimateriaaleja ja erilaisia tehtäviä esseistä suunnittelutehtäviin. Opiskelija pääsee muun muassa arvioimaan olemassa olevia palveluita saavutettavuuden näkökulmasta. Opintopisteet luetaan hyväksi maisteriohjelmassa.

MOOCin ja uuden maisteriohjelman järjestäjät toivovat, että opiskelijat eri puolilta maailmaa innostuisivat ajankohtaisesta aiheesta ja uutta luovasta lähestymistavasta nykyiseen ja tulevaan digitaalistuvaan maailmaan.

– Tavoittelemme sitä laajaa suomalaista ja kansainvälistä opiskelijajoukkoa, joilla on sydämen paloa näihin aiheisiin, Markku Turunen kertoo.

Lisätiedot: professori Markku Turunen
Introduction to Sustainable Digital Life MOOC
Sustainable Digital Life -maisteriohjelma

Teksti: Sanna Kähkönen
Kuva:
Dimitra Panopoulou-Huovila