Hyppää pääsisältöön

Miika Kujanpää: Vapaa-ajan tuunaus ja psykologisten tarpeiden täyttyminen edistävät työntekijän hyvinvointia

Tampereen yliopisto
SijaintiEtäyhteys; University of Groningen, Alankomaat
Ajankohta3.3.2022 15.15–18.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Miika Kujanpää.
Psykologian maisteri Miika Kujanpää tutki väitöskirjassaan kuuden psykologisen tarpeen täyttymistä vapaa-ajalla sekä sitä, mikä merkitys on työntekijöiden oma-aloitteisella vapaa-ajan muokkauksella eli tuunauksella. Väitöskirjan tulokset osoittavat vapaa-ajan tuunauksen edistävän hyvinvointia niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Työn ulkopuoliset elämänalueet kuten vapaa-aika, kodin- ja lastenhoito ja vapaaehtoistyö edistävät työhyvinvointia etenkin silloin, kun työ on stressaavaa. Kujanpää tarkasteli väitöstutkimuksessaan kuuden psykologisen tarpeen – työstä irrottautumisen, rentoutumisen, autonomian, taidonhallinnan, merkityksellisyyden ja yhteenkuuluvuuden (lyhennettynä ”DRAMMA”) – täyttymistä. Nämä DRAMMA-kokemukset voivat selittää sen, miksi vapaa-ajalla on monia myönteisiä vaikutuksia työhyvinvointiin.

Väitöstutkimus koostui neljästä osajulkaisusta. Ensimmäisessä tutkimuksessa havaittiin, että DRAMMA-kokemukset, erityisesti irrottautuminen ja rentoutuminen, tukivat saksalaisten työntekijöiden koettua hyvinvointia vapaa-ajalla ja työssä.

Väitöskirjan tulokset osoittavat, että DRAMMA-kokemukset ovat tärkeitä työntekijöiden hyvinvoinnille. Työntekijät voivat myös itse pyrkiä hankkimaan lisää DRAMMA-kokemuksia oma-aloitteisesti, eli tuunata vapaa-aikaansa. Vapaa-ajan, kodin- ja lastenhoidon sekä vapaaehtoistyön tuunauksella pyritään täyttämään psykologisia tarpeita.

Kujanpää esittää tutkimuksessaan uuden teoreettisen mallin siitä, miten tuunausprosessit vaikuttavat hyvinvointiin eri elämänalueilla.

– Myös kotitöitä voi tuunata eli pyrkiä tekemään niistä itselle merkityksellistä, omannäköistä aktiviteettia. Vapaaehtoistyössä taas voi ottaa uusia haasteita, Kujanpää havainnollistaa.

Kolmas ja neljäs osatutkimus tarkastelivat pitkäaikaisaineistojen avulla eurooppalaisten ja japanilaisten työntekijöiden vapaa-ajan tuunausta.

– Vapaa-ajan tuunaus oli myönteisesti yhteydessä hyvinvointiin, itsearvioituun työkykyyn ja perherooleissa suoriutumiseen. Kulttuuriset kontekstit voivat myös vaikuttaa siihen, missä määrin työntekijät näkevät itsellään olevan mahdollisuuksia vapaa-ajan tuunaukseen, Kujanpää toteaa.

Miika Kujanpää on kotoisin Lappeenrannasta. Hän työskentelee nykyisin tutkijana University of South-Eastern Norway -yliopistossa kauppatieteiden tiedekunnassa.

Psykologian maisteri Miika Kujanpään työ- ja organisaatiopsykologian alaan kuuluva väitöskirja In Need of Leisure: Investigating the Relationship Between Off-job Crafting, Psychological Needs Satisfaction and Optimal Functioning tarkastetaan julkisesti Groningenissa, Alankomaissa torstaina 3.3.2022 paikallista aikaa kello 16.15 CET (Aula, Academy Building, Broerstraat 5, Groningen, Alankomaat).

Miika Kujanpää suorittaa kaksoistutkinnon ja väittelee sekä Tampereen että Groningenin yliopistossa. Hänen vastaväittäjänsä ovat professorit Ute Bültman, Atte Oksanen, Susanne Scheibe, Maarten Vansteenkiste ja Onne Janssen. Kustoksena toimii akatemiatutkija Jessica de Bloom Tampereen yliopistosta, joka on myös Groningenin yliopiston dosentti. Väitöskirjan ohjasivat De Bloom ja emeritaprofessori Ulla Kinnunen.

Väitöstilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.
(Siirryt linkistä Groningenin yliopiston sivuille)

Huomaa tilaisuuden alkaminen klo 17.15 Suomen aikaa.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202202101898


Kuva: Jonne Renvall